30.6.2013

onnistumisia ja kiukkua

Perjantaina käytiin kaupoilla ja perus jokaviikkosten ostoksien lisäksi napattiin mukaan Kevinille iso pehmo tiikeri (nalle puhista) synttärilahjaksi odottamaan.
Lisäksi vielä uusi parempi potta.
Edellinen oli niin matala eikä kunnollista selkänojaa, ettei Kevin siinä suostunut olemaan.
Tämä uusi on tosi jykevä ja hyvät nojat + hiukka korkeampi. Tässä on myöskin kätevä irrotettava osa, se mihin ne tarpeet tehdään, niin on tosi helppo pestä, kun ei tarvi koko istuinta alkaa lavuaariin survomaan!


Ostettiin myös Kevinin nimen kirjaimet. Tosi pirtsakat, lapsekkaat, puiset. Kun muutetaan, Kevin saa ne omanhuoneen oveen. Nyt ne ovat meidän yhtesen huoneen ovessa.

Lisäksi äiti käski etsiä heille Kevinille lasten uima-altaan. No tokihan me ostettiin ensin vahingossa semmoinen pikku vauvan allas, joka kaiken lisäksi oli vaaleanpunainen, hups hups! No eihän siinä, jätettiin se itsellemme, se mahtuu hyvin partsille, jos ei mihkään rannalle kerkee viilentymään.
kyllähän kuva kertoo, että pieni on, mutta luultiin äiskän tarkoittavan juuri tuollaista...

ja olihan se tuolle jätkälle todella siis pieni!

.... eikä edes viihtynyt siinä, kun sen hetken, että nappasin kuvan..
vesien kanssa ei vielä olla kokeiltu

Prismasta sitten löyty aivan ihana, tarpeeksi iso, uima-allas, joka vietiin äiskälle.
Tuohon pyrstöön saa pihaletkun kiinni, niin siintä saa suihkun!
Mutta ei se sovi vielä noin pienelle, jolla on oltava tosi vähän sitä vettä.


Kisulle ostettiin myös uusi lelu, koska Kevin hajotti edellisen..
Lola on ihan innoissaan tuosta!

Sitten, se asia josta olen tääläkin sanonut. Lolahan alkuunsa oppi tosi tosi hyvin vessapaikkansa ja kävi sielä, vaikka kasvattajalla oli tehnyt eka pissat lootan ja sitten kakat lootan viereen.
No eipähän mennyt aikaakaan, että Lola alkoi meillä tekemään samaa. Ajattelin ensin, että se ei hyväksynyt mun kokeilua vaihtaa hiekka puupellettiin, mutta ei, sama jatkui vaikka laitoin hiekan takasin. Lola teki pissan lootaan, tuli pois, käveli vessasta yhden käytävänmaton yli ja kakkasi ulko-oven eteen matolle.
Kasvattaja antoi vinkin, että etikkaa mattoon ja kloriitilla pestään astia. Kissat eivät yleensä voi sietää etikan hajua ja rakastavat kloorin hajua. No me oltiin kyllä pestykin kloriitilla se astia. Nyt sitten vielä etikat matolle. Lisäksi ajattelin, että voisiko olla, että Lola kokisi astiansa liian pieneksi, ettei mahdu kunnolla (muka) pyörimään ja kaivamaan hyvää kohtaa. Joten ostimme uuden isomman lootan ja sinne hiekkaa. Kokeeksi kuitenkin laitoin vielä siihin pieneen lootaan puupellettiä.

Ja arvatkaas! Ongelma ratkesi! Nyt menty näin siis pe ilta, eilinen ja tää aamu eikä yksiäkään huteja!
Puupelletissä käyty parilla pissalla, mutta pääsääntösesti isoon hiakka-astiaan menee!
Nyt mulla on uudelleen kokeilussa, sekoittaa ihan pikkuhiljaa enempi ja enempi puupellettiä hiekan sekaan, koska yhä haluaisin mielummin sen materiaaliksi, tuo hiekka kun tuppaa kulkeutumaan olkkariin asti tassuissa.

Eilen oltiin Kevinin ja Lolan kanssa mun äidillä kokeilemassa Kevinin uima-allasta, mutta ei Kevin sielä juuri viihtynyt, niinkun ei nyt kyllä missään muuallakaan, kiukun takia. Palaan tähän asiaan kohta. Sain mä kuitenkin kuvat napsittua.


 
 
 Lola sai olla myöskin nurmikolla valjaissa, kun annettiin perjantaina sille punkkilääke.
No Eihän sekään taas menny ihan putkeen. Jussi rupesi kompuralla täyttämään Kevinin allasta. Päättipä viisaana miehenä päästellä siitä ensin ilmoja, jolloin siitä kuuluu jumalaton suhaus. Lolahan säikähti ihan hulluna ja meni ihan sekasin, se vaan huus ja pomppi ja juos ja oli ihan solmussa siinä hihnassaan. Minä paniikissa juoksin sen luokse, vaikka tiesin, että siinä voi tulla vähän osumaa. No niin tulikin, jalkani on kivasti raadeltu, mutta pääasia on, että sain pikku reppanan rauhottumaan. Huusin jussille pääpunasena, että pistää sen helvetin kiinni ja nappasin Lolan syliin -rauhottu samantien ja vetäs kyntensä piiloon. Lolahan ei siis ikinä käytä kynsiä, joten raapasu vaaraa ei ole, mutta tietysti tollasessa tilanteessa kissalla vaistomaisesti tulee kynnet esiin kun noin helkutisti säikähtää. Hauskaa musta on, että se raapi multa saman jalkapöydän, jossa oli jo ennestään Iisan tekemät arvet!
Arvellaan säikähyksen johtuneen siitä, että kissathan suhisee toisilleen vihaisina, no se suhaus kompurasta oli samanlainen, mutta paljon paljon kovempi, kisu parka varmaan ajatteli, että mikä ihmeen peto sieltä nyt tulee!


Ei sille mitään traumoja jäänyt vaan sitten oli taas ihan tyytyväisenä valjaissaan tolpassa kiinni.
Kaikki kolme kisuakin ilmaantui yksitellen ihmettelemään ja kaikki kävivät jopa tekemässä tuttavuutta Lolaan!
Ensin oli Nöpö, joka tuijotti ja pari kertaa suhahti, vähän nuuhki ja lähti.
Sitten tuli Pai, joka katseli vähän kauempaa, mutta ei tällä kertaa enään suhissut.
Viimosena tuli vielä Iisa, joka kävi juomassa Lolan vesikiposta, nuuhkaisi Lolaa ja jatkoi matkaa.

Nöpön kanssa


Iisan kanssa

Pain tarkkailussa

 Minullahan oli eilen nimpparitkin, joita ei kyllä vietetty mitenkään. Kevinin kummi, äiskä, mummi ja pappa onnittelivat ja Rasmuksen äiti pisti Rasen mukana mulle pikku lahjan.

Kiitokset vaan vielä Tarjalle! :)


No sitten se kiukku osuus.
Kevin on ollut nyt monta päivää tosi outo. Hänt on vaan kiukuttanut, jutut mitkä on ennen saanut kunnon naurun aikasiksi, ovatkin saanet nyt aikaan itkun. Annoinpa sitten pusun poskelle -itku, ottaa syliin -itku, laittaa lattialle -itku. Lisäksi poika on ollut tosi kuuma ja hikinen. No pistettiin tuo kaikki jumalattoman kuumuuden piikkiin.
Eilen jätkä ei enään suostunut edes kunnolla syömään, pelkkä maito ja viileä hedelmäsose kelpasi ja sama jatkunut tänään. Meidän mahti nukkuja, ei enään eilen suostunut nukkumaan päikkyjä -eikä tänäänkään.
Äitini kanssa pohdittiin asiaa, ja aloin kunnolla miettimään. Kevin on myöskin tahtonut syödä tuttia päivisin hereillä ollessa, jota ei yleensä tee. Jos ei ole tutti suussa, sitten sielä on sormi. Hän myöskin pupeltaa huuliaan,  hinkkaa ikeniään vastakkain. Voisiko sieltä vihdoin tulla ne hampaat???
Tänään mun serkun olisi pitänyt tulla käymään, mutta mun oli pakko perua se, koska Kevin on niin jumalattoman väsynyt ja kiukkunen ollut siitä asti, kun heräsi puoli kuudelta (niin hän tosiaan yleensä herää klo 8-9 aikoihin..). Mittasin eilen häneltä kuumetta ja näytti tasan 38, Kevinillä normaalisti on pikkasta alle 37. Eihän tuo nyt vielä sinänsä kuumetta ole, mutta lämpöä, äidin mukaan juuri sellaista ´´hampaiden tulo lämpöä``. Saa nähdä ja toivotaan, että jos tuo niistä johtuu, että tulis nyt perhana äkkiä! Jos ensviikolla vielä jatkuu kovastikin sama meno, niin saatanpa soittaa neuvolaan tai lääkäriinkin ja kysellä, pitäiskö kattoa, ettei vaan ole mitään muuta vaivaa.

Siksi epäilen kovasti hampaita, koska olen n.10000 kertaa luullut niiden tulevan, eikä sitten olekaan tullut. n. 3kk ikäsestä asti Kevinillä on ollut sillointällöin hampaiden tuloon viittaavia juttuja, kuten jumalatonta kuolaamista ja ikenien hinkkausta. Mutta tässähän on nyt kaikkea muutakin, kuten se lämpö ja yhtäkkiset kipu-itkukohtaukset.

Miten muiden lapset ovat reagoineet hampaiden tuloon?!?

10 kommenttia:

  1. Anonymous30.6.13

    Hirveen kiva postaus jälleen kerran ! :)

    VastaaPoista
  2. Anonymous30.6.13

    Hampaiden tulo meillä :
    - Entistä ärtyneempi/kiukkuisampi lapsi (itkua ja parkua joka välissä)
    - Kohonnut lämpö (38 astetta yleensä)
    - Jyrsii kaikkea ja hinkkaa ikeniä joka paikkaan
    - Ruoka ei maistu kunnolla (ainakaan lämmin ruoka)
    - Maitoa menisi vaan alas koko ajan
    - Jos ikenet osuu vahingossa johonkin --> itkua
    - Nukkumiset muuttuneet epänormaaleiksi

    Eli summa summarum: Veikkaisin Kevinille tulevan hampaita! :)
    PS. Tsemppiä kiukkuihin, ei oo äitillä aina helppoo pysyy tyynenä kun napero koittelee hermoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näyttäs kyllä juu aika samanlaiselle listalle!
      Toivottavasti tulis nyt sit vaan nopee =/

      Kiitos! Ei ole ei, mutta aateltava vaan, ettei se laps raukka ilkeyttän kiukkua ja silläki on rankkaa :)

      Poista
    2. Anonymous30.6.13

      Minun siskon pojilla aivan sama homma noiden hampaiden tulon kanssa! Sisko sitten antanut särkylääkettä vaan että pikkasen edes helpottaisi oloa :) eli ei varmasti syytä huoleen!

      Ja tuo teidän kisu on niiiin kaunis! Voi että :)
      Kiva postaus kaikin puolin!

      Poista
    3. Kirjoitin juuri uuden postauksen, oireisiin löyty meinaan toinen syy kuin hampaat ;) Mutta voihan olla, että ne hampitkin vihdoin sieltä tulisi nyt!

      Niinhän neiti on :')
      Kiitos!

      Poista
  3. Vitsi miten kiva toi iso uima-allas on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! =) Sit viel kivempi lapsestaki, kun vähä kasvaa :)

      Poista
  4. Anonymous30.6.13

    Kannattaa kokeilla laittaa sitä kristallihiekkaa enemmän, meillä se ainaki auttaa ja meidän hieno helmat ei ainakaan siedä ollenkaan tuota pellettihiekkaa :)

    Nimim. Kolme kissaa taloudessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kristallihiekkaa olekkaan kellään ollut koskaan, tuo normi tuommoin valkoin hiekka on nyt Lolalle kelvannut ja toistaseksi on vielä edelleen tehnyt, vaikka sekoitin sinne vähän puupellettiä.
      Mun kaksi muuta kissaa (maatiaisia) tehnyt aina puupellettiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥