2.10.2013

Sekametelisoppa

Ohops, on jäänyt nää kuulumis postaukset tekemättä, kun oli tuo blogin 1v. viikko ja nyt on ollut tätä muuttohulinaa! Äh, en edes muista mitä muuta on tapahtunut, kuin näitä muutto hommia..
 Noh, ainankin viime viikonloppuna Rasmus oli tekemässä loppuun Kevinin sängyn ja yöpöydän ja teki sitä vanhempiensa saunahökötystä.
Minä ja Kevin oltiin mun äidin luona. Jaksoin pitkästä aikaa laittaa naamaan ja hiuksiini aikaa enemmän, kuin perus 5min. Jaksoin jopa ottaa kuvia, mistäs muusta, kuin itsestäni. Tai no, laitoin Rasmuksen kuvaamaan ja tällä kertaa kuvat jopa onnistu ihan hyvin!



Kevinkin pääsi kuvattavaksi asukuviin, joita on yllättävän vaikea ottaa tuollasesta ikiliikkujasta!
Kun mentiin äiskälle, sielä oli ruohonleikkuri pihalla ja sepäs Keviniä kiinnosti. Rakas oli ihan innoissaan sen kyydissä, vaikkei vempain edes liikkunut! Sen jälkeen, kun hän näki, kun Jussi lähti sillä liikkeelle, olikin kierrettävä loppu aika sisällä ikkunasta ikkunaan, jos sieltä vaikka näkisi taas sen koneen.





Tein viikonloppuna myös yhden kakun, jonka ohjetta en ollut ennen kokeillut. Tuli ihan hyvää, vaikkakin reunat paloi, mutta eipä niitä ollut pakko syödä sitten.

Tarvitset:
pohja:
2rkl sokeria
2rkl kaakaojauhetta
2½ dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
100g margariinia tai voita
2rkl vettä

täyte:
2 munaa
1½ dl sokeria
3 dl appelsiineista puristettua mehua
2rkl vehnäjauhoja
25g margariinia tai voita

pinnalle:
2dl kuohukermaa maustettuna sokerilla ja vaniljasokerilla
suklaata raastettuna

ohje:
1. Sekoita keskenään kulhossa sokeri, siivilöity kaakaojauhe sekä vehnäjauhot ja leivinjauhe.
2. yhdistä joukkoon pehmeä rasva käsin
3. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi
4. painele taikina voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille jauhoitetun käden avulla
5. laita torttupohja jääkaappiin vähintään 15minuutiksi, niin taikina pysyy paremmin vuoan reunoilla esipaiston aikana

6.Paista torttupohjaa 225 asteessa uunin alaritilä tasolla n. 10min.
7. Valmista tällä aikaa täyte.
Vatkaa munien rakenne rikki sokerin kanssa kattilassa.
Lisää täytteen muut aineet ja kuumenna seosta kokoajan sekoittaen kunnes se sakenee.
8. Kaada seos tortun syvennykseen ja jatka paistamista vielä n.10min.
Anna tortun jäähtyä.
Lisää pinnalle tulevat aineet juuri ennen tarjoilua.


9. tee kermavaahto ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla.
Levitä se tortun täytteen päälle. Raasta päälle suklaata.

Ollaan myös osteltu nyt kaikkea pientä hyödyllistä, mutta niistä tulossa erillistä postausta.
Eilen Kevin päätti tulla pääedeltä alas sohvalta kierähtäen (onneksi, ettei seisoviltaan!) Nyt on maton kuvioinen kuhmu otsassa. Lisäksi hampaiden teko ottaa koville ja unet ovat olleet aika hukassa päivisin, kiukuttaa ja vatsakin on sekasin, eilen oli myös lämpöä.
Ajattelin, että kirjoitan muuttoon liittyvistä asioista aina erillisissä postauksista, voitte toki kertoa, jos haluatte, että ängen niitä näihin perus-postauksiin. TÄÄLLÄ muutosta postaus, jonka äsken tein.

PS. Blogilla on joku ongelma ollut nyt pari päivää, enkä saa muokattua ulkoasua, joten ensin yritin muokata sitä Tulossa -gadgettia, mutta ei suostu tallentamaan. Kokeilin poistaa, ja se poistui, mutta enpäs saakkaan sitä enään laitettua takaisin...

Mä lähden taas pakkailemaan! (kui paljo tavaraa voi olla kolmella ihmisellä, joista yksi on vasta 1v.?!? Aina luulee, ettei meilä oo mitään, mutta tässä taas huomaa, että on ja vähän liikaakin!)

4 kommenttia:

  1. Nella olis pelänny tota ruohonleikkuria! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mäki aattelin et Kevin pelkää sitä ku siin on ihan jumalattoman kova ääni, mut ei! Vähän sitä jännitti, oli ihan vaisu ja piti tiukkaan kiinni, mut silti halus nähä sen kokoaika :D

      Poista
  2. Mullakaan ei anna muokata sivun gadgettia, taitaa siis olla joku yleinen ongelma. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä tietää, että en oo ainut kelle blogger vittuilee!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥