20.10.2014

Syysloma

Mulla oli viime viikko syyslomaa ja Rasmuskin teki itselleen pari vapaapäivää, että päästiin lähtemään Kouvolaan pidennetylle viikonlopulle.

Minun ja Kevinin vapaat meni Jenniä ja Viliä nähdessä sekä siivotessa ja pakatessa ennen lähtöä.
Ja saihan Kevin myös ensimmäisen muovailuvaha settinsä.




Torstaina lähdettiin heti Kevinin päiväunien jälkeen ja veljeni lähti mukana, näinpä kisutkin piti tietysti ottaa mukaan. Ei siinä muuten mitään, mutta siellä kun edelleen (jos joku ei muista) asuu kolme kisua, jotka saavat olla myös ulkona, on kova vahtiminen viidestä kissasta ketä menee ulos ja ketä pitää varoa. Kisuthan on keskenään ennenkin nähnyt ja tämäkin vierailu meni vanhalla - kierretään mahdollisimman kaukaa niin kaikki on hyvin - tyylillä.





Kouvolan päässä piti käydä kukkakaupassa, koska pääasiallinen syy lähtöön oli äitini syntymäpäivä, joka on oikeasti vasta tämän viikonlopulla, mutta hyödynnettiin mun lomaa, että saatiin oltua vähän pidempään kuin vain viikonloppu.
Oltiin me tietysti väsätty Kevinin kanssa äiskälle lahjakin.




Torstai meni aikalailla asettuessa, kun oltiin perilläkin vasta viideltä.
Perjantaina käytiin Kevinin päiväunien jälkeen katsomassa mun serkkua, mummia ja kahta setää.
     Tuon reissun jälkeen kaiveltiin äiskän kanssa mun kaikkia vanhoja leluja mitä on säästetty ja jestas miten paljon muistoja niistä tulikaan! Kevinillekin löydettiin nukkevaava hoidettavaksi, minun vanha baby Annabella.



Illalla Iida tuli katsomaan Keviniä ja kun poika oli yöunilla, lähdettiin me pitkästä aikaa illanviettoon.
Ensin oltiin Rasmuksen kaverilla ja siitä mentiin baariin. Viime kerrastani oli taas se puolivuotta ja jälleen totesin, ettei baarissa ole mitään kivaa; ei pysty jutella, koska musiikki on niin kovalla, joku erittäin humalainen onnistuu aina kaatamaan juomansa - yleensä minun syliin, erittäin humalaisia miehiä on todella vaikea saada kahden naisen voimin autoon, kotimatka kestää tuhottoman kauan, kun vähänväliä jonkun pitää päästä oksentamaan, rahat menee turhuuteen ja seuraavana päivänä ketuttaa.



Lauantai aamuna nukuttiin pitkään ja äitini hoiti Kevinin.
Krapulalta säästyttiin ja päästiin lähtemään ensimmäiselle joululahjaostokselle. Löydettiin Sylvian Families sarjaa hyvillä alennuksilla, joten pakkohan ne oli ostaa. Onpahan taas uusi sarja mitä kerätä!
Pojan päiväunien jälkeen tuli isovanhempani kyläilemään ja samalla juotiin äiskän synttärikahvit.
Heidän jälkeensä tuli vielä Kevinin Raija-kummi ja hänen mies.



Sunnuntaina Noora kävi vielä moikkaamassa meitä ja sen jälkeen nautittiin vielä yhdessäolosta, kunnes viiden aikoihin lähdettiin ajelemaan kotiin.
Lähteminen oli todella haikeaa jälleen kerran, mutta onneksi kolmen viikon päästä on Kevinin nimpparit niin nähdään taas kaikkia rakkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥