22.9.2018

Kaksosten synnytys

Kuten otsikko kertoo, nyt vuorossa synnytyskertomus.
Koko synnytyspäivän ajan laittelin äidilleni väliaikatietoja whatsapissa, ihan että siitä jää itselle muistiin kelloaikojen kanssa mitä on milloinkin tapahtunut. Sen ja sairaalalta saatujen papereiden pohjalta oli tämäkin paljon helpompi kirjoittaa. 

Eli maanantaina 20.8.18 RV 37+3 oltiin taas kontrollikäynnillä Jorvissa äitiyspolilla, menin sinne asenteella, että alan vaatia leikkausaikaa, koska olin jo niin kipeä ja loppu ja kaksi aiempaa lääkäriä oli lytännyt mun käynnistystoiveet vaikka näkivät kuinka älyttömän paha mun on olla.
Noh tuo lääkäri sitten vihdoin olikin samaa mieltä asioista kanssani ja sanoi, että raskaudenaikaisen maksan toimintahäiriön takia, mun voinnin takia, koska vauvat ovat jo täysi aikaisia ja he voivat toistaiseksi hyvin niin käynnistetään synnytys, ennen kuin myös vauvojen vointi alkaa huononemaan, ei ole järkeä odotella sitä. 
Lääkäri sanoi, että mä en enään kotiin lähde ja aloin vaan itkemään helpotuksesta. Hän teki kaikki perus tarkastukset, A-vauva edelleen raivotarjonnassa ja painoarvio 2939g ja B-vauva perätilassa 3003g. Kuitenkin Espoon sairaala oli aivan täynnä, samaten Naistenklinikka, joten lääkäri kysyi, kestänkö seuraavaan päivään, jolloin Naistenklinikalla olisi edes pari paikkaa enemmän tilaa. Meille tuo kävi varsin hyvin, niin ehdittiin saada Kevin hoitoon ja pääsi vielä kotiin syömään ja katsomaan, että koti on kunnossa vauvojen tuloon.


Raskausviikolla 37+4
Naistenklinikalla 21.8.18
Klo 10.30 oli varattu aika synnytyksen käynnistykseen ballonki menetelmällä ja koska kyseessä kaksoset, niin kotiin ei enään laskettu.
Ensin mentiin 4hengen huoneeseen, jossa laitettiin anturit mittaamaan vauvojen sykkeitä.


Klo 11.45 Lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen: kanava pehmeä, mutta ylhäällä/takana, sormelle auki ja laittoi ballongin, jolla synnytys käynnistettiin. Edelleen myös käyriä otettiin ja niitä jouduttiin venkslaamaan, kun sekottivat vauvojen sykkeitä vähänväliä.
Klo 12.20 supisteli jo tosi hyvin ja tiuhaan (alle 10min välein)

Klo 13.30 Supistusten lisäksi mulla oli kova ´´kesto menkkajomotus`` ja pyysin siihen särkylääkettä, mutta sain vain kuumavesipussin selälle.
Sain myös anturit hetkeksi pois, että pääsin vessaan, joka oli yllättävän haastavaa ballongin kanssa

Klo 14.00 Ballonki oli sitten avannut kohdunsuuta tarpeeksi ja tuli ulos, eli aika nopeasti, kun meni vain se pari tuntia.

Klo 14.45 Lääkäri tuli puhkaisemaan A-vauvan kalvot ja laittoi vauvalle ´´pinnin`` päähän mittaamaan sykkeitä ja B-vauvalle normaali sykeanturi taas mahan päälle. Puolitoista tuntia voi kuulemma odottaa että omat supistukset alkaa tai sitten olisi laitettava oksitosiinitippa vauhdittamaan. 
Lapsivettä holahteli kokoaika tosi paljon ja se oli jotenkin tosi inhottavaa, ei paljon tehnyt mieli liikkua mihinkään.

Klo 15.20 Kätilö laittoi antibiottitipan, koska streptokokkibakteeri oli positiivinen.
Omat supistukset alkoi ja oli aika tuskaista kärvistellä siinä sängyllä kaiken maailman piuhoissa kiinni ja kivuissa, samalla kun liuta ihmisiä verhojen toisella puolella kuulee kaiken (toinen kanssani huoneen jakanut nainen oli yksin, mutta toisella olikin koko suku mukana)


Klo 15.45 pääsin irti kaikista piuhoista ja tipoista ja vessaan ja huomasin limatulpan irronneen. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle. Supisteli tiuhaan ja tosi kipeesti.

Klo 18.15 Kätilö tarkisti ja olin vain 5cm auki vaikka hirveät kivut, mutta koska kätilö oli nähnyt, että supistukset on todella kipeitä jo eikä mulla ollut siinä kivunlievityksenä kuin se kuumavesipussi niin päästiin sentään siirtymään vihdoin synnytyssaliin.
Supistuksia tuli tiuhaan ja todella kipeänä, mutta en halunnut siirtyä pyörätuolissa pitkin käytäviä, vaikka sitä tarjottiin, joten sitkeästi kävelin itse seinistä pidellen. Muistan myös iskeneen järkyttävän huono olon tässä kohtaa ja kätilö kertoi sen vain aiheutuvan kovasta kivusta.
Salissa taas käyrille, mutta siellä sentään oli langattomat versiot.
Kivunlievityksenä tens-laite selälle, kuumavesipussi mahalle ja ilokaasua – joka ei tässä kohtaa toiminutkaan vaan toi lähinnä huonon olon, joten käyttö jäi hyvin vähälle. Kätilö tsemppasi ja ohjeisti hyvin käyttämään ääntä oikein ja hengittelemään.



Klo 19.30 Kätilön suosituksesta kutsuttiin lääkäri laittamaan kohdunkaulan puudute, koska homma ei edennyt supistuksista huolimatta niin piti saada kroppaa rennommaksi, edelleen siis vain n. 5cm auki tässä kohtaa.

Klo 19.45 Puudute stoppasikin supistukset täysin, mutta sain ainakin hetken torkuttua. Laitettiin samalla toinen annos antibiottia tippana. 

Klo 20.45 Laitettiin oksitosiinitippa pienellä annostuksella, vaikka omatkin supistukset alkoi palailemaan. Mutta tähänkin ihanasti kätilö pyysi mun suostumuksen, mutta en nähnyt syytä kieltääkään.

Klo 21.45 vaihtui yökätilö. Pieni lepotauko oli tehnyt tehtävänsä ja olin 6cm auki. Pääsin myös tipasta pois ja jumppapallon päälle hytkyttelemään.
Tuli kovia supistuksia tiuhaan.


Klo 22.25 Olin 9cm auki ja paineen tunne oli kova. Lääkäri tuli laittamaan pudentaalipuudutuksen, jonka olin toivonut ponnistusvaiheeseen. Laitto sattui saakelisti eikä se auttanut mihinkään muuhun kuin alaselkä kipuun, kun puudutti pakarat ja alaselän. Kuitenkin olin/olen tyytyväinen, etten ottanut vahvempia puudutteita, enkä kaasuakaan käyttänyt paljoa, niin olin koko synnytyksen ´´järjissäni`` ja täysin perillä mitä tapahtuu ja oma kontrolli säilyi. 

Klo 23.05 Alkoi A-vauvan ponnistusvaihe ja saliin tupsahti yhtäkkiä jo olleen kätilön lisäksi toinen kätilö ja kaksi lääkäriä. Ponnistaessa mulla oli käytössä ilokaasu ja siinä se vihdoin toimikin ihan ok.
21minuuttia myöhemmin
Klo 23.26 syntyi A-vauva, tyttö! ❤️ 2826g  48cm  34cm py
Toinen lääkäri hyökkäsi heti pitelemään mun mahan päältä B-vauvaa, ettei hän pyörähdä poikittain ja toinen alkoi ultraamaan.
Mieheni sai leikata napanuoran ja tytöstä pyyhittiin suurimpia veriä pois ja pääsi kapaloituna miehen syliin.



Oksitosiinillä vauhditettiin supistukset uudelleen käyntiin. B-vauva oli niin ylhäällä, että muutama ensimmäinen kunnon supistus ja ponnistus meni vauvan laskeutumiseen. 

23.45 alkoi varsinainen toinen ponnistusvaihe, ja tähän asti oli lääkäri tosiaan pitänyt kiinni mahasta ettei vauva pääse kääntymään. Kalvoja ei puhkaistu, koska perätilasynnytyksessä niin on turvallisempaa, ettei esim. jalat pääse luiskahtamaan edelle, vaan vauva tulee nätisti pakettina peppu edellä.


11minuuttia myöhemmin
Klo
23.56 Syntyi B-vauva, poika 💙 sikiökalvonsa sisällä.  3006g  49cm  34cm py
Napanuoran leikkasi lääkäri tai kätilö ja s
itten sain hänet suoraan syliin. 





Istukoita hetki odoteltiin ja niitäkin varten lisättiin taas oksitosiinia. Lopulta kätilö hieman avitti ja veti ne ulos supistuksen mukana 00.09 ja 00.10.

Synnytyksen kesto laskettu kun säännölliset supistukset alkanut kalvojen puhkaisun jälkeen n. klo 16 ja päättynyt B-vauvan istukan syntymiseen klo 00.10 Eli synnytyksen kesto 8h10min


Sitten mahaa paineltiin ja kuulin, että verta mennyt yli litra ja selvittelivät hetken mistä sitä tulee ja ilmeisesti ensin kätilö pelkäsi, että kohtu olisi revennyt, mutta lääkäri tarkasti ja sanoi, että sieltä se veri ei vuoda ja vuoto alkoikin sitten onneksi hiipumaan.
Välilihaa ei tarvinnut leikata, sillä kätilö osasi hyvin pehmittää sitä lämpimällä vedellä kastellulla pyyhkeellä ja auttoi/venytti käsin, kun vauvat syntyi, selvisin yhdellä pinellä repeämällä, johon laitettiin 2 sulavaa tikkiä (jotka ei tosin taaskaan itsestään sulanut..).

Molemmat sai pisteitä 9, 10, 10.

Tikkauksen jälkeen molemmat pääsivät rinnalle, ennen mittauksia.



N. klo 2 saatiin syömistä ja sen jälkeen pääsin suihkuun ja vointini oli yllättävän hyvä, hieman hutera vain veren menetyksen vuoksi.
3.15 Molemmilta mitattiin rutiinina happisaturaatiot ja siinä selvisi, että pojan saturaatiot alakantissa ja hengitys tiehää niin joutui siksi vastasyntyneiden teholle. Me muut siirryttiin osastolle perhehuoneeseen. Neljäntenä päivänä poikakin pääsi meidän luokse, sitä ennen käytiin monta kertaa päivässä teholla katsomassa ja hoitamassa häntä.








Se oli yksi elämäni rankimpia kokemuksia, vaikkei pojalla mitään hengen hätää ollut, mutta sitä on niin herkillä kaiken jälkeen ja haluaisi vaan omat rakkaat syliin. Tuntui niin väärältä, että toinen sai olla luonamme ja saatiin rauhassa häneen tutustua ja toinen raukka parka joutui olemaan yksin teholla kiinni piuhoissa ja letkuissa. Myös se, että pojan vointi meni hieman vuoristorataa säikäytteli aina ja oli todella stressaavaa. Viimeinen silaus oli, kun hoitajat väläytti, että minä ja tyttö voitaisiin kotiutua, mutta poika jää - maidon tulokin loppui kuin seinään ja itkin vain koko päivän ahdistuneena. Silloin ´´onneksi`` tyttö hieman kellastui bilirubini arvojen kohoamisen vuoksi ja joutui hetkeksi sinivalohoitoon (joka järjestettiin kuitenkin vierihoitona sängylläni), joten kotiin lähtö lykkääntyi ja saatiin jäädä kaikki naikkarille vielä. 







26.9 sunnuntaina päästiin sitten kaikki onnellisesti kotiin. 




Itse synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis ja kaikki meni aikalailla niin kuin olin toivonut ja parhaalla mahdollisella tavalla. Saatiin myös erittäin hyvää hoitoa kaikki kolme Naistenklinikalla, sekä synnyttäneiden osastolla, että teholla.

10.9.2018

Ensimmäiset viikot tuplien kanssa

Olen yrittänyt joka päivä ehtiä hetkeksi koneelle kirjottelemaan, mutta kun se on näköjään mahdotonta, niin kirjoitetaan nyt sitten pätkissä kännykällä aina kun ehtii.. en edes tiedä mihin nämä kaikki päivät menee. Vauvat ovat olleet pääosin tyytyväisiä kaikki syöttövälit, mutta silti tuntuu ettei mitään ylimääräistä ehdi. Lopulta kuitenkin kun miettii niin onhan tässä joka päivä ehditty vaikka mitä; kotitöitä, ruoan laittoa, kaupoilla käyntiä, ulkoilua, ristiäisten järjestelyä jne.

Oman aikansa arkipäivistä vie tietysti Kevinin eskariin vienti ja kyttäys, että ollaan ajallaan myös hakemassa. Ollaankin tehty niin, että mies on aamuisin vienyt Kevinin autolla, koska vauvat yleensä syö juuri siihin aikaan, ja sitten ollaan haettu kaikki yhdessä kävellen ja otettu Kevinille potkulauta
mukaan.


Toinen hyvin aikaa vievä puuha on osittaisimetys. Syötöillä tissiä sekä pulloa ja syöttöjen välillä pumppailua.
Ja kun näitä on kaksi niin syötöt, vaippojen vaihdot, vaatetukset kaikki tuplana, sekin vie aikaa.
Ollaan onneksi vielä saatu pidettyä tyypit suhtkoht samassa rytmissä.




Tiuhti ja Viuhti on huomenna tasan 3vk vanhoja, he syö pääsääntöisesti 3h välein eli sairaala rytmillä vielä, mutta nyt ovat alkaneet viime päivinä tekemään ilta tankkauksia, eli n. 1½h välein syömään ja sitten yöllä saattavat nukkua sen 4h. Syöttövälit he pääosin edelleen nukkuu, nyt ihan parin viime päivän aikana ovat alkaneet molemmat ottaa yhden hereilläolo pätkän päivän aikana, eri aikoihin tosin. Yöt he nukkuu vierekkäin pinniksessä ja päivisin ovat meidän seurassa sittereissä, sylissä ja lattialla viltin päällä.
Pari kertaa viikossa minit pääsee kunnon kylpyyn ja suihkuun ja he nauttii siitä ihan älyttömän paljon.
Pieniä masukipristelyjä on ollut molemmilla ja pojalle jouduttiin jo hetkeksi ottaa avuksi Disflatyl, että saatiin ilma ja kakka liikkeelle, mutta nyttemmin ollut taas normaalimpaa kipristelyä eikä sitä suoraa kipuhuutoa, toivon mukaan se ei palaakaan.
En muistanutkaan, että vauvojen kanssa ehkä rankinta on se, että he ei osaa kertoa mikä on vialla tai mihin sattuu etkä aina välttämättä pysty auttamaan pientä mitenkään.
Luonteet näillä on aika samanlaiset kuin masussa ollessa; poika on tosi rauhallinen ja kärsivällinen ja tyttö taas menettää malttinsa sekunnissa. Mies sanookin kaikille esimerkkinä, että tyttö aloittaa huutamisen jo ennen kuin tutti on tippunut ja poika taas vaan katselee tippuneen tuttinsa perään ja pohtii hetken jaksaisiko sitä nyt alkaa valittamaan. Hauska seurata tuleeko nämä luonteet säilymään.








Kevin on ottanut pikkusisarukset hyvin ja tykkää heistä kovasti, antaa aina halit ja pusut aamuisin, iltaisin ja kun lähtee eskariin ja muutenkin käy pitkin päivää paijailemassa. Hän myös tykkää auttaa vauvojen hoidossa: tuo vaatteita ja tutteja, vie tuttipulloja keittiöön, ´´syöttää`` (yhdessä aikuisen kanssa) vauvoja ja käy lohduttamassa ja antamassa tuttia, jos alkaa itku. Hän on myös tosi ylpeä, että on nyt isoveli ja muistaa sen aina kaikille mainita.




Seuraava neuvola meillä on torstaina, edellinen oli viikko sitten maanantaina kotikäyntinä ja molemmat oli hienosti ylittänyt syntymäpainonsa: tyttö 2980g ja poika 3110g.
Silti he on jotenkin tosi minejä, 44 vaatteet sopii yhä ja varsinkin tytölle suurin osa 50koon housuista on isoja, 50 kokoiset bodit sentään pysyy jo päällä...
Kun aina mietin Keviniä vauvana, 4100g syntyessään ja suoraan 56koko käyttöön.




Samalla käynnillä neuvolatäti paineli mun mahan, kohtu on alkanut palautua hyvin, mutta vatsalihasten välissä on tosi paha erkauma, joka on ihan tavallista monikkoraskauden jälkeen, kun se erkauma tulee ihan yksösraskaudessakin, joskin yleensä pienempänä. Mutta nyt vaan toivotaan, että tuo erkauma alkaisi menemään kiinni.
Muuten olen aika hyvin alkanut palautumaan, painoa tuli tässäkin raskaudessa se 30kg niin kuin Kevinistäkin, mutta nyt ne kilot on myös alkanut lähtemään (toisin kuin viimeksi), 18kg lähtenyt ihan vaan arkea pyörittämällä. Maha toki on tosi löysä ja kurttuista nahkaa roikkuu, mutta olen positiivisesti yllättynyt miten hyvin tämä lähti tällä kertaa käyntiin. Nyt mulla toki on hyötynä se, etten voi jäädä sohvan nurkkaan vauvan kanssa, kun on jo ennestään yksi lapsi joka pitää liikkeellä, nyt imetyskin sujuu vähän paremmin ja lisäksi mulla on käytössä belly bandit, jonka toivon auttavan siihen erkaumaan.




Ehkä vielä jotenkin väsynyt tästä kaikesta, joten muisti on alkanut jo pätkiä eikä jaksa vielä hirveesti mitään ylimääräistä.
Ei tätä vieläkään ole jotenkin käsittänyt että meillä on kaksoset, tuntuu tosi hassulta katsoa noita kahta minityyppiä, jotka syö toistensa käsiä, kaivaa toistensa neniä ja etsii tissiä kaverin takaraivosta ja on niin valloittavan söpöjä ja ihania. 






Synnytyksestä ja sairaalassa olo ajasta yritän ehtiä kirjoittelemaan niin pian kuin mahdollista ja sen postauksen yhteyteen laitan sairaalassa otettuja kuvia, nyt kaikki kuvat kotiutumisen jälkeen otettuja.

30.8.2018

Sylin täydeltä rakkautta

Mun on pitäny tulla kirjottamaan pikasesti jo moooonta kertaa, mutta aina se on jäänyt, joten nyt kokeillaan ekaa kertaa miten tämä onnistuu kännykällä - kuvat ainakin tulee väärän kokoisina, mutta ehkä kestämme sen.

Instagramissa seuraavat tietääkin jo:
HE ON VIHDOIN TÄÄLLÄ 💙❤




He syntyivät rv 37+4 käynnistettynä, syntymäpäiväksi siis tuli 21.8.18.
Kotiin päästiin 26.8.18

A-vauva: tyttö, klo 23.26, 2826g, 48cm, py 34, apgar 9,10,10


B-vauva: poika, klo 23.56,  3006g, 49cm, py 34, apgar 9, 10, 10.



Yritän mahdollisimman pian täältä kiireisestä ja ihanasta vauvakuplasta päästä koneelle kirjoittelemaan!

20.8.2018

Viimeinen äitiyspoli käynti & viimiset fiilikset

Tänään oli aamulla vielä labroja Jorvissa ja siitä äitiyspolille tarkastukseen.
Olin jo asennoitunut siihen, että itku silmässä taas yritän taistella jotain takarajaa raskauden kestolle ja jälleen saada lääkärin ymmärtämään mun vointia sekä ajatuksia mm. siitä etten enää näillä viikoilla aio aloittaa yhtään uutta lääkettä vaivaan joka poistuu synnytyksen jälkeen.
Käynti olikin juuri sellainen mitä olen toivonut ja kaikille sanonut, että hitto kun se ei vaadi kun yhden hyvän ymmärtävän lääkärin joka pistää tälle stopin.


Sain raahauduttua kivuissani huoneeseen ja istuuduttua, lääkäri kysyi, että mihin sattuu ja onko käsien/jalkojen/vatsan kutina kovaa. Sitten hän totesi, että et sä enää kotiin lähde, käynnistys tänään.
Aloin vaan itkemään siitä helpotuksesta.
Lääkäri oli ihan kuin hän olisi lukenut mun ajatuksia, hän sanoi, että kun kyseessä on monikkoraskaus niin voidaan ajatella että laskettuaika on rv 38+0, että mehän jo ollaan melkein perillä, viikot on hurjan hyvät ja vauvatkin tosi hyvän kokoisia (n. 3kg/vauva). Sitten kun ottaa mun voinnin huomioon niin ei mitään järkeä pitkittää kärsimystä enään.
Ja sitten kun on vielä raskauden aikainen maksan toimintahäiriö niin senkään puoleen ei ole järkeä jäädä odottelemaan, että milloin jommankumman istukan toiminta heikentyy, kun heillä nyt vielä on siellä kaikki hyvin.

A-vauva oli edelleen raivotarjonnassa, B-vauva perätilassa - mutta ihan pystyasennossa eikä poikittain niin kuin viimeksi, joten lähtökohtaisesti synnytys alateitse ja toivotaan, että sillä päästään loppuun asti!


Kuitenkin Espoo sekä Naistenklinikka oli tänään aivan täynnä, joten yhdessä päädyttiin siirtämään käynnistys huomiselle. Espoossa olisin halunnut synnyttää synnyttäneiden yhden hengen huoneiden takia, mutta kun ei ole tilaa niin ei voi minkään. Huomenna sitten naikkarille ja toivotaan, että ballonki käynnistys etenisi sutjakkaasti ja sitten tietysti että itse synnytys menisi hyvin ja saisin hyvävointiset pienet pian syliin.

Instagramia (Petra_Jasmin) kannattaa tosiaan seurata, koska en tiedä milloin blogiin ehdin/jaksan seuraavan kerran päivittää.

Tuntuu tosi hurjalle, että tämä on nyt viimeinen postaus raskaana. Tämä aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti, näitä loppuajan kipuiluja ja nukkumattomia öitä lukuunottamatta. Mutta olen kyllä tosi onnellinen, että päästiin yhdessä kasassa näin pitkälle, vaikka tuossa oli muuttoa, mökkeilyä, Kevinin synttäreitä, festareita ja vaikka mitä ja kaikki oli varmoja, että ei mitenkään päästä näin pitkälle.

En myöskään kyllä osaa sisäistää sitä, että kohta meillä on täällä kaksi vauvaa, hurjaa! Samalla jännittää ihan hirveästi, mutta on myös malttamaton. PIAN 💗

17.8.2018

Täysiaikaiset

Tänään saavutettiin taas yksi etappi: raskaus on nyt täysiaikainen, joten vauvat ei enää olisi syntyessään keskosia. Aika hyvin kaksosten kanssa!
Mä olen itse jo aivan loppu ja haluaisin, että synnytys käynnistettäisiin, mutta lääkärit ei jostain syystä suostu antamaan mitään käynnistysaikaa, vaan juoksuttavat käyrillä, labroissa ja verenpaineen mittauksissa. Ja tuo juoksuttaminen vaan uuvuttaa lisää. 
Tämä postaus on pitkä ja mahdollisesti hieman sekava, yritän kirjoittaa tämän viikon lääkäreillä ramppaamisista.



Valivali listalta löytyy:
järjetön väsymys, yöunet on tosi huonoa ollut pitkään, ajatuskaan ei oikein enää toimi kun väsyttää vaan,
selkä hiton kipeä, häpyluu sitäkin kipeämpi, alavatsaa vihloo - kaikki liike sattuu,
selkä ja hartiat aivan jumissa,
polvet ei kestä enää tätä painoa,
järkyttävät turvotukset (aiheuttaa ihan kipua) ja varpaan välit auki, kun varpaiden välissä ei pääse ilma kiertämään,
verenpaineet huitelee välillä pilvissä - lääkitystä ei voi, koska mulle tulee siitä aivan järkyttävät sivuoireet ja paineet laskee liikaa,
pissasta välillä löytyy proteiinia,
Maksa-arvoja mitatessa sappihappo koholla ja näistä johtuen mulla kutisee kädet, jalat ja maha,
henkisesti olen aivan loppu,
perus närästykset, refluksi öisin, hikoilu, kiukkuisuus..
en kykene enää oikein mitään tekemään enkä mihinkään liikkumaan, Kevinin hoitaminenkin aika kiikun kaakun, onneksi hän on jo iso lapsi! 

Viime perjantaina oli perus äitipoli käynti, jossa piti olla synnytystapa-arvio - ei ollut, piti myös saada joku takaraja raskauden kestolle - en saanut. Meinasi laittaa seuraavan lääkärin 2vk päähän eli rv 38+0, mutta kun verenpaineet oli koholla ja pissassa pieni häivähdys proteiinia sekä nämä käsien/jalkojen/mahan kutinat niin laittoi lääkärin seuraavalle torstaille rv 36+6.
Minun vointia ei noteerannut mitenkään.

Maanantaina piti käydä 12h paastoverikokeessa maksa-arvoja jättämässä ja se paasto oli kammottava tässä tilassa, meinasin pyörtyä sinne labraan.

Tiistaina oli neuvola, jossa verenpaineet edelleen koholla ja pissassa proteiini 2+. Maksa-arvot oli tullut ja niissä sappihappo oli koholla, joten neuvolan piti laittaa kiireellinen lähete sairaalalle.
Sairaalalta soitettiin samana päivänä ja käskettiin näytille.
Ajattelin jo toiveikkaana, että ehkäpä sieltä tulisi se käynnistyspäätös, kun vointi on näin huono ja nyt alkaa löytyä jo muutakin vikaa. 

Sairaalalla laitettiin ensin käyrille n.tunniksi ja mittailtiin verenpaineita. Otettiin myös pissanäyte, ei proteiinia. verenpaineet kuitenkin edelleen liian korkeat. Käyrän jälkeen odotustilaan istuskelemaan, siinä kävi labran täti ottamassa verikokeen ja sitten odoteltiin yli tunti, että päästiin lääkärille. 
Lääkäri kyllä kuunteli mun voinnin valittelusta ja totesi, että kurjaa, mutta hän ei suosittele käynnistystä vielä, että ainakin pari viikkoa pitäisi jaksaa. Meinasin romahtaa täysin. Lisäksi hän ehdotteli, että eikö vaikka mun äiti voisi tulla hoitamaan esikoista, joo toki - hän voikin jäädä pois töistä tämän takia.
Lääkäri teki sisätutkimuksen: 2,5cm pehmeää kanavaa ja ehkä sormelle auki. 
Maksa-arvoihin ei sanonut muuta, kuin että uusitaan paastokoe ja määräsi kolmiolääkkeet kutinaan sekä verenpainelääkkeet, vaikka yritin sanoa, että en kyllä halua enää tällaisilla viikoilla turhia lääkkeitä, kun voisi vauvat ottaa jo uloskin..


Kolmiolääkkeitä en siis tosiaan aloittanut. Verenpainelääke oli aika pakollinen. Siitäpä tulikin sitten hirveät tärinät, tuskan hiki, päänsärky ja tosi huono olo. 

Soitin sitten toiseen sairaalaan ja kysyin, että meneeköhän tämä hoito nyt ihan oikein, kun muut saa käynnistyksiä jos on raskausmyrkytys tai maksahepatoosia ja monikko-odottajat ihan oman voinnin perusteella näillä viikoilla ja mulle vaan sanotaan, että koita jaksaa. Puhelimessa ollut kätilö oli järkyttynyt ja sanoi, että ei missään nimessä tarvi kahta viikkoa odotella jos vointi on noin huono.
Seuraavana päivänä menin sitten toiseen sairaalaan näytille, mutta sielläpä olikin hirveä ruuhka ja ihmisiä ylipaikoilla. Taas multa otettiin verikokeita, pissanäyte ja käyrille yli tunniksi. Olin myös ottanut verenpainelääkkeen ja se alkoi taas romuttaa mun vointia. Siinä käyrillä itkin ja valitin kätilölle vointia, hän ei voinut auttaa muuten kuin tuoda särkylääkkeen, ainoa vaan, etten sitten lopulta ikinä tuota särkylääkettäkään saanut.....

Lopulta kun pääsin lääkärille niin sain todeta että koko reissu oli jälleen turha. Mikään ei edennyt mihinkään. Seuraavan päivän lääkäri vain siirrettiin maanantaille, kun olin jo juossut kahtena päivänä lääkäreillä. Niin ja verenpainelääke lopetettiin ja lääkäri möläytti, että sitäpä ei edes suositella aloitettavaksi yksin kotona, juuri siksi kun jotkut reagoi siihen niin voimakkaasti. Kotiin piti nyt hommata verenpainemittari ja soittaa heti jos taas kohoaa (onneksi miehen äidiltä saatiin lainaan).
Mä itkin koko lääkäri käynnin, kun olin jo niin loppu siihen turhaan ramppaamiseen ja siihen ettei kukaan kuuntele.
Kätilö vaan ehdotteli jotain osteopaatilla käyntiä selkäkivun takia, moneen kertaan ja lopulta sitten hermostuin ja tiuskaisin, että sepä ei taida nyt olla se suurin ongelma ja vaiva tässä ja toiseksi millä mä menen kun liikkuminen on tuskaa?!?
Kätilö tähän sitten oikein nyrpeänä, että ´´miten sitten ajattelit pärjätä kun vauvat on syntynyt`` Niin, kun sitten nämä kivut ja muut vaivat/oireet poistuu ja mahakin pienenee niin että mahdun ajamaan autoa niin vähän on helpompi olla ja kulkea... 
Lääkäri sitten kysyi, että tuntuuko, että käynnistys olisi ainut mikä auttaa. Sanoin että kyllä, varsinkin kun viikot on näin hyvät ja oiretta ja vaivaa näyttää tulevan kokoaika lisää enkä aio ylimääräisiä lääkkeitä enää turhaan aloittaa tässä kohtaa. Lääkäri vaan totesi, että ´´niin mutta vauvat voi vielä ihan hyvin, vaikka sinä et voikkaan`` 
Ehdotti myös, että mies jättäytyisi pois töistä hoitamaan esikoista, kysyin sitten että niin mistähän me sitten rahaa saadaan, vai lopetetaanko syöminen? Ja sama ehdotus, kuin edelliseltä lääkäriltä, että josko äiti voisi auttaa, ja sitten naureskeli kovasti kun ollaan niiiiiin nuoria että töissähän ne tietysti on, no jepjep. 
No sitten ehdotti, että ei viedä esikoista eskariin kun kuljettaminen niin vaikeaa, aivan, eli sitten se lapsi joutuu koko päivän katsomaan vaan kun äiti makaa sohvalla kivuissa ja väsyneenä ja välillä lähes tajuttomana.  Koko käynti oli yksi iso vitsi; lääkäri naureskeli ja höpötteli ihan asian vierestä. 


Eilen soitti lääkäri, joka käski käydä taas maanantaina labrassa ennen lääkäriä.
Näytänkin jo ihan narkkarilta, kun kädet on aivan täynnä reikiä ja silmätkin alkaa jo sojottaa itään ja länteen silmäpussien roikkuessa polvissa. 

Mulla on aivan sellainen olo, että mua pidetään jonain koe-eläimenä. Viikot olisi jo hyvät käynnistykselle, vaivaa on niin paljon, että en ymmärrä miksi tässä odotellaan vielä että vauvojenkin vointi romahtaa raskausmyrkytyksen tai maksahepatoosin takia, kun ne voisi hyvin nyt syntyä hyvävointisina.... Noh, pian olenkin jo niin kipeä ja väsynyt itse että eiköhän se ole lopulta leikkaus millä mennään kun ei enää voimat riitä synnyttää tai sitten kohtu on liian venynyt ettei jaksa enää supistaa kunnolla...

Olen viimeisillä voimilla yrittänyt olla mahdollisimman paljon pystyasennossa, kävellä portaita hissin sijasta, siivoilla.. vielä olisi sauna ja jalkahieronta kokeiltavana.
Tähän mennessä ainut missä tuntuu on reidet, jotka kramppaa ja muuten vaan paikat, jotka jo olikin kipeät - ovat kipeytynyt entisestään.
Olisin kamalan onnellinen, jos nämä pienet alkaisi syntyä nyt viikonlopun aikana itsestään, mutta mulla on tunne, että ovat kuin isoveljensä - ei mikään kiire mihinkään. 


Kannattaa seurata instagramissa (Petra_Jasmin), koska siellä päivittyy instastory sekä uusia kuvia tiuhempaan kuin mitä jaksan blogia päivittää tässä kohtaa.