29.4.2014

pika moikat

Täällä on tohinaa riittänyt, kun viimeviikolla nähtiin vielä kavereita, ohjeistin veljeäni mistä meiltä löytyy mitäkin, miten sauna toimii, kuinka kissat ruokitaan yms.

Viikonloppuna mies- ja naisrooli oletteet sai todella kyytiä, kun Rasmus leipoi pullaa ja minä maalasin!
Mua on häirinnyt koko täällä asumis ajan se, että jouduttiin silloin kiireessä maalaamaan ja parissa kohtaa oli parantamisen varaa + eteistä ei oltu keretty vielä ollenkaan edes aloittamaan.
No nyt kaikki on hoidettu!
Eteinen maalattu, samaten keittiö sai uutta ilmettä, kun ikkunakehys muuttui ruskeasta valkoiseksi.
Mulla ei ole parempaa kuvaa keittiöstä ennen uutta maalia, kun en tajunnut ottaa..

Ja jälkeen:


Eteisestäkään ei ole kuvaa ennen maalausta, mutta se oli sellainen kovin pinttynyt, mihin ei tehonnut mitkään myrkyt ja vähän sellainen -ei minkään- värinen.
Nyt se on kirkas valkoinen.


Ja Kevin tietysti toimi apulaisena! ♥


Viikonloppuun kuului myös siivoilua, menneiden fiilistelyä, pyykkäystä ja leikkejä sisällä sekä ulkona. Tulipa todettua sekin, että mun hyvä englanninkielen taito on hukassa!
No eipä ihme, en ole kyseistä kieltä tarvinut ollenkaan kahteen vuoteen, kun ennen sitä tuli koulussa, töissä ja katsoin sarjojakin englanniksi / eng. teksteillä.
No asiaan. Oltiin hiekkalaatikolla, ja siihin tuli mies taaperon kanssa. Huomasin heti, että ovat ulkomaalaisia, mutta ajattelin, että osaavat varmaan jotenkuten suomea. Nohjoo, ´´kitos`` ja ´´hei`` tulivat suomeksi mieheltä.
Ensimmäinen tenkkapoo tuli siinä, kun mies kysyi ´´are you new here?``
Mikäs olikaan sana muuttaa englanniksi?!? No eipä tullut mieleen ei, niinkuin ei kuukaudetkaan, joten mietin asian muotoilun uusiksi ja sain vaivalloisesti ulos ´´we came here about six months ago``
Mies kertoi heidän asuneen täällä jo seitsemän vuotta. Sitten hän kysyi mikä meidän pojan nimi on ja vastasin. Itse en tätä voinut kysyä, koska en ollut ollenkaan varma, onko hänen lapsi tyttö vai poika. Suomeksi on niin helppo kysyä ´´mikä hänen nimi on?`` mutta englanniksi on sanottava she tai he ja kummankos sanot, jos et tiedä?
Onneksi mies jatkoi vastaukseeni kertomalla heidän pojan nimen.
Sen jälkeen oli helppo yrittää jatkaa keskustelua kysymällä ´´how old he is?``
-´´one year and four months`` Äkkiä pikakelaus numeroista päässä, jonka jälkeen sain kerrottua Kevinin iän.

Pojat leikki nätisti ja Kevinillä oli hauskaa. Välillä hän pysähtyi kuuntelemaan, että mitä ihmettä tuo höpöttää, kun mitään selvää saa, mutta eipä noin pieni osaa sillälailla asiaa ajatella eikä vaivaannu kielimuurista.
Tuli aika lähteä ja mieskin alkoi pakkailemaan hiekkaleluja pussiin. Rupesin titetysti auttamaan. Taas sai huomata, että usein ulkomaalaiset ovat kovin ystävällisiä. Mies alkoi höpöttämään, että voin jättää lelut hiekkalaatikon nurkkaan, hän hakee ne aamulla (Kevinillä oli ämpäri ja lapio käsissä)
Selitin, että kiitos, mutta ei tarvitse, sillä mekin ollaan lähdössä sisälle.
Mies yritti vielä uudemman kerran, että Kevin voi pitää ne lelut, mutta en antanut periksi.
Lopuksi saatiin vielä vaihdettua sananen siitä, kuinka on lasten nukkumaanmeno aika.

Kotona päähän pälkähti samantien se puuttunut sananenkin.
Mikä siinä on, että pakkotilanteessa kaikki unohtuu ja sitä menee ihan lukkoon? Tosi ärsyttävää.
Pakko yrittää asettaa itseä nyt tilanteisiin, joissa tarvii englantia, koska mielestäni se vaan on tärkein kieli. Kansainvälinen ja suurinosa ihmisistä, joiden kanssa tarvii tekemisissä olla, osaa sen kielen, edes jotenkuten, vaikkei se äidinkieli olisikaan.

Nyt on pakkaustohinat menossa ja halusin vain toivottaa teille hyvää tulevaa vappua, koska en ole silloin koneen ääressä. Itseasiassa, palaan vasta 4.5 (sunnuntaina) Kevinin 1v9kk -postauksen parissa ja sen jälkeen kuulumisilla.

Pakko tähän loppuun vielä jakaa eilinen kuva, kun salkkarit alkoi ja olin jo laittanut itselleni sohvan nurkkaan paikan, vaan kuinkas kävikään! ;) ♥

28.4.2014

FitMom VK 3/15 & mikä HIIT- treeni?

Syömisten korjaaminen tuntui hurjan vaikealta pääsiäis herkuttelujen jälkeen, varsinkin kun se ei ollut pelkkä herkuttelu, joka veti ruokailut retuperälle, vaan ateriarytmitkin olivat hukassa.
Päätin olla pitämättä tällä viikolla ollenkaan herkkupäivää, vaikka normaalisti perjantai tai lauantai on ollut sellainen päivä, kun voi vähän syödä namia.


Liikkumiset:
Ma: -
Ti: reipas vaunu lenkki 30min & Treeni: vatsa, kyljet, syvät vatsat & kävely 1h
Ke: HIIT treeni & treeni: kädet, rinta
To: -
Pe: Treeni: jalat, peppu
La: kävely 1h  (ei auttas puolustella, mutta ei vaan jaksanu enää yöllä treenata, kun oli kokopäivän & illan loikkinut tikkaita ylös alas ja muutenkin kokoaika liikkessä hääräten kaikkea.)
Su: HIIT treeni & Treeni: vatsa, kyljet, syvät vatsat



Mikä HIIT - treeni?
HIIT tulee sanoista High Intensity Intervall Training, eli supertehokas intervallitreeni.
HIIT on pikatreeni, johon ei tarvita välttämättä mitään välineitä. Se sisältää vuorotellen hitaampia jaksoja ja spurttijaksoja. Parhaiten tämän suorittaa kävelyllä ja juoksulla, mutta tätä voi soveltaa muihinkin lajeihin ja käyttää myös laitteita/painoja apuna.
Itse tykkään tehdä HIIT - treenin joko ennen lihaskuntoa, taikka heti aamusta tyhjällä vatsalla.
Tämän pitäisi polttaa rasvaa jopa paremmin, kuin aerobisen. Harjoitus parantaa myös kuntoa ja sydämen toimintaa.
HIIT - treenit on helppo rakentaa itselle sopivaksi.
Huonokuntoisemman kannattaa aloittaa lyhyemmillä ajoilla ja lisätä kunnon kasvaessa kiertoja tai spurttijaksojen pituutta.

Itse olen tehnyt näin:
• lämmittely
• 20sec juoksua täysillä
• 10sec kävelyä
• 20sec juoksua täysillä
• 10sec kävelyä
• jatkuu samalla kaavalla niin kauan, että 20sec spurtteja tulee 8 kertaa.

• huili ja sama uusiksi

Yhteen kierrokseen noilla ajoilla menee 4min. Eli se ei todellakaan vie päivästä isoa palaa!

Jos kiinnostaa, niin kannattaa lukaista TÄMÄ ja TÄMÄ artikkeli.

sitten ne mitat:
maha: 78cm
reisi: 52cm
peppu: 90cm
paino: 58kg oli pari päivää sitten 57.8kg, mutta tietysti nousi tähän aamuun....


Nyt seuraavalta viikolta en kerkiä kirjoittamaan erillistä FitMom päivitystä, joten VK 4&5 tulee sitten aikanaan samassa.

27.4.2014

Paluu menneisiin - fanitus

Eilen illalla ihan jostain ykskaks muistin bändin, jota fanitin aiemmin kovasti: Tokio Hotel.
Saksalainen pop-rock yhtye, jossa lauloi Bill Kaulitz, kitaristina hänen kaksoisveli Tom Kaulitz, rummuissa Gustav Schäfer ja basistina Georg Listingin.
Muistan, kun vuonna 2007 tv:ssä oli vielä se musiikkikanava, josta tuli 24/7 musiikkivideoita ja sieltä bongasin tämän:


Rakastuin heti ylisöpöihin poikiin, Billiin ja Tomiin. Jouduin kyttäämään pitkään, että vieo tulisi uudelleen ja saisin ylös bändin nimen.
Seuraavaksi kyttäsin lisää, jotta saisin kuvattua kameralla tuon videon, että voisin katsoa ja kuunnella sitä milloin vain. En nyt millään muista, miksei tuo onnistunut tietokoneen ja netin avulla... Olikohan meillä edes nettiä tuolloin.



Pian hehkutin tätä yhtyettä kaverilleni, joka oli jo hetkenaikaa ollutkin fani.
Me molemmat vuorasimme seinät poikien kuvilla, metsästettiin lehdistä julisteet jne. Yhdessä me järjesteltiin huoneidemme kuvia uuteen järjestykseen ja katseltiin youtubesta erilaisia videoita pojista.
Tällaisia:


Äiti sai kerran olla kauppojen aukeamisaikaan jonottamassa mulle yhtä julistelehteä, koska oli erikoisnumero ja vuorossa mikäs muu, kuin Tokio Hotel.
Ja kyllä, kaikkia poikia puistatti tulla mun huoneeseen, hahaha!
Pian sain ensimmäisen levynikin, joka oli jo bändin kolmas studio albumi, Zimmer 483 (suom. huone 483) Keräsin myös kaikki haastattelut mitä heistä tehtiin, mulla oli niille oma vihko, mihin laitoin kuvia, haastatteluita ja kaikkia tietoja bändistä & näistä pojista.
Ja myöhemmin keräsin myös vanhoja ja uusiakin levyjä, sekä DVD:t, vaatteita ja mukin.

Opettelin melkein kaikkien biisien sanat ulkoa, jossa olikin hommaa, he kun pääsääntöisesti lauloivat saksaksi, enkä minä raukkaparka osannut edes englantia, haha! Tajusin nyt, että osaan lemppari biisini edelleen ulkoa, vau.
Suosikkeihin kuului nämä:

1000 Meere (single 2008) (suom. tuhat merta)


ich bin nicht ich (eka albumi 2005)  (suom. en ole minä)
Totgeliebt (albumilta 2007) (tätä on mahdoton suoraan suomentaa...)
Schrei ja Screem (albumit 2005 ja 2007) samat biisit saksaksi ja englanniksi.
Screem albumilla on eng. versioita schrei ja zimmer 483 albumien kappaleista.
Noista kahdesta biisistä on tehty myös videot, jotka ovat hyvin samanlaiset. Laitetaan tähän vaihtelunvuoksi englannin kielinen versio.

Seuraavakin suosikki löytyy sekä englanniksi, että saksaksi, Durch Den Monsun (albumi 2005) ja eng. Monsoon (albumi 2007) Laitetaan nyt vanhempi versio, niin huomaa hyvin kun vertaa tätä ja ylempää, kuinka äänenmurros on mahtunut tuohon väliin!
Vaikkakin itse ehkä tykkään tämän eng. versiosta enempi...

2009 albumilta suosikit: (klikkaa nimeä, vie youtubeen)
Komm
Träumer


+ tuo yllä oleva übers ende der welt (albumilta 2007)

Nyt myöhemmin, olisiko siitä vuosi vai kaksi, teki Bill Kaulitz biisin Far east movementin kanssa, if i die tomorrow



Bändin piti tulla suomeen keikalle 2008 ja me oltiin jo tietysti liputkin ostettu, mutta keikka peruuntui, muistaakseen Bill sairastui tai muuta vastaavaa.
Onneksi he sopivat uuden keikan ja sinnekin oli heti liput hankittava, ja siellä sitä oltiin Helsingin jäähallilla kaverin kanssa 7.3.2010.
Mua harmitti vain yksi asia: Pojat ei ollut enään söpöjä teinejä tuolloin 2009. Mä niin rakastin B:n leijonanharja tukkaa ja T:n lökäpöksyjä ja vaaleanruskeita rastoja, okei, olen heikkona sen aikaisille kuville vieläkin






Vaikka en niin lämpenekkään poikien uudelle ulkonäölle, enkä varsinaisesti heitä niin fanitakkaan enään, aion silti kytätä milloin heiltä vihdoin tulee uusi albumi. Löysin nimittäin pikaisella googlailulla tietoa, että pojat palaavat tänä vuonna 5-vuoden levytys tauon jälkeen albumin kanssa, ja aikovat myös keikkailla!



Hitto mitä muistoja tulee, kun nyt kuuntelee noita biisejä ja kävin läpi mun ´´fanilootan``, pieni itsehäpeäkin puski pintaan, kun katselin ja lueskelin 7-vuotta nuoremman Petran kirjoituksia liimattujen kuvien välissä... Ja ihan siitä syystä en julkaise tuosta kirjasta yhen yhtään kuvaa, vaikka sekin kävi ensin mielessä, haha!

Mitä te olette nuorempana fanittaneet? Mitä tykkäätte siitä tänäpäivänä?

26.4.2014

Kesäinen vaatekaappi osa 1

Tälläkertaa nimittäin Kevinin vaatekaappi. Innostuin keväisistä säistä ja kaivoin viimekesän vaatteita esille, muutama vaate vielä jopa menee, koska shortsithan ei voi olla liian lyhyet ja paidoissa ei kesällä haittaa, vaikka välillä vähän selkää tai massua vilahtaa.
Aloitettiin me kuitenkin jo myös uusien vaatteiden ostelu, tietenkin.
Kaikkia vaatteita en mitenkään saanut kuvattua Kevinin päällä, koska hänellä alkoi hermo mennä jo puolessavälissä uusien vaatteiden sovittelua. Näinpä ´´vanhat`` vaatteet on kaikki kuvattu tylsästi lattialla.
Ja pari uutta vaatetta puuttuu, mutta en jaksa enää pitää tätä postausta luonnoksissa lojumassa niiden takia, kun ei ole mitään hajua milloin kyseiset vaatteet mahtaa perille tulla.
Laitan ne vaikka sitten myöhemmin, kun tässä tulee vielä kuitenkin kesävaatetta osteltua lisää ;)

Ensin ne ´´vanhat`` vaatteet:
3 kpl T-paitoja

2kpl shortseja, jostain thaimaasta tms. tutuilta saatu

Näitä on aiemmin käytetty täys pitkinä ja tajusin, että nämä menee vielä kesällä shortseina/capreina

tämäkin saatu tutulta

T-paita ja shortsit viime kesältä

Tän T-paidan tilasin jouluksi, mutta ei tietenkään ole vielä käyttöön päässyt

huono kuva, mutta nuo seepra kuvioiset shortsit on viime kesältä ja menee vielä

Oon niin niin iloinen, että myös tämä haalari menee vielä juuri ja juuri, toki jos eteen sattuu niin ostan isomman koon, on sen verta nafti kuitenkin

yksi kesähattukin menee vielä! Jää tosin korvat hiukka paljaaksi, joten etsittävä näitäkin vielä isompana

Ja uudet, tilattu H&M ja Lindex
lyhythihainen body ja shortsit

T-paita ja shortsit.
Liikaa raitaa kyllä asuyhdistelmäksi

T-paita ja shortsit


ihanan ohuet norsu pöksyt, hihaton huppari ja alta näkyy uuden bodyn hihoja

body ja pöksyt

housut ja kiraffi pusero, aivan ihana! :'D
tässä kohtaa ressukalla alko hermo mennä..

kiraffi pusero takaa
perus hihattomia 3kpl





niiiiin söpö ♥


ihana pehmoinen kesätakki/pusero
Lapsimessuilta ostetut
Småfolk merkkiset T-paidat



Kengät
Converset Kevin sai viime kesänä synttärilahjaksi, seeprakuvioiset ostettu vähänaikaa sitten.


Tulossa vielä/ostettava:
• sandaalit (äitini on ostanut teneriffalta + joitain muitakin vaatteita)
• pirtsakamman värisiä hihattomia
• pari lyhyttä yökkäriä
• pari kesähattua
• uimapuku

24.4.2014

Kevinin oma matkalaukku

Tämä ei ole yhteistyö -postaus enkä hyödy linkeistä mitenkään. Mielestäni kuitenkin hyvät firmat ansaitsevat huomiota.

Näin jokuaika sitten jonkun blogissa kuvan vauvamessuilta, jossa pöydällä oli ihania eläinreppuja. Onneksi kuvasta löytyi myös nimi: Skip Hop.
Äkkiä googlettelemaan ja löysinkin heti Lasten verkkokaupan ja sivupalkista kohdan Hoitolaukut ja lasten laukut, sieltä lasten kerhoreput ja muut pikkureput ja olin myyty ihanille Skip Hop eläinrepuille. Päätinkin, että yhtenä Kevinin synttärilahjatoiveena on tuollainen reppu. Se olisi mitä mainioin tarharepuksi.

Selailin lisää ja löysin lasten matkalaukut samoilla eläimillä, kuin reput. Pitkään pohdin, pitäisikö vetolaukku jo ostaa. Kunnes tajusin, että mehän ollaan lähdössä reissuun ja olisikin tosi hyvä, kun Kevinin tarvikkeet ja vaatteet olisi omassa salkussaan eikä sekaisin mun vaatteiden, hiustenlaittovälineiden ja tietokone juttujen seassa.
Ongelmaksi tulikin se, että toimituksessa luki 3-15 arkipäivää. Se maksimikin riittäisi muuten, mutta pääsiäispyhät vievät arkipäiviä pois, jolloin menee tiukalle, kerkiääkö kassi tulla.
Päätin silti tilata, sillä tulisi sille käyttöä kuitenkin joskus. Kokeilin kuitenkin onneani ja laitoin tilauksessa ´´lisätietoja`` kohtaan, että toivon mahdollisimman nopeaa toimitusta, että laukku ehtii matkaan mukaan.

Nyt päästään siihin kohtaan, joka yllätti minut todella positiivisesti.
Liikkeestä laitettiin minulle s-postilla vielä samana iltana kuudelta viestiä, jossa he kirjoittivat huomioineensa minun toiveen mahdollisimman nopeasta toimituksesta. Kysyivät voiko toimituksen vaihtaa postille matkahuollon sijaan (olin valinnut matkahuollon toimituksen valintatalolle, kun en tiennyt sillä olevan mitään merkitystä), jolloin toimitusaika olisi vain 1-5 arkipäivää.
Lisäksi oli, että jos se ei käy, he voivat yrittää myöskin nopeuttaa matkahuollon toimitusta.
Vastasin, että postiin kuljetus käy hyvin.

Nyt joku saattaa miettiä, miksi sillä on merkistystä ja kerronkin sen, koska itsekään en tätä tiennyt:
Saamassani viestissä luki, että he pystyvät toimittamaan Skip Hopia suoraan maahantuojalta asiakkaalle, mutta he käyttävät vain postia.
Matkahuollollekin he siis toimittavat tuotteita, mutta siinä kestää kauemmin, koska he keräävät tilaustuotteet yhteen ja ne kulkevat varaston kautta.

Tilaukseni tuli kahdessa päivässä, mutta sain tilaukseni postista vasta myöhemmin, koska pyhät ja posti ei muutenkaan viikonloppuisin ole auki.


Sitten itse tuotteeseen.
Tilasin siis Skip Hop Pöllö -matkalaukun.
ominaisuudet:
• vetokahvassa teleskooppivarsi
• säädettävä, irrotettava kantohihna aikuisille (laukun takaosassa hyvin kiinni -joten ei roiku tiellä)
• kestävä metallirunko
• paino 0,95 kg
• leveys: 30cm
• korkeus: 40cm
• syvyys: 14cm

lainattu firman sivuilta:
´´Skip Hop Pöllö matkalaukku on ihana eläinaiheinen matkalaukku yli 3-vuotiaalle lapselle. Kätevä teleskooppikahva ja laukun pyörät takaavat, että lapsen on kevyt kuljettaa laukkua esimerkiksi lentokentällä. Lisäksi laukussa on säädettävä, irrotettava kantohihna vanhemmille.
Matkalaukku on suunniteltu kestämään kovaakin käyttöä. Matkalaukku valmistetaan kestävästä polyesterkankaasta ja tukevasta metallirungosta. Kaikki laukussa käytetyt materiaalit ovat turvallisia, eivätkä ne sisällä BPA-yhdisteitä tai ftalaatteja.``


Näitä sarjan matkalaukkuja saa muillakin eläimillä varustettuna: leppäkerttu, mehiläinen, koira, apina, ja tämä pöllö.
Repuissa on vielä isompi valikoima ihania eläimiä, yllämainittujen lisäksi reppuna saa myös:
seepran, kissan, norsun, pingviinin, sammakon, virtahevon, leijonan, pandan, hain, kirahvin, dinosauruksen, ja ketun.
Mieletön valikoima!

Vielä tuo meidän matkalaukku ei ole ollut ´´tosi toimissa``, mutta kyllä se hyvin kestävältä tosiaan vaikuttaa ja sinne tuntuu mahtuvan ihan hyvin kaikki tarvittava!
Laukussa on yksi iso lokero, pikkulokero, joka on jaettu kahteen osaan verkolla, sekä kassin sivussa juomapullolle paikka.




Ihaninta laukussa on se, että se on erikoinen verrattuna perus marketti valikoimaan yksivärisillä vetolaukuilla, sekä se, että siinä on paljon ihania ykstyiskohtia. Kuten hauskat vetoketjut.
Kotiutamme ehdottomasti viimeistään elokuussa myös sarjan repun meille! ♥

 
Onko teillä kokemuksia kyseisestä verkkokaupasta?
Onko Skip Hop tuttu merkki?