22.6.2014

Juhannus 2014 & esittelyssä mahtava sarja!

Perus Juhannus säät, kaikki neljä vuoden aikaa näkynyt yhden päivän aikana ja sitä rataa.
Some päivityksistä päätellen jossainpäin suomea on saatu nauttia ihan jees ilmoistakin, no ei täällä vaan. Eipä tuo silti haitannut, koska meillä ei ollut mitään ihmeellistä tapahtumaa.
Viimevuonnahan me käytiin Juhannuksena mökillä ja oltaisiin ehdottomasti haluttu tänävuonnakin, mutta uuden asuinsijaintimme takia ei voitu lähteä, koska täältä olisi 2½tunnin ajomatka, joten menemme joku muu viikonloppu niin, että tehdään välipysäkit Kouvolassa.


Meidän juhannus meni väsymystä kiukutellen, mutta kuitenkin leppoisasti.
Grillattiin juusto-grillitassuja, hornetteja, makkaraa ja maissia ja lisäksi oli salaattia ja patonkia.
Kevin odotti nälkäisenä ja malttamattomana keinussaan, kuunnellen samalla smurffeja.

Jos tuo video ei tässä suoraan toimi niin klikkaa >> TÄTÄ







Käytiin iltasella saunassa ja herkuteltiin myös pitkästäaikaa normi letuilla ja kermavaahdolla, sekä illalla Kevinin nukkuessa sipseillä, ihan parasta DVD sarjaa katsellessa.
Saatiin mun veljeltä alkuviikosta lainaan sellainen ruotsalainen DVD sarja, kuin Bron (ruots.) / Broen (tansk.) / silta
Ihan mielettömän hyvä juoni ja mahtavat päänäyttelijät!
Tämä on siis rikossarja, jonka päänäyttelijöinä on Sofia Helin (Saga Norén) ja Kim Bodnia (Martin Rohde)
Sarjan nimi tulee varmaan siitä, että kaikki alkaa, kun poliisit löytävät Juutinrauman sillalta, tasan Tanskan ja Ruotsin rajalta, ruumiin. Ruumis on aseteltu millilleen niin, että tasan puolet kuuluu Ruotsille ja puolet Tanskalle, ruumis koostuu kahdesta ihmisestä, se on siis puolitettu ja kasattu.
Tästä käynnistyy ketju erilaisia erittäin hyvin suunniteltuja murhia, joihin kaikkiin on murhaajalla jokin yhteiskunnallinen vaikute/syy.
Tämä on juuri sellainen sarja mistä minä tykkään eniten; saa omatkin aivot raksuttamaan, kuvittelee aina tietävänsä ratkaisun/syyllisen jne. mutta onkin aina väärässä! Mielettömiä käänteitä ja hitonmoista jännitystä, kokoaika paljastuu jotain uutta mielenkiintoista.
Sarjasta tekee hauskan nuo pääpoliisit. ´´Sagalla`` on sarjassa autismin kirjo ja hän on erittäin kömpelö sosiaalisissa tilanteissa, hän joutui rooliaan varten lukemaan paljon aspergerin oireyhtymästä ja tapasi Ruotsin autismi- ja aspergerliiton edustajia.
´´Saga`` on myös erittäin omistautuva työlleen ja hän suurimmaksiosaksi tutkintoja johtaakin.
´´Martinilla`` taas on mielestäni niin veikeä hymy, että kun hän vilauttelee sitä sopivissa kohdissa, ei voi kuin naurahtaa. Lisäksi hänellä on hyviä letkautuksia ja välillä hänellä menee hermo kuulusteltaviin sekä hieman outoon työpartneriinsa.
Me ollaan nyt saatu katsottua ensimmäinen kausi. Joka päättyi loppuratkaisuun, eli toisella kaudella on täysin uusi rikos ratkottavana. Sarjasta on tulossa vielä kolmos kausikin syksyllä 2015, mutta siinä ei ilmeisesti ole tuota miespoliisia enään, koska muutokset eivät miellyttäneet Kim Bodnia.
Jos yhtään kuullosti sellaistelta, että saattaisit tykätä, niin ihan ehdottomasti suosittelen katsomaan!



Mites muiden Juhannus meni??
Oliko huonoa säätä ja haittasiko se menoa?
Onko joku katsotunut esittelemäni sarjan? Tykkäsitkö?

2 kommenttia:

  1. Me vietettiin Juhannusta ihan vain kotosalla rauhallisissa merkeissä. Lämmitettiin saunaa, herkuteltiin, saatiin vieraita ja käytiin vähän kyläilemässäkin. Semmoista perinteistä maalaisjuhannusta kaiketi. Sää oli aika sateinen, saatiin sentään ulkoiltua edes vähäsen. Tyttöjähän nuo sateet nyt ei haittaa ja miksipä haittaiskaan kun on oikeanlaiset varusteet, itse en vaan niin välitä kaatosateella ulkoilla vaikka eihän tässä sokerista olla. Sisällä kuitenkin oli paljon tekemistä joten ilmoista huolimatta kaikki sujui kivasti.

    Mukavan kuuloinen Juhannus teilläkin, ja herkullisia kuvia :) Tuo sarja ei ole mulle tuttu, mutta vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta kuullostaa teidänkin Juhannus! :)
      En minäkään ulkoile sateessa jos ei ole ihan pakko, vaikkei se lasta mitenkään haittaisikaan, päinvastoin kivahan se on lätäköissä loikkia, mutta kyllä mielummin leikkii sadekeleillä sisällä ja parvekkeella :)

      Suosittelen ehdottomasti katsomaan tuon!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥