13.5.2014

Bengali

Tein pienen rotuesittelyn aikanaan Lolastakin, joka muistukseksi on Ragdoll, tuohon Ragdoll-postaukseen pääset TÄSTÄ

Tämä toinen kisumme, Dita, on siis rodultaan Bengali.
Virallinen nimi on MyArt Golden Leopardita.
Dita on syntynyt 30.9.13, väritykseltään ruskea ruusukkeinen.

Olen taas poiminut tietoja eri kasvattajien sivuilta ja muualtakin netistä.

• Bengali on Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntynyt kissarotu.
• Tällä rodulla on yksi selkänikama enemmän, kuin muilla kissoilla yleensä ja siksi se onkin hyvin pitkän näköinen
• Erikoisin luonteenpiirre on varmasti se, että bengalit eivät inhoa vettä, vaan saattavat loikata vaikka lapsen kylpyveteen leikkimään tai tulla suihkun alle.
• Bengali on keskikokoinen tai suurikokoinen kissa, uros voi painaa jopa 10kg
• erikoinen, muista kesykissaroduista poikkeava, näyttävä kuviotyyppi ja turkin kontrasti
    ♦kuviointeja on kaksi: täplikäs tai marmori
    ♦täplät voivat olla erilaisia: pyöreitä, nuolenpäänmallisia, avoimia renkaita jne. yksi   

      toivotuimpia on ns. ruusuke eli jonka keskustan väri on reunoja vaaleampi samallailla, kuin
      leopardin täplissä
    ♦ värityksiä on kaksi: ruskea ja lumiväri, jälkimmäinen on harvinaisempi.

Bengalit reagoivat herkästi vatsallaan, eli jos on jotain stressiä - on odotettavissa ripulia
• taitava ja innokas kiipeilijä, joka pitää korkeista paikoista 
• innokas puuhastelija kodin askareissa mm. ovien availu ja valojen rämppääminen on tavallisia 
   harrasteita nokkelille bengaleille.
• Bengali tulee yleensä hyvin toimeen myös lasten kanssa sekä muiden eläinten kanssa
• oppii helposti valjaiden käyttöön

Millainen Dita on?

Melko pian meille muuttamisen jälkeen minun oli pakko kokeilla tuota vesi hommaa, eikö se muka oikeasti inhoa vettä?
Alkuun Dita pelkäsi meillä paljon kovia ääniä ja näinpä suihkun avaaminen karkoitti sen pois.
Seuraavalla kerralla tajusin täyttää ammeen ennen kuin laskin Ditaa kylppäriin ja sen jälkeen jätin hanasta veden hyvin pienelle valumaan.
Ditan ei tarvinut pelätä kovaa ääntä, joten sinnehän se tunki Kevinin kanssa leikkimään ja vesipedot tulikin heti tosi hyvin juttuun ja Kevinistäkin oli hauskaa, kun oli kylpyseuraa.


Tuon ensimmäisen kylpykerran jälkeen Dita ei ole pelännyt enään suihkunkaan ääntä ollenkaan ja tunkeekin suihkun alle aina heti ensimmäisenä.
Neiti myös tykkää siitä, jos minä touhuilen vessassa jotain, esim. laitan pyykkejä, niin minun pitää laittaa lavuaarista hana valumaan ja nostaa Dita sinne, se on olevinaan kovinkin hauska juttu!

Myöskin juomakupilla läträäminen on olevinaan hupaisaa, minusta ja Lolasta ei niinkään.. Seinät on aina ihan märkänä, kun Dita on käynyt ´´juomassa``.
Tämä on muutenkin kovin sottaavainen tapaus, nimittäin sen kyllä huomaa, onko ruokakipoilla ollut Lola vai sottapytty Dita, jonka jäljiltä ruokaa on jokapuolella.
Myöskin heidän vessatarpeensa ovat ympärikämppää, kun Dita intoutuu leikkimään puupelleteillä.
Jos video ei toimi, niin TÄSSÄ linkki videoon.

Dita on juuri sitä, mitä Bengalista sanotaankin: niin kissa, kuin vaan voi olla.
Tämä oli alkuun aika järkytys ja hermojen rasite, kun oltiin totuttu, ettei Lola ole ikinä tehnyt mitään mitä ei saisi. Dita sitten pisti samantien vessapaperit riekaleiksi vessassa, sohva on hiukkasen ottanut osumaa, yksi matto on purettu ja sitä rataa.
Ei muutakun kieltoja kieltojen perään, kyllä se nyt on alkanut mennä pikkasen jo perille, että mitä saa tehdä ja mitä ei, joskus nuo säännöt vaan tuppaa edelleen unohtumaan.
Leluja meillä on paljon, vaikka Lola ei koskaan ole niillä hirveästi intoutunut leikkimään. Ainut mitä Lola leikkii, on pallon jahtaus (koiramainen kun on), Dita sensijaan paukuttaa päivittäin leluja ympäri asuntoa ihan innoissaan.



Sitten ne valjaat. Ihan ensimmäistä kertaa, kun neiti sai ne päällensä oli meno aika vaivalloista, mutta ihan hirmu äkkiä se niihin tottui ja sitten liikkuikin niin kuin ei valjaita olisikaan.
Sensijaan yksi ongelma on/oli kynsienleikkuu.
Kun oltiin moneen kertaan kokeiltu kaikilla eri tyyleillä, iho haavoilla ja kynnet leikkaamattomana, vietiin Dita eläinlääkärille kynsienleikkuuseen. Sielläkin tuohon toimenpiteeseen tarvittiin 3 hoitajaa ja yksi lääkäri. Kuulemma siellä käytetään hyvin monia bengaleita ihan vaan kynsienleikkuussa, että ei ole mikään erityistapaus tämä riiviö.
Nyt ollaan saatu kuitenkin totutettua kisu jotenkuten ja homma hoituu kotona niin, että Rasmus pitää sitä etutassujen alta takajaloilla seisomassa ja minä leikkelen. Kovasti koittaa rimpuilla ja purra, mutta se ei onneksi satu. Ehkä se on huomannu, että minä en luovuta ennenkuin onnistutaan.
Toinen mikä ei vaan onnistu lainkaan on antibiootti lääkkeen antaminen, mutta tämä on kuulemma täysin normaalia tälle rodulle, niinkuin tuo kynsienleikkuu hankaluuskin.
Antibioottia yritettiin nesteeseen liotettuna, ruiskulla, ruokaan sekoitettuna, suuhun työnnettynä.., mutta ei mikään auttanut. Dita huusi (en ole ikinä kuullut kissan pitävän sellaista ääntä!), raapi, puri, rimpuili, pääsi jopa tiukan pyyhekäärön sisästä pois. Niin ja lopulta kakki allensa.


Alkuun yksi hermoja vievä riesa oli se, että Dita ei suostunut millään tekemään tarpeitaan oikeaan paikkaan vaan tarpeita löytyi useinmiten lattiakaivon päältä vessasta ja joskus myös eteisestä tai keittiöstä. Vaikka Ditaa vietiin astialle monia kertoja päivässä ja näytettiin paikkaa, istuttiin vierellä, toruttiin väärään paikkaan tekemisestä ja se myös näki, kun Lola käytti astiaa, ei mikään ei auttanut.
Juttelinkin rokotuksia hakiessamme eläinlääkärin kanssa asiasta ja hän kertoi, että jotkut pennut tarvitsevat oman astian, koska eivät uskalla käyttää vanhemman kissan astiaa.
Kissat eivät ole laumaeläimiä vaan perheessä kissoilla vallitsee tarkka arvojärjestys, jossa yleensä se ensimmäisenä perheeseen tullut on ylimpänä ja näin ollen kaikki pennut ei yksinkertaisesti uskalla mennä toisen ´´alueelle``.
Ostettiin toinen astia ja siitä asti kakat ovat olleet oikeassa paikassa. Pissaa löytyy silti edelleen vääristä paikoista, onneksi kuitenkin useinmiten lattiakaivosta.
Eilen postissa tuli paljon kehuttu feliway-haihdutin, jonka pitäisi auttaa vääriinpaikkoihin pissailun lopettamisessa sekä lievittää kissan stressiä. Kirjoittelen myöhemmin, onko siitä ollut apua.
Löysin myös toisen syyn Ditan astia inholle: yleensä kissat tykkäävät kloriten hajusta, mutta Dita selvästikin inhoaa sitä ja sillähän mä olen astioita pessyt. Vastaisuudessa pesen vain Lolan astian kloritella.
Lisäksi ollaan saatu rampata eläinlääkärillä Ditan löysän vatsan vuoksi, mutta siihinkin löytyi syy, kun oltiin viisi päivää pois kotoa ja veljeni oli kissojen kanssa. Ditan kakka palautui normaaliksi, eli se ilmeisesti stressaa tuosta tuholais taaperosta. Nyt on hillitty Kevinin halimis ja kantamis intoa ja lisäksi se haihdutin tietysti saattaa auttaa. Kakka on ainakin nyt toistaiseksi pysynyt normaalina.


Tästä nyt varmaan tuli ihan sellainen olo, ettei tuossa ole mitään hyvää, mutta on siinä! Dita tykkää hirmuisesti rapsutteluista, on tosi seurallinen, rakastaa leikkejä Lolan kanssa, on tosi innokas ja hyvä kiipeilemään, leikkisä...
Nyt odotellaan hyviä kelejä., että pääsisi juoksuttamaan Ditaa valjaissa ulos. Bengalit ovat täysikasvuisina melko isoja ja todella lihaksikkaita, mutta eipä ne lihakset eläimillekkään mitään tekemättä kehity ja meidän kerrostalo kolmiossa on melko rajalliset kiiepily ja juoksu mahdollisuudet.


Tällä kokemuksella mitä mulla yhden bengalin omistajana on, en lähtisi suosittelemaan tätä rotua ensimmäiseksi kissaksi, tai lyhytpinnaisille omistajille. Kyllä saa mielessä laskea vähintään kymmeneen, kun Dita hölmöilee.
Toisinkuin vaikkapa tuo meidän ragdoll on mitä helpoin tapaus.

Ainiin, TÄÄLLÄ kirjoitin siitä, kuinka kisut sopeutuivat toisiinsa.

Itselleni ei tule juuri nyt muuta kerrottavaa mieleen tästä rodusta täi näistä kaveruksista, joten:
Kysykää ihmeessä, jos tulee mitä tahansa mieleen! Vastailen mielelläni.

2 kommenttia:

  1. Eksyin tähän blogiin juuri ja löysin tän postauksen ja voi jestas miten ihana ja kaunsi kissa! Siis upein turkki mitä oon ikinä nähnyt, mäkin haluisin tollasen kissan!! Rakastuin täysin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos, olen samaa mieltä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥