14.1.2014

Vatsalihakset

Olen pitkään ihmetellyt, miksei enään tule juurikaan muutoksia vatsan seudulleni, vaikka kuinka teen vatsalihaksia, no vähän etsiskelin tietoa ja löysin erään personal trainerin blogin.
Sieltä löysinkin ratkaisun, joka onkin ihan itsestäänselvyys, jota en vain tullut ajatelluksi.

´´Avain litteään vatsaan on siis syvissä lihaksissa. Tämän lihaksen treenaaminen vaatii harjoittelua ja keskittymistä. Monesti vatsalihaksia treenataan kauhealla vauhdilla ilman ajatuksen häivää, jolloin pinnaliset lihakset tekevät työn ja poikittainen vatsalihas on löysänä. Useasti vatsan ”pömpöttämisen” syynä on juurikin se, ettei syvät lihakset ole kunnossa, vaan kaikki treeni on mennyt pinnallisiin lihaksiin ja koko pötsi pullottaa ulospäin. ``

Lisäksi tietysti pitää saada rasvaprosentti tarpeeksi alhaiseksi, jotta ne lihakset voisivat näkyä.

Minä olen siis tehnyt juurikin pinnallisia vatsalihaksia ja ne onkin mulla melko hyvässä kunnossa, silti maha pömpöttää.
Näinpä viisastuneena aion jatkaa niin, että keskittyisin nyt enemmän noihin syviin vatsalihaksiin ja löysinkin tähän sopivasti lankkuhaasteen.

Lisäksi löysin hyviä videoita YouTubesta. TÄSTÄ aion lähtä liikkeelle. Linkistä pääset Jillian Michaels:n  kuuden viikon Six-pack jumppa videoon, uskon, että kun pistän videon pyörimään ja teen liikkeet perässä - tulee hiki varmasti ja rasvaa palaa!

En myöskään aio täysin hylätä tuttuja vatsajumppiani, mutta korvaan niistä osan jatkossa syvillä.

Kotijumppailut on sujunut vaihtelevasti; silloin, kun ei ole ollut kiirettä - olen kyllä tehnyt kaikki hyvällä motivaatiolla. Mutta nyt on myös ollut aika hässäkkää, kun Kevinin huoneen uudistus jatkui vihdoin ja melkeinpä kaikki illat on nyt mennyt sen parissa, enkä pysty päivisin jumppailemaan, koska kukaan ei katso Kevinin perään.

Viimeisimmät mittaukset voisin nyt kuitenkin laittaa, koska en tiedä milloin tulen taas seuraavaksi tästä aiheesta kirjoittamaan.

vatsa (navan kohdalta): 78cm
reisi: 53cm
peppu: 90cm
paino: 58,9kg


4 kommenttia:

  1. Anonyymi14.1.14

    Oliko sulla jossaki postauksessa se mitä kaikkea sun kotijumppa sisältää? :) teetkö niitä vaan yksikseen vai jostain videosta? :) itsellä pitäisi samoja alueita kiinteyttää kun mitä sinä kiinteytät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikon alla on tuo sivu: ´´laihdutus/kiinteytys`` niin siellä on linkkejä aiheen postauksiini, niistä voi etsiä erilaisia juttuja.

      Mutta voin tähänkin nyt vastata, että en tee kerralla koskaan kaikkia lihasryhmiä, vaan yhtenä päivänä teen jalkoja (pakarat, reidet, pohkeet) + ehkä syvät vatsat

      toisena teen erilaisia kylkiin ja vatsoihin käyviä liikkeitä

      ja yhtenä päivänä keskityn vain käsiin + ehkä syviä vatsoja

      Teen jumppaa ihan omasta päästä, mulla on kavereita ja sukulaisia, jotka on osannut neuvoa noissa asioissa + olen käynyt pumppitrimmi tunneilla yhdessä vaiheessa säännöllisesti, joten myös sieltä olen poiminut itselleni liikkeitä.

      Voisinkin tehdä erilliset postaukset kaikista noista yllämainituista, että mitä teen milloinkin jne. :)

      Poista
  2. Mulla olis kova homma saada kans vatsalihakset kuosiin! Pitääkin alkaa harjottamaan noita syviä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasmus oli eilen tosi reilu, kun kerroin tän mun uuden suunnitelman, se kysy, että kui monta minuuttii mä pysyn lankus, katoin sit silmät ymmyrkäisiin ja totesin että ´´en yhtään ehkä max. 20sekuntii`` sain vastaukseks ´´just. sit ne on kyllä ihan paskas kunnos!`` ihanan kannustava mies ♥ :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥