19.1.2014

HopLop

Käytiin eilen ensimmäistä kertaa HopLop:ssa.
En ala sen enempää jauhamaan, minkälainen paikka on, sillä moni varmastikin tietää, ja jos ei, niin HopLopin sivuilta löytyy kivasti tietoa.

Me jouduttiin menemään pakettiautolla ja Kevinistä oli hurjan jännää olla auton kyydissä, kun näki ulos niin hyvin!
Itseäni vähän hirvitti, en tiedä miksi, mutta hieman pelkään olla isojen autojen kyydissä enkä varmasti uskalla itse sellaista ajaa!

Olin puheiden perusteella ajatellut HopLopin ihan erilaiseksi paikaksi ja kaikki luuloni ja mielikuvani osoittautui täysin vääriksi heti kun päästiin eteisaulaan.
Naulakoita olisi saanut olla enemmän, ja näinpä mekin päädyttiin lopulta sullomaan vaatteemme lukolliseen kaappiin.
Riisumisen jälkeen päästiin jonottamaan pitkään ja hitaasti etenevään kahvilan jonoon, jotta päästiin maksamaan Kevinin leikkihetki. Ei kyllä todella ollut hinnalla pilattu reissu!
Jonotuksessa Kevinillä meni lievästi sanoen hermo, kun pieni näki niin paljon kaikkea jännää ja kivaa ja olisi heti halunnut päästä riekkumaan.


Aloitettiin pienten kiipeilyradalta, siellä oikeastaan temuttiinkin suurinosa ajasta.
Onneksi noihin sai aikuisetkin mennä, sillä tuo hurjapää olisi tullut monestakin paikkaa jo niskat taitoksillaan. Hän mm. yritti kiivetä kierreliukumäen kaiteen yli, loikata pääedeltä sellaiseen reikään ja vaikka mitä.
Ihan alkuun Kevin vähän ujosteli, että voiko sinne oikeasti mennä kiipeilemään, mutta parin kehoituksen jälkeen pikku miestä ei pysäyttänyt enään mikään!




Kaikkein hauskinta pojasta oli ihan vaan mennä paikasta toiseen radoilla sekä erilaiset liukumäet!
Tuolla Kevin itseasiassa saikin ensimmäistä kertaa laskea ihan itse sellaisen pikku mäen pallomereen, Rasmus lähetti ja minä otin alhaalla kopin, ja rakkaalla oli niin hurjan hauskaa!

Käytiin myös ihmettelemässä sellaista isompaa, isommille tarkoitettua rataa, mutta sielä oli niin kova vilinä isommista lapsista, että päätettiin jättää suosiolla se seikkailu väliin.
Olisi hyvä, jos tuollaisissa paikoissa olisi juoksu kielto...
Pikkuradan lisäksi sellaisia paikkoja missä oli hauska ja hyvä olla, oli ihan perus pomppulinna sekä sellainen mitä en ole koskaan ennen edes nähnyt. Se oli samaa pomppu materiaalia, mutta siellä oli myös portaat ylätasanteelle ja liukumäki. Se oli Kevinistä ehkä paras.




Loppupuolella Rasmus lähti jonottamaan välipalaa ja kahvia ja me jäätiin Kevinin kanssa johonkin aitaukseen mikä oli ilmeisesti ihan pienille tarkoitettu, kun siinä oli puuhamatto ja mini pallomeri ja joku mökki. No siinä riehui pari isompaa lasta ja minua ihan hirvitti, kun Kevin lähti niiden riekuntaa mukaan. Siellä he kiljui kilpaa ja juoksenteli ympäriinsä. Yhdessä vaiheessa Kevin taisi vähän ´´pilata`` toisten leikit menemällä sinne mökkiin, kun eräs poika alkoi tökkimään ja osoittelemaan Keviniä ja selitti toiselle tytölle jotain. Haastavan tilanteesta teki se, että lasten omat vanhemmat eivät olleet lähettyvillä ja lapset ei puhunut sanaakaan suomea. Huhuilin sitten Keviniä tulemaan luokseni - turhaan. No eipä siinä hyvin Kevin pärjäsi isompienkin leikeissä ja nyt jännittää taas astetta vähemmän puolenvuoden päästä alkava tarha.



Kahvihetkestä ei meinannut tulla mitään, kun Kevin ei olisi malttanut istua aloillaan.
Oli kyllä ihan hurjan kiva ilta vaikka aamu ja aamupäivä olikin todella haastavia taas.
Saatiin kulutettua HopLopissa kaksi tuntia, joka meni tosi nopeasti, pakko mennä pian uudestaan!
Kaikkein parasta oli nähdä, kuinka Kevin nautti ja sai purettua energiaa ♥



Oli ihan huippu ilta ja känkkäränkkäkin jäi pois kyydistä, vaikka vedettiin yhden tunnin unilla koko päivä!

2 kommenttia:

  1. No niin hienostihan se reissu meni, niin kuin oletinkin että Kevin tykkää varmasti tosi paljon. :)

    Ihana reipas poika kun on kaikkea siel touhunnut, vähän eri maata kun tuo meidän neiti arkajalka.. :/ :D no jospa sekin viel rohkaistuis joskus, Kevin vois vähän näyttää mallia miten tuolla leikitään ja riehutaan sydämen kyllyydestä!

    Ihania kuvia ja kiva ilta teillä ollut. :) noi on kyllä niin hyviä energianpurkamispaikkoja lapsille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni joo, ite olin alkuun vähän pihalla ja kyselin muilta, että saako aikuisetkin kiivetä sinne :D

      Noh, mutta eikait se ihme ole, että nää on tommosessakin paikassa kun yö ja päivä, kun on oikeestaan kaikessa muussakin niin :)
      Kyllä Nellakin vielä rohkenee, viimeistään iän myötä jos ei muuten!
      Mutta sekin voi kyllä olla, että jos mentäs yhes tonne niin saattais Nellakin uskaltaa Kevinin perässä mennä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥