11.6.2014

päiväkotiin tutustuminen & ihana vauva

Meillä oli tosiaan tänään heti aamusta päiväkotiin tutustuminen!
Kevin meni heti leikkimään ja ihmettelemään muita lapsia, kun meille esiteltiin tiloja.
Poika viihtyi leikeissä ja ohjaajien kanssa niin hyvin, että mentiin sitten ilman häntä keskustelemaan. Pari kertaa Kevin kävi ovella kurkkaamassa, mitä me tehdään, mutta lähti sitten taas omiin puuhiin.
Me oltiin täytetty valmiiksi sellainen lapsi kotioloissa -kaavake, jonka pohjalta keskustelu käytiin. Meiltä kyseltiin kaikkia ihan perus juttuja, kuten ruokailu- ja nukkumarytmit kotona, mistä pitää, millainen on luonteelta jne.
Hyvin äkkiä ohjaajatkin kyllä huomasi, että on tosiaan sosiaalinen ja reipas. Meidän kanssa jutellutta ohjaajaa nauratti, kun paperissa luki, että Kevin on kova halailemaan, ´´mitä tämä käytännössä tarkoittaa?`` -no sehän meinaa sitä, että hän halailee kaikkia putkimiehistä lähtien..

Mitä meille sitten tuolla käynnillä selvisi?
Seillä on nyt ollut 27 lasta ja nuorin 2½-vuotias, niinkuin arvelinkin, mutta syksyllä sinne tulee 8 pientä, Kevinin ikätasoa ja silloin yhteensä 21 lasta.
Tilat oli melko pienet, mutta mielestäni se on ihan OK, koska ainakin ohjaajat näkevät kokoaika missä kukakin on ja mitä lapset touhuaa.
Kevin saa joko oman lokeron, laatikon tai jos ei ole hirveästi roipetta ja oma reppu niin sekin menee.
Kuitenkin jäin miettimään kaikkia ´´pelotteluja```siitä, kuinka tarhoissa käytetään toisten ostamia vaippoja toisten lapsilla ja välillä omallakin lapsella on ihan väärät vaipat jalassa, no asia ei päässäni ainakaan rauhoittunut, kun kysyin, onko vaipatkin omassa lokerossa. Ei ole ei, vaan jossain laatikossa vessassa... Pitääkö niihinkin nyt hemmetti nimi lykätä??

Oli muutakin mitä ihmettelin: olen tottunut, että tarhassa lapsilla on PAKKO olla tossut, koska lattiat on liukkaita ja meno välillä villiä + usea lapsi yhtäaikaa juoksentelemassa ja ruokaakin voi olla lattialle tippunut jne. kysyin tossuista, niin vastasi, että voi tuoda JOS TAHTOO.. No juu kyllä tahdon ja toivon mukaan ne myös sitten on jalassa.
Sitten meiltä kysyttiin, että mistä Kevin juo ja sanoin, että nokkamukista välillä ja välillä normi mukista, että osaa kyllä hyvin juoda mukista, mutta saattaa ne tahallaan - tajuamatta seuraamuksia - kipata lautaselle. No siellä kuulemma on nokkamukeja, että ei omaa tarvi. Hmmm. tuttipulloa jos käyttäisi niin se pitäisi silti tuoda, mielestäni ne on aika sama asia, koska uittaahan lapsi sitä nokkaakin suussaan ja järsii sitä jne.jne. Varmaan vien siis silti oman mukinkin, eikai siitä haittaakaan ole?
Ja sitten se mitä pelkäsin. Nukkuminen. Olen panikoinut siitä, että Kevinin pitää oppia nukkumaan normi sängyssä ennen päiväkodin alkua, mutta kaikki on rauhoitellut, että jos ei osaa niin on siellä pienille nippuun saatavia retkisänkyjä. No, entäpä kun EI OLE ?!? What, siellä ei ole yhen yhtään vauvan sänkyä, kaikki on erikorkuisia kapeita sänkyjä, joissa ei ole edes kunnon laitaa... No luojankiitos pienimmät laitetaan edes sitten kaikkein matalimmalle sängylle, joka on ehkä 10cm lattianrajasta.. Voin kertoa, että tulee olemaan hauskaa yrittää saada Kevin nukkumaan, A) uusi, vieras paikka B) vieraat ihmiset eikä vanhempia C) ihan outo sänky, missä ei ole mitään seinämiä, sinne vaan melkein patjalle keskelle avaraa huoneen lattiaa, kun on tottunut omaan pineene ´´pesään`` D) Kevin ei malta nukkua, kun on muita samassa huoneessa, ja siellähän niitä riittää.
Kyllä me ohjaajallekkin kerrottiin nuo seikat ja hänkin sitten totesi, että alkuun voi olla vaikeaa ja kovasti totuttelua, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala sujumaan. Ja näin minäkin kyllä haluan uskoa.

No, siinä nyt muutama juttu mitä puhuttiin ja mitä jäin miettimään.
Keskustelun jälkeen täytettiin vielä joku tietolomake ja joku missä kysyttiin lupaa osallistua retkelle ja lapsen kuvaus ja kuvan jako lupia. Annoin myös meidän valmiiksi täyttämän lapun tuloselvityksistä, jonka mukaan lasketaan päivähoitomaksu.
Tunti meillä siellä meni, ajattelin jotenkin, että olisi mennyt enemmän.
Ohjaajat vaikutti tosi mukavilta ja työstään pitäviltä.
11.8 Kevinillä sitten on ensimmäinen päivä, mutta se ei ole täyspitkä päivä, koska mulla alkaa koulu vasta 12.8 ja Rasmuskin on tuon maanantain lomalla.

Pakko taas vaan sanoa, että kylläpä hirvittää!!


Päiväkotikäynnin jälkeen Rasmus lähti töihin ja mulla ja Kevinillä alkoi syömiset ja leikit.
Kun Rasmus tuli töistä, hypättiin autoon ja kurvattiin Niinalle. Tai itseasiassa minut vaan vietiin sinne, sillä en halunnut Keviniä mukaan. Pääsin nimittäin näkemään ensimmäistä kertaa Niinan poikavauvaa, jolla oli tänään ikää kaksi viikkoa.



Jestas miten toinen on niiiiin pieni ja niiiin suloinen! ♥
Ja vauvakuume on sietämätön!!!
Miten sitä unohtaa kaiken, ne pienet haparoivat kädet, aikuisen kämmentä yli puolet pienemmät jalkapohjat, pienet hassut tahattomat ilmeen, hento itku ja ihanat tuhinat.. niin ja se tuoksu.
Ja oli tietenkin Niinaakin ihana nähdä ja kuulla, että synnytyksessä oli kaikki mennyt ihan hyvin.
Seuraavalla kerralla Kevinkin pääsee paijaamaan pientä ihmistä, josta kasvaa kaveri hänelle :')



Tähän loppuun haluan kertoa vielä yhden hemmetin ärsyttävän asian, nimittäin sen, kuinka minun Lindexin vaatetilaus katosi.
Tilasin Kevinille vaatteita Lindexiltä 19.5 ja maksoinkin ne saman tien, vaikka yleensä tilaan laskulle. Toimitusajaksi luki 4-6 arkipäivää.
Kun kolme viikkoa oli kulunut aloin tarkastella seurantatunnuksen kautta, missä paketti menee.
Alku näytti ihan normaalille, kunnes pääsin kohtaan, jossa luki että paketti on jo täällä postissa, mutta: ´´lähetyksen toimituksessa on havaittu poikkeama. Lähetys saattaa viivästyä``
Ajattelin, että se on varmaan jotenkin rikki ja ne lähettää sen takaisin lindexille, että se paketti tarkistetaan. Sieltä näkyi, että paketti matkaa jossain.
Seuraavana päivänä katsoessani, siellä lukikin:
´´Saapumisilmoitusta ei voitu toimittaa vastaanottajalle. Vastaanottajan tiedot olivat puutteelliset. Lähetys on noudettavissa lähetystunnuksella.``
Ensinnäkin, olen tietoni antanut Lindexille ja tarkistin ne vielä tilausta tehdessäni ja toiseksi, kyllä olen ennenkin niillä tiedoilla saanut ilmoitukset, kolmanneksi jäi edelleen epäselväksi missä paketti on, sillä paikaksi oli merkitty SSI 00000
Laitoin Lindexille viestiä asiasta ja he olivat sitä mieltä, että kyllä se paketti on minun lähipostissani, jännää sinänsä, sillä toivoin lähetystä tuohon R-kioskille.
Rasmus menee tunnuksen kanssa postiin hakemaan pakettia (yleensä on sen ihan sillai saaut), mutta siellä olikin joku virkaintoilija, joka vaati valtakirjaa. Rasmukselle ei voitu edes kertoa, onko se paketti siellä vai ei.
Rasmus tulee kotiin ja lähtee takaisin lapun kanssa.
Ja jälleen hän palaa tyhjin käsin kotiin.
Postissa oli usea henkilö ihmetellyt koneelta asiaa ja todenneet, että heillä ei sitä pakettia ole. Soittivat myös kuljetusfirmalle, jossa ei myöskään ollut mitään tietoa paketistani.
Sanoivat, että posti eikä kuljetusfirma ole vastuussa kadonneesta paketista, vaan se firma (tässätapauksessa Lindex), josta paketti on tilattu ja vain se firma voi tehdä katoamis ilmoituksen.
Ja taas äkäistä postia Lindexille. Vaadin saada korvausta tästä odottamisesta ja paketin perään kyselystä sekä rahani takaisin mikäli paketti ei pian ole minulla.
Mainitaanko vielä epäselvyyksien välttämiseksi, että paketti ei myöskään ole siellä R-kioskilla.

Onko muille käynyt tällaista??

12 kommenttia:

  1. Meidän tarhassa oli vessassa perus hyllyt, leveet, joiden reunaa pitkin oli vierekkäin nimitarroja ja niiden yläpuolelle täytettiin sit niitä vaippoja omista paketeista. Joskus ehkä joo tuntu, että menipä nopee vaipat, mut ei ne onneks kauheen montaa senttiä maksanu kappaleelta enkä ikinä nähny pojan päällä eri vaippoja ku mitä iteki käytettii.

    Se oma nokkamuki, luulisin ainaki, aiheuttais turhaa lisätyötä valmiiks kiireiselle henkilökunnalle, kun siitä pitäis aina huolehtia. Veikkaan että nokkamukin ja pullon eroja on se, et pullo on yleensä oletettavasti enempi suussa ja toiseksi suurinta osaa pulloista ei saa pestä koneissa vaan ne pitää pestä käsin, varsinki sitä tuttiosaa kun on pehmee kumi ja voi imasta varmaan jotain kemikaaleja. Kyllä niistä eroja löytyy. Nää on vaan mun veikkauksia niihin syihin!
    Mun poika nukku mun vieressä, ja välillä pinnasängyssä, vielä tarhaan mennessä. Silti nukkuminen suju aika hyvin. Uus paikka, uudet tavat, joihin oppi aika nopee. Välillä heräs tosin öisin juomaan ja ehkä vähän ikävä, mut nukahti nopeesti ku meni hoitaja viereen pötköttelee :) oli siis ympärivuorokautisessa tarhassa. Päikkärit sielä suju loistavasti vaikka oliki muita, mut neki oli jo ollu sielä hetken ja tottunu siihen hiljaseen hetkeen. Uskon, et sujuu hyvin!
    Ja en kuitenkaan tarkota, et kun yhellä on sujunu hyvin, niin kaikilla sujuis, mut mulla ainaki jäi meijän tarhasta olo aikanaan, et lapset kyllä tottuu tarhan tapoihin hetkessä.

    Tossut laitat ite aina jalkaan viedessä, niin toivottavasti rupee pysymäänki jaloissa. :) meillä oli kans melkein pakko olla. Senki takia ku talvella kylmät lattiat ja tietenki se just ettei liukastuis yhtä herkästi. Ekoina päivinä ku oot viedessä laittanu tossut jalkaan ja jos ei hakiessa oo jalassa nii huomauta ihmeessä toiveestas, tietty.

    Ja tulipa tässä tarhan alotuksesta vielä semmonen juttu mieleen, et jos huutaa lähtiessä niin yleensä sitä vaan pahentaa ja pitkittää jos jää iskä tai äiti rauhottelemaan lasta siihen. Ehkä tiesitki jo tän mut tuli vaan mielee :) suurimmalta osalta se lähtöhuutaminen menee ohi nopeesti, ku sitä ei ite heippojen jälkeen jää pitkittämään :)

    Onnee alotukseen! Ois kiva rohkasta, et ne huolet hävii, mut ei mulla ainakaa hävinny :D mä joskus töissä sain sydärin ku soitettii jotain hoitovuorojen perään, tai tekstattiin, ja heti ajattelin et nonni sil on jalka poikki! Ei onneks mitään ehtiny sattua ikinä ja meijän tarhassa oli onneks super ihanat hoitajat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, enpäs tajunnut kattoa niin tarkkaan sitä vessaa, että olisiko sielläkin tollainen hylly systeemi, mutta kyllähän sen sitten huomaa jos menee paketti vaippoja päivässä tai Kevinillä on ihan väärät vaipat jalassa kun haetaan kotiin :)

      Tuota en ihan ymmärrä, mitä lisätyötä se nokkamuki vaatii, samallaillahan sekin sitten huuhdotaan, kuin ne PK:n omatkin... siis siellähän se menee niiden muiden joukossa...

      Joo eiköhän se alkukankeuden jälkee lähe meilläkin sujumaan, kun poika huomaa miten muut lapset toimii ja ottaa niistä sitten mallia. Ajattelin kuitenkin helpottaa asiaa niin, että yritetään kuitenkin vielä kotona siirtää siihin normi sänkyyn, niin ei olisi sitten ihan niin paljon kaikkea outoa ja uutta sielä tarhassa :) Ja ehkä se nukkuminen omassa lastensängyssäkin sujuu sitten paremmin, kun näkee justiin tarhassa kuinka muutkin sellaisessa nukkuu..

      Joo niin mä aattelin, että laitan. Mutta lähinnä sitä mietin, kun tuo repii kotona ainakin sukatkin pois jalasta, että huomaako ne hoitajat siellä, jos repii tossut pois. Tuolla ovat usein ulkona, kun vanhemmat tulee hakemaan, joten en näe onko tossut jalassa, mutta voinhan mä ohimennen kysyä, että onko suostunut pitämään niitä tjs. :)

      Juu tiesin tuon, kun oon ollut koulun kautta harjoittelussakin päiväkodissa, niin siellä käytiin yhden mamman kanssa keskustelua tuosta, kun hän jäi aina lääsmäämään ikkunoita ja höösäämään kun laps jäi joka aamu itkemään, aina kun saatiin se äiti lähteen niin lapskin rauhottu :D Että jos pojal alkaa kiukku niin sanon vaan, että äitin on nyt pakko lähteä, äiti hakee taas myöhemmin, pärjäät kyllä, halit ja menoks, enkä sitten edes vilkaise enää taakse, pahentaa vaan omaa oloakin kattoo kun toinen jää itkee.. Mutta jotenkin tuntuu, että harvassa on meillä ne kerrat kun jäis itkemään, tietysti kaikilla joskus on niitä aamuja :)

      Kiitos! Joo kyllähän se huoli lapsesta kulkee aina mukana vaikka mikä ois, mut ehkä siihin jotenkin sitten tottuu siihin arkeen, että lapsi nyt vaan on siellä hoidossa ja silläselvä.. Että nyt tää tuntuu ihan super kurjalta, muta kai tähän ajankanssa jotenkin ´´turtuu`` :)

      Poista
    2. Joo onhan se tietty oma päätös varmaan jos haluaa viedä sinne oman nokkamukin, ja ei kai ne voi vaan täysin siitä kieltäytyäkään. Ite vaan lähinnä ajattelisin sitäkin mahdollista mielipahaa tai kyselyitä mitä muille lapsille voi tulla, ku yhellä on oma muki ja toiset "joutuu" juoda niistä samoista. Jos joku lapsi siitä keksii mielensä pahottamaan tai vastaavaa, niin voi hoitajilla olla joka ruokailulla selitykset menossa :D

      Se on joo hyvä helpottaa jo sillä, et kotona harjottelee siihen "oikeeseen" sänkyyn! Mut uskon, et hyvin sujuu, niin et koittas vähän itteänsä säästää eikä ottais siitä niin pahaa stressiä tai panikointia, et pitää ehtiä siirtää omaan sänkyyn :D Mut aina parempi jos sujuu se jo kotonaki ^^

      Meil oli hassua ku ekat pari tai muutama viikko meni niin, et poika ei meinannu malttaa edes sanoo heippoja, ku halus jo lähtee leikkimään tai muuta. Niiden viikkojen jälkeen se rupeski välillä itkeskelee, ku lähin. Hoitajat naureskeli, et ehkä se on nyt tajunnu, et se joutuu aina jäämään sinne :D Seki autto hirveesti ja oikeestaan aina katkas sen itkun, ku ne meni ikkunaan vilkuttamaa mulle sisältä.

      Jaaaaa niin no sitte, meilläki revitää aina sukat jalasta himassa, ja jos sais ite päättää niin kulkis aina nakuna kans. :D Joo, hyvä idea sit kysyy, et onks suostunu pitää jalassa!

      Mä oon kans jo ihan kauhuissani ja valmiiks ikävä, ku syksyllä pitäs mennä takas tarhaan taas nyt reilu vuoden jälkeen ku oltu taas kotona kahestaan koko ajan. Tietää, et poika kyllä pärjää, mut miten muka äiti!!

      Poista
    3. niin ja siis en TIEDÄ, mut veikkaan, et ihan vaan senkin takia, et suurin osa lapsista juo ruokailulla jo nokkamukista eikä pullosta, pyydetään sit tuomaan oma pullo muttei mukia :) Ja pullot on sen verran henkilökohtasia. Ei oo mun mielestä kauheen harvinaista, et joku lapsi ei juo jostain tietynlaisesta pullosta. Meil oli MAM pulloja pienestä asti, muista ei sit osannu edes juoda riepu! :(
      M

      Poista
    4. Nii no se on tosiaan ehkäpä ainut syy miksen viitsi viedä omaa mukia, ettei muil lapsil tu pahamieli. En edes jaksa ajatella että yhdestä hemmetin mukista tulisi kamalasti lisätyötä, koska ihan ensiksi, jokainen valitsee itse ammattinsa ja se nyt vaan on niiden työtä hoitaa lapset hyvin ja ottaa myös vanhempien toiveet huomioon :)
      Mutta mä varmaan pyydän, että he antais Kevinin juoda ihan normi mukista siellä, kun hän siis osaa kyllä, mutta sitä pitää vaan vähän vahtia, kun saattaa tosiaan kipata ne tahallaan, ymmärtämättä, mitä siitä seuraa..

      Voi eeeei, kiva kun pelottelet :D Kestikö se sitte loppuu asti se itkemää jäämiin, vai jäikö se jossain vaihees taas pois?

      Sehän se, kyllä lapset sopeutuu kaikkeen, mutta mites me äidit :(♥

      Poista
  2. Mä ainakin haluaisin uskoa, että kyllä se lapsi siellä päiväkodissa oppii nukkumaan normaalissa sängyssä :) Ainakin mitä olen tuttujen kanssa jutellut, niin monella oppinut päiväkodissa normi sänkyyn :) !

    Odotan mielenkiinnolla miten lähtee sujumaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, eiköhän se mene ihan hyvin, kun näkee, että muutkin nukkuu siellä, niin ottaa mallia sitten :)

      Tulen varmasti kertoilemaan sitten miten sujuu mikäkin asia :)

      Poista
  3. Anonyymi12.6.14

    Voin kertoa myös että vaikka oman nokkamukin viet, sitä ei käytetä. En tiedä millainen päiväkoti on, kuka hoitaa keittiötä mutta jos kaikki toisivat oman nokkamukin, hoitajien hermot menisivät aina jakaessa kaikille 20 lapselle se ainoa yksi muki... eli siis omalla mukilla ei suosiota ole. Kyllä ne pestään niinkuin normaalit mukitkin. Liian epävarmalla tavalla saat heti henkilökunnassa itsellesi "liian tarkan" maineen.. tiedän tämän itse. Hyvin se menee ! Tsemppiä sekä Kevinille että vanhemmille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tulee ruuat viereisestä isosta päiväkodista ja keittiötä hoitaa muu kuin lastenhoitaja. Tai siis siellä pyörii semmoinen täti joka siivoilee, näytti keittelevän kahvia ja pyöri siellä keittiötilassa..

      Vähän väärin sitten taas suoraansanoen kusettaa vanhempia, että jos näin olis niin se pitäis sitten sanoa suoraan, että tällainen ei sovellu. Mutta kuten ylemmäs jo vastailin, niin me varmaan pyydetään, että Kevin saisi siellä juoda ihan normaalista muovimukista, koska osaa kyllä siitäkin jo juoda..

      No tuo kenenkanssa me juteltiin, oli onneksi ihana ohjaaja, joka oli itsekin vielä nuori, erittäin ymmärtäväinen ja kertoi omiakin kokemuksia, kuinka oli kamalaa alkuun jättää oma lapsi hoitoon jnejne.
      Ikävää jos sulle on sattunut semmoisia lastenohjaajia vastaan, ketkä ei kestä/ymmärrä sitä, että vanhempia voi alkuun mietityttää monikin asia, olla vaikeaa tms.

      Poista
    2. Niin ja kiitos!

      Poista
  4. Anonyymi13.6.14

    Kylläpä herätti tunteita, oon itse päiväkodissa töissä eli nään asiat siitä toisesta näkökulmasta :D Jos saan inspiraation, niin laitan sulle vaikka sähköpostia kunnolla jonain päivänä päiväkotijutuista, joita oot miettiny, ihmetellyt jne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se olisi ihan tosi mahtavaa!
      Olenhan mä itsekin nähnyt myös sitä ´´toista puolta``, mutta harmikseni ihan liian vähän, kun ne oli vain niitä koulun harjoittelujaksoja, niin en tietenkään osaa ajatella näitä juttuja sillälailla toiseltakantilta :)
      Ja sitten tietysti kun lukee keskusteluja niin niissä usein jauhetaan vaan ne huonot puolet ja oikein ´´pelotellaan`` :D
      Mulla meinas oikeesti iskeä paniikki, kun piti kirjoittaa kevinille varahakija (mun veljeni) ja kysyin, tuonko jonkun kuvan vai miten he sen tunnistaa sitten, niin ohjaaja katto vähän hölmistyneenä ja totes, että ´´meillä on nimi ja numero, se riittää`` niin tuli vähän paniikki siitä, että joku random meneekin hakemaan meidän pojan mun veljen nimellä tms. :/ Kamalaa kun mun aivot menee ihan ylikierroksilla ja ajattelen ihan hölmöjä juttuja ja panikoin varmasti turhaan kaikkea..
      Joten olisi tosiaan ihan mielettömän kiva juttu jos jaksat kirjoitella jotain ohjaajan näkökulmasta :)

      Osoite on tuolla sivussakin, mutta kertauksena: peepaa95@hotmail.com

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥