11.12.2014

Luukku 11: jouluherkut

Jouluun olennaisesti kuuluu myös syöminen, hyvin.
Jouluruuat ovat aivan ihania ja itse en syö niitä laatikkoruokia muutakuin jouluna. Meidän joulupöydästä on aina löytynyt maksalaatikko, perunalaatikko, porkkanalaatikko, lanttulaatikko, makaroonilaatikko (ilman lihaa = makaroonia ja kananmunamaito), perunaa ja karjalanpaisti, rosolli ja kastike, kinkku, (mummilassa myös poron ja/tai hirven lihaa) sekä jotain kalaa mistä en sen enempää tiedä, kun en sillä viitsi vatsaani jouluna täyttää.

Aattoaamuna tietysti riisipuuro, jonne on piilotettu manteleita ja iltaisin erilaisia suklaita.

Noita herkkuja pääsen syömään, vaikkei itse tarvitse tehdä mitään, voi kuinka ihanaa!
Mutta viime viikonloppuna me tehtiin tämän joulun ekat tortut ja piparit!
En jaksa itse taikinoita vääntää, joten kaupan valmiilla mentiin.
Kevin pääsi tietysti myöskin tekemään pipareita, mutta eipä hän vieläkään oikein tajunnut sitä itse ideaa, vaan yritti sulloa muotteja päällekkäin ja kiinnostuskin lopahti aika pian..



Koristeluakin kokeiltiin, mutta ei poika siitäkään tykännyt, kaksi piparia jaksoi koristella (ja hajottaa) ja sitten riitti.
Minäkään en kyllä jaksanut kaikkia tosiaankaan koristella, vain muutaman. Eikä meille taida montaa piparia jäädäkään, kun ei niitä kukaan oikein syö, vaan vien ne taas äidilleni kun mennään.





 
Joulutorttuihin laitoin luumuhilloa ja omenamarmeladia.



Viime vuonna, kun asuttiin vielä kouvolassa, kävin mummini luona tekemässä hienoja pipari juttuja, niistä löytyy kuvia TÄÄLTÄ
Tykkäättekö te tehdä ja koristellakin pipareita?

Käykäähän jättämässä niitä kysymyksiä   TÄNNE,että saan vastattuakin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥