20.2.2014

parit uudet vaatteet

Tällä kertaa sekaisin minun sekä Kevinin uutuudet, koska näitä ei paljoa ole.
Tein tilauksen H&M:stä

Itselleni tilasin kaksi aika perus paitaa.
Tuubitoppi pienellä kivalla näköä antavalla lisällä.



Sekä isoilla kainaloaukoilla varustettu, ohut toppi kesää odottamassa.


Kevinille kaksi ihan perus yksiväristä bodya, koska niille on tarvetta todella kirjavien housujen kaverina.
kokoa 92


Sekä kesää odottamassa kengät. Nyt vaan toivotaan, että ne ovat sopivat kesällä! Uskoisin kuitenkin niin, koska kengät ovat nyt himpunverran väljät, mutta niillä pystyisi kuitenkin nytkin kävellä.
Nämä ovat myös samaa kokoa, kuin nyt käytössä olevat 23 kokoset kuomat, jotka myöskin ilman villasukkaa väljät, sukan kanssa sopivat.


Laitetaan nyt samaan vielä Prismasta löytämäni yökkäri Kevinille, kokoa 92.
En jotenkin osaa vielä käyttää pojalla kaksiosaisia yöppejä, ehkä siksikin, kun pelkään, että hän riisuu jossaain vaiheessa housut ja vaipan ja sitten on lakanat pississä, ei olisi eka kerta kun näin käy..
Toki hän osaa haalarinkin riisua, mutta se ei ole ilmeisesti niin hauskaa, kun housujen repiminen.
Psst. sinä ano, joka epäilet minun vaatteidenpesu taitojani,
tämäkin näyttää siltä, kuin olisi pesty mustien kanssa, vaikka en ollut kuvaa ottaessa pessyt tätä kertaakaan ;)

Lisäksi tilasin nyt myös sadetakin ja -housut, mutta en jaksanut enään odottaa niiden saapumista, joten saatte nyt tyytyä H&M:n sivuilta nappaamiini kuviin näistä.
Mulla iski siis paniikki, kun meillä on vain talveksi toppahaalari ja asusteet ja kesäksi takkeja ja asusteita ja kenkiä, sekä välikausi haalari ja sadehaalari. Ongelma on se, että toppapuku ei noilla vesikeleillä pidä ja sadehaalari olisi liian kylmä tuonne +1 asteeseen, joten oli pakko ostaa nämä vaatteet, mitkä pitää veden ja saa vetäistyä toppapuvun päälle.


4 kommenttia:

  1. Toi sadeasu on ihana, katoin sitä samaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vaikkei siinä olekaan sinällään mitään erikoista, mutta itse rakastuin tuohon pöllöön takissa, sekä väriin :)

      Poista
  2. Ihana sadeasu ja noi kevinin kengät <3
    vitsi sä oot laihtunut, vaaau! Upeeta työtä :) mua jotenkin motivoi tosi paljon se, että oot tehny treeniä "vaan" kotona, mulla kun tuppaa olee aina niitä tekosyitä, ettei kerkee salille ja se maksaa nii paljon.. Nyt oon pari päivää treeenannu kotona ja ei kyllä voi vedota mihinkään tekosyyhyn ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :P

      Oi, kiitos ♥ Ihanaa, kun ihmiset tulee kertoo, että saa mun saavutuksista motivaatioo itelleen :')

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥