10.4.2014

Kun aika kuluu ja loppuu kesken

Aloin panikoimaan yhtenä iltana asiaa, joka on osittain aika hölmöäkin.
Ajan riittäminen ja riittämättömyys.
Tällä hetkellä välillä tuntuu, että onhan mulla aikaa tehdä vaikka mitä. No oikeastaan onkin, kun miettii esimerkiksi, kuinka paljon katson telkkaria viikossa. Silti välillä tuntuu, että aika loppuu kesken, ei ole vaikkapa aikaa jumpalle tai lenkille.
Kuitenkin jos joku kysyy tapaamista, en joudu melkein ikinä sanomaan, että en kerkiä.
Eli tuo jumppa ja lenkkikin on yleensä vain järjestely kysymys.
Mutta asia, jota panikoin, onkin se, että mistä mä sitten revin aikaa kaikkeen mitä haluan tehdä, kun palaan kouluun/töihin?

Miksi tämän panikoiminen on hölmöä? No ensiksikin siksi, että ensimmäinen asia joka tuli mieleeni, oli se, että en mitenkään kerkiä enkä jaksa katsoa sitten enään kaikkia tv-ohjelmia mitä haluaisin.
nauroin melkein heti itsekin itselleni.
Kuitenkin heti perään tulvi mieleen monia muita asioita.
Jos olen töissä vaikka klo: 8-16, olen hakenut Kevinin tarhasta ja ollaan kotona n. klo: 16.30-17, sitten pitää tehdä ruoka ja syödä, haluaa olla lapsen kanssa, kun hänestä on ollut koko päivän erossa, mulla on mahdollisesti jotain läksyjä, kotonakin on yleensä joka päivä jotain laitettavaa (pyykit, keittiön siivous, tiskit yms.)
Tulee äkkiä ilta, on pari ohjelmaa jotka on vaan ´´pakko`` katsoa, lapsen iltapesut, iltapalat ja nukkumaan meno.
Kysynpä vaan, missä välissä näen kavereita, jotka nyt vaivalla itselleni haalin?
Missä välissä huollan omaa kroppaa, joka on ainakin vielä aivan kesken?
Missä välissä hoidan blogi hommia?
Missä välissä huomioin lemmikkejä? (thank god that cats don't need to take out!)
Missä hiton raossa mä rentoudun ja vaikkapa katson niitä suosikki tv-sarjoja?!?

Toinen asia, miksi tämä kaikki panikoiminen on hölmöä on se, että tälle kun ei vaan yksinkertaisesti minkään voi. Tai no joo, voisihan sitä ihminen olla tyhmä ja olla kouluttautumatta ja ruinata sossun luukulla, mutta meitä se ei houkuttele.

Ajat tulee myöskin varmasti olemaan raskaita. Stressi ajan puutteesta, stressi siitä, että oma maailman rakkain aarre on vieraiden ihmisten hoidossa, ja sitten vielä se, että itse huolehdin muiden ihmisten samanikäisistä huutavista lapsista ja sen jälkeen mahdollisesti kuuntelen kotona oman kiukuttelua. Tähän päälle vielä koulutehtävät ja kokeet.
Kaippa sitä asiat järjestyy ja kaiken kestää, kun on pakko.

Nyt pitäisi nauttia täysillä siitä, että on aikaa tehdä vaikka mitä (niinkuin nytkin olen istunut viimeisen kaksi tuntia blogin äärellä), jaksaa valvoa hiukan myöhempään tv:n äärellä kun ei tarvitse aamulla nousta kukonlaulun aikaan, ei vielä tarvitse stressata juuri mitään, saan olla oman lapsen kanssa kaikki päivät. Kuitenkin takaraivossa jyskyttää elokuu, jolloin kaikki muuttuu.
Ja nyt voin panikoitua hiukan lisää, kun tajusin, ettei siihen ole enään kuin vaivaiset 4 kuukautta!
TASAN neljän kuukauden päästä meillä on vajaa viikko sitten juhlittu 2-vuotis synttärit ja panikoidaan parhaillaan, onko kaikki Kevinin tarvikkeet ja vaatteet nimkoitu ja tarhareppu varmasti pakattu oikein. Varmaan itkeä vollotan taas kerran..
Tuo neljä kuukautta menee niin äkkiä, ykskaks sitä vaan löytää itsensä tuosta tilanteesta ja miettii taas, mihin se aika kului?

Nyt ainakin menen hyödyntämään tätä vielä niin leppoisaa aikaa ja menen halimaan maailman rakkaintani ja luetaan kiva kirja kaikessa rauhassa!
Aurinkoista ja kiireetöntä päivää! ♥

2 kommenttia:

  1. Anonyymi10.4.14

    Mä mietin ihan samoja asioita ku aloitin koulun,ekat viikot meni ihan hujaukses ja tuntu et aikaa ei oo mihkää muuhun kun kouluu,kotii ja lapseen. Mut kyl se sit ku tottu siihen rytmii ni kyl sit aikaa rupes löytyy muuhunkin. Ja onneks on viikonloput, sillo kerkee hyvin näkee ystävii ja käydä vähän pidemmillä lenkeil :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksestasi!
      Mäkin yritän vaan elää siinä toivossa ja uskossa, että kunhan uusi arki sitten tasaantuu, niin alkaa saada järjestettyä aikaa muuhunkin ´´ylimääräiseen`` :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥