10.11.2014

Isänpäivä 2014

Eilen oli tosiaan isänpäivä ja nyt ensin, jos siellä ruudun toisellapuolen sattuu olemaan miehiä, joilla on lapsia niin myöhäiset onnittelut teillekin!

Meiltäkin tuo isimies löytyy, joten pitihän sitä juhlia.
Lahjaksi hänelle hankin:
• Gilletten parranajosetin, jossa on se kone, eri kokoisia ajureita, trimmeri, partavaahto
• suihkusaippua
• 2x T-paita
• 2x boxerit
• ja vielä kolmas T-paita, jonka teetin&tilasin. Näin jossain tuon tyyppisen paidan, mutten löytänyt mitään firmaa mikä niitä myy, joten siksi teetin sen. ´´Daddylicious                 All day, every day`` :D
• Lisäksi varasin meille pöydän Chico's:sta, jonne Rasmus on halunnut jo pitkään mutta ei ole tullut mentyä
• Ja Kevin oli tietysti tehnyt tarhassa ihanan kortin
Myös aamupala oli tietenkin tehtynä!





Kuulemma tykkäsi.

Aamupäivästä leikittiin, syötiin ja otettiin joulukortteihin Kevinin jouluiset kuvat, poika vaan ei taas ollut kovin innoissaan minun kehittämästä rekvisiitasta...
Sitten taiteiltiin sormiväreillä vähän tuon kortin tyyliin erilaisia elukoita ja itseasiassa keksin tämän idean jo aikaa sitten, hauska sattuma, että isänpäiväkorttiin oli käytetty juuri samaa tyyliä!
Sitten olikin pikkuäijän päikkäri aika ja yllättävän hyvin nukutti kerrankin!
Unien jälkeen taas kerettiin hetki leikkiä ja sitten suunnattiin ravintolaan.
Kevinille otettiin lasten annoksista lohta ja muussia lisukkeena kurkkua, tomaattia ja joku mieto kastike. Minä tilasin friteeratun kanan ja ranskalaisia ja majoneesia. Rasmus otti jonkun ´´all in one`` tyyppisen hampparin.
Kevinille maistui, Rasmuskin jaksoi kaiken, mutta minä söin vain LOHKOperunat ja majoneesin, koska ne kanaPUIKOT oli aika järkkyjä.. jopa Rasmus, joka syö yleensä ihan mitä vaan ja toteaa, että hyvää on niin sanoi siitä kanasta että on hassun makusta... Lisäksi se oli kallis paikka, varsinkin kun laatua miettii.
Työntekijät oli kyllä oikein iloisia ja ystävällisiä, joten pisteet heille!



Pitihän niitä muitakin isejä tietysti muistaa...
Minä olen aina tehnyt tarhassa/koulussa ja sen jälkeenkin isänpäiväkortin papalleni ja niin tein nytkin, kun keksin hauskan idean siihin:
kuvia minusta ja papasta sekä kuvia Kevinistä ja papasta ♥



Miten te vietitte isänpäivää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥