4.11.2013

Kevin 1v. 3kk

Olin 1v. etapin jälkeen päättänyt tehdä Kevinin postaukset 3kk välein. Nyt on ikää 1v3kk ja teen tämän, vaikka viimesimmästä ei paljoa aikaa olekkaan (blogin 1v. viikolla  viimesin), koska haluan saada nämä menemään sillä 3kk välillä. Eli tämän jälkeen seuraava sitten iässä 1½ v.

Koska muuttamisemme on ollut nyt ajankohtainen, aloitetaan sillä, miten Kevin on sopeutunut uuteen kotiin.
Alkuun päivät olivat Kevinille hyvin tylsiä ja hänellä meni hermo kokoaika, kun kaikki kiellettiin, mihinkään ei saanut koskea ja syöttötuoliin joutui katselemaan.
Ensimmäisenä päivänä ei unet maistuneet ollenkaan. Illalla onneksi olikin sitten niin väsy, että nukahti samantien.
Ensimmäinen aamu uudessa kodissa alkoi paniikki huudolla ja vapinalla. Resukkaa pelotti sielä oudossa uudessa pimeässä huoneessa niin paljon, että tärisi niin kauan, että otin hänet syliin, höpöttelin juttuja ja laitoin valot päälle.
Toinen yö ja aamu menikin taas hyvin. Aamu siis alkoi normi höpinöillä, johon minä havahduin ja menin hakemaan pojan meidän sänkyyn maidon juontiin.

Kolmantena päivänä ekoilla unilla, Kevin keksikin uuden ´´kivan`` jutun.
Hän nimittäin hoksasi, kuinka päästä sängystä pois.
Me Rasen kanssa siivoiltiin asuntoa ja Kevin höpötteli sängyssään, kuten aina ennen nukahtamista.
Kuulin kuinka jätesäkki rapisi, mietin, että hän ylettää sängystä siihin pussiin, joka on sohvalla.
Pitkään hiljaista ja sitten alkaa ovi lonksuamaan. Seuraavaksi mietin, että nytkö se ylettää jo siihinkin ja päätin mennä siirtämään sänkyä.
Mun ilme oli varmasti mahtava, kun avasin oven ja jätkä seisoo siinä takana!!
Aivot ei heti voinut edes reksteröidä sitä näkyä, vaan ajattelin Kevinin jotenkin kissana. Sekunnin murto-osassa hoksasin tilanteen ja hihkasin Rasmukselle pidätellen naurua. Rase tulee katsomaan ja samalla Kevin lähtee muinamiehinä tallustamaan olohuoneeseen.
Pieni tuholainen oli sielä huoneessaan tyhjentänyt sen kyseisen jätesäkin sekä vaatekappiinsa lattialle.
Vieläkin naurattaa se tilanne, se näky, kun avasin huoneen oven...
´´innolla`` odotan sitä aikaa, kun aletaan harjoittelemaan normi sängyssä nukkumista, kun tuo apina ei pysy edes pinniksessä!

Muuton myötä on tullut muitakin asioita ´´hämmästyttämään`` Kevinin elämää. mm. se, että Rasmus oli kotona 14.10.13- tähän päivään asti. Hänellä siis tänään ensimmäinen työpäivä uudessä työpaikassa. Kevinhän on tottunut minun kanssa ihan erilaisiin aamu rutiineihin yms. kuin mitä ne ovat olleet nyt Rasmuksen ollessa kotona.
Ja sitten tänään on taas riittänyt kiukkua siitä, kun isi ei ollutkaan kotona.
Toki tuolle tarkkaavaiselle pienelle ihmiselle on ollut mielenkiintoista vähän kaikki; uusi ympäristö ulkona, junat, uuden näköinen koti, paljon enempi tilaa kuin ennen jne.
Lisäksi hänelle on nyt vihdoin ja viimein vissiin tulossa hampaita!
TÄÄLLÄ postaus hampaista, jonka kirjoitin lauantaina.


Meidän päivärytmit ovat pysyneet suhtkoht samana, mitä nyt ei oikein noi päiväunet enään maistu, vaikka on aamuunkin pidennetty yksi tunti lisää hereillä oloa, heräämällä aikasemmin, niin ei vaan ei väsytä.
Vaatteet ovat edelleen kokoa 86-92 ja varmaan tulee tuolla haarukalla, tai ainakin 92:ssa pysymään suht pitkään. Tai näin olen tutuilta kuullut, ettei enään pitäisi ihan niin nopsaa pituutta tulla ja kaverin poikakin (2v.) käyttää lähinnä 92 kokosia vaatteita tällä hetkellä.


Syömistä ollaan alettu harjoittelemaan nyt oikein ahkerasti itse. Onhan Kevin jo pitkään sormiruokaillut kaikenlaista ja silloin tällöin saanut pitää lusikkaa, niin, että minä kuljetan kättä lautasen ja suun välillä. Nyt on annettu välillä ihan vapaat kädet ja välillä sitten niin, että ohjaillaan vaan, kun menee vikapaikkaan. Näitä harjoitteluja voisi kuvata näppärästi yhdellä sanalla: sotkua.
Kevin ei oikein suostu syömään meidän tekemiä ruokia, joten lähinnä purkkiruokia vetelee. Silloin, jos hän näkee meidän syövän, olipa se mitä tahansa, maistuu se hänellekin oikein mainiosti meidän lautasilta.
Meillä olisi kova tavoite, että kahden vuoden iässä, osaisi syödä itse, kun aloittaa hoitopaikassa.



Pottailu on ottanut jälleen takapakkia muuton yhteydessä. Huuto alkaa usein heti, kun potalle mennään. Jos sielä suostutaan istumaan tulee harvoin muuta, kuin pissa. Loput tuleekin sitten heti vaippaan, kun saadaan puettua. Jokseenkin todella rasittavaa. Tämä stressaa minua aika paljon, koska matka päiväkuivaan pitenee aina jokaisesta takapakista ja tähänkin meillä olisi tavoite kahden vuoden ikään. Tiedän, ettei vielä kaksi vuotiaan tarvitse olla kuiva, mutta sekin helpottaisi tämän mamman mieltä, kun lapsonen aloittaa hoidossa, että osaisi jo ilmaista jotenkin, kun on hätä ja menisi sitten potalle ja tekisi sinne kaikki tarpeensa.
Kevinin päivähoitopaikka pohdiskeluista oma postauksensa TÄÄLLÄ


Mitäs uutta Kevin on nyt oppinut?
• Kuten jo aijemmin kerroin, osataan meillä mennä minkälaisia portaita vain ylös, vaikkei sitä olla harjoiteltu ollenkaan. Pari kertaa vanhalla asunnolla meni muutaman portaan rappukäytävässä. Kevinin tyyli on karhukävely.
• Esittelin joskus kirppikseltä ostamani potku aasin (nalle-puhista se ihaa), Kevin on nyt oppinut itse kiipeämään sen kyytiin ja jopa liikkumaankin sen kanssa!
Myöskin keinuhevosen päälle on alettu ymmärtämään ja sillä osataan ottaa kovatkin vauhdit!
• Pari päivää sitten huomasin, että Kevin osaa nyt myös pomppia, siis niin, että molemmat jalat irtoaa yhtäaikaa maasta, voi sitä riemua!
Juokseminen on opittu jo aikoja sitten ja olen siitäkin jo maininnutkin. Vauhti senkun kasvaa.
Uusi nauru, joka on aivan kamala. En edes tiedä mistä senkin on oppinut, mutta kuullostaa ihan joltain hirviöltä, sellainen mörinä hekotus.
• Uusia ilmeitä ja äänteitä on myöskin tullut kovasti
• Yletetään ja rämpätään valokatkasijoita
• Yletetään ovien ja kaappien kahvoihin ja kaikkea pitää availla, mutta koskaanhan niitä ei voi sitten myöskin sulkea.
• Yllämainittu sängystä pois- ja sänkyyn kiipeäminen
Ymmärrys on kehittynyt tosi paljon taas. Huomaa, kun poika alkaa osaamaan toimimaan annettujen ohjeiden mukaan. Esim ´´vie kenkä takaisin naulakkoon`` ´´laita lapio ämpäriin`` ´´laita kiinni pöntön kansi`` ja pari päivää sitten yllätyin, kun ymmärsi senkin, kun istuin vessassa ja posti kolahti postiluukusta lattialle, Kevin katseli hämillään ja sanoin ´´Mene nyt äkkiä katsomaan tuliko posti, äiti ei pääse, mene hakemaan posti!`` Niin hänhän meni ja toi ne minulle!


Lemppari puuhia tällähetkellä:
• ulkoilu
• joka paikkaan kiipeily
• juokseminen
• Autot, kirjasta katselu, auto leikit, auton äänen matkiminen, kaikki mikä autoihin liittyy
• itse syöminen sotkeminen
• vaatteiden riisuminen
• riekkuminen
• kutitus leikit
• kylpeminen ja saunominen
• asioiden nimeäminen (esim. osoittaa taulua --> sanon ´´taulu`` --> toistaa perässä niin, niinkuin osaa)
• kissan paijailu
• tanssiminen
Jos video ei toimi tässä, klikkaa TÄTÄ

Kielellinen kehitys on ottanut takapakkia, kaikki sanat, mitä on opittu, on myös unohdettu. Sanoja, jotka Kevin on osannut: mamma, pappa, mopo, äiti, kakka, kukka, lamppu, vaava, pallo.
Tällähetkellä saadaan tulemaan vain kiljumista, huutoa, epämääräistä mölinää, tavuja, yrityksiä kuten: ´´kiia/kihha`` = kissa, ´´amppa`` = lamppu, ´´titti`` eri painotuksilla tarkoittaa joko kiitti, loppu tai tippu.

Kevin on nyt ollut aika kiukkuinen eikä ole totellut mitään kieltoja, johtuen kaikista muutoksista, uhmasta ja hampaiden tulosta (?)
Mutta on hän silti vaan maailman rakkain ja ihanin pikkumies!

4 kommenttia:

  1. Anonyymi5.11.13

    Millä alallla rasmus on töissä kun sai uuden työpaikan noinkin nopeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun muistaakseen se on ammattinimeltään puuseppä, käynyt myös kurssit laatotukseen, muuraukseen ja vedeneristykseen.
      Pakko sanoa, että hiton hyvä tuuri kävi, että sai noin nopsaa työpaikan, tolla alalla on paikat vähissä kun talvi lähestyy!

      Poista
  2. Ihana, taitava Kevin! <3 mä en osaa kuvitellakaan, että Nella osais kiivetä ite pinnasängystä pois! ;D eikä kyl tarviikkaa osata ;)

    Paljon samaa oli mutta eipä se kummastuta yhtään kun on samanikäisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo onneks Kevinkää ei oo sen yhen kerran jälkee nyt kiipeillyt sieltä, toivonmukaan se jäikin yhdeksi ja ainooksi kerraksi tai ollaan kusessa! :'D

      Niinpä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥