12.12.2014

Luukku 12: Miten MINÄ olen kokenut teiniäitiyden?

Teiniäitiydestä tuntuu olevan jokapuolella, joten haluan kertoa myös oman kokemukseni.

Aloitetaan vaikka siitä, että en missään nimessä kannata ketään alaikäistä hankkiutumaan raskaaksi.
Tässä ihan vaan pari syytä:

• koska olet alaikäinen, et saa edes vuokra-asuntoa ilman vanhempiesi allekirjoitusta
• sossuja kiinnostaa hirveästi teidän elämä, eikä siinä sinänsä mitään jos kaikki on hyvin ja sossutkin sen nopeaa ymmärtää, mutta ei se kivaa ole jos oikeasti pärjää ja joku hönkii kokoaika niskaan, ihan vaan, koska et nyt ole sitä 18-vuotta täyttänyt.
• koulutus jää kesken. Itsekin ajattelin silloin kolme vuotta sitten, että no ei mitään, pidän pari välivuotta ja jatkan. No jatkoinhan minä, mutta! Luokka oli aivan uusi ja kaikki aivan eri elämäntilanteessa = ei paljoakaan mitään yhteistä. Nuori äiti kertoo kuinka valvoi taas koko yön kun lapsi tekee hampaita ja ripuloikin kokoaika ja normaali nuori kertoo kuinka äiti suuttui, koska tämä oli 10 min. myöhässä kotiintuloajasta... jep.
Ja jos mietitään vaikka sitä, että aika moni haluaakin toisen pienen melko pian ensimmäisen perään, mutta mitäs kun se koulu roikkuu edelleen stressinä perässä? Vaihtoehdot on lykätä vauvahaaveita, niinkuin me tehtiin, tai jättää se koulu kokonaan kesken, hankkia toinen vauva ja saada ammatti ehkä joskus kaksvitosena.. Tästä päästään aiheeseen
•Talous. Me pärjättiin oikein hyvin Rasmuksen palkalla ja mun kotihoidontuella, mutta tilanne onkin nyt ihan eri, kun mun tuet puolittui, kun kotihoidontuki loppui ja tilalle tuli onneton opintotuki. Varmaan tuntisin perheemme rikkaaksi, jos lähtisinkin nyt töihin. On se kaksi palkan saajaa aina parempi kuin yksi.
Niin ja toimeentuloluukulla ei todennäköisesti ole kovin kiva rampata erinäisten lappujen ja tilitietojen kanssa!
• teiniäitejä on paljon vähemmän (onneksi) kuin vanhempia äitejä, joten suht samanikäisten mammakaverien löytämiseen saa todella käyttää energiaansa. Välillä tuntuu kuin olisi tässä maailmassa yksin lapsensa kanssa. Itseasiassa mulla ei ole yhtään itseni ikäistä mammakaveria, pari hyvänpäivän tuttua joo, mutta ei sellaisia ketä oikeasti näkisi. Mulla on kyllä kaksi erittäin läheistä mamma kaveria, mutta toinen on 4 vuotta vanhempi ja toinen on semmosen 15 vuotta vanhempi, mutta loistavasti tullaan toimeen kyllä!
• Parisuhde järkkyy yleensä aina kun vauva syntyy ja koko kuvio meneekin ihan uusiksi. Nuorilla tästä selviytyminen on yleensä paljon vaikeampaa, tai nuoret luovuttavat helpommin, en tiedä, kuitenkin monet teinivanhemmat eroavat.
• usein neuvolat, muut ihmiset, lääkärit yms. tarkkailee teiniäitejä paljon tarkempaan, kuin vanhempia ja jos teet yhden pienenkin virheen niin sehän johtuu aina siitä kun ´´sä oot niin nuori`` vaikka tämä virhe voisi käydä nelikymppisellekin.
• aina kun kerrot oman ikäsi ja perään, että sinulla on sen ja sen ikäinen lapsi, saat hämmästyneen ilmeen ja usein perään laskutoimituksen siitä, minkä ikäinen sinun tuli olla kun sait lapsesi ja tähän vielä vähän kauhisteluja.
minä v.2011 - ei vielä aavistustakaan tulevasta

No siinä nyt muutama juttu minkä takia en suosittele teiniäitiyttä.
Jos kuitenkin olet teini ja olet jo raskaana, älä pelkää; asiat voivat mennä hyvinkin vaikka helppoa se ei tule kuitenkaan olemaan!

2012


Mun raskausaika meni oikein mukavasti. En muista kovinkaan montaa paheksuvaa katsetta, tai sitten en vain välittänyt. Neuvolassa ei ollut mitään sellaista mitä ei vanhemmillakin olisi. Sain kehuja siitä, että olin lopettanut tupakan polton heti plussattuani.
Olin kuulunut sosiaalihuollonpiiriin villin nuoruuteni takia ja se oli loppunut. Kuitenkin äidilleni minun raskaus oli niin kova järkytys että hän soitti asioitamme hoitaneelle sos.työntekijälle, joka sitten muistaakseni vain rauhoitteli äitiäni ja keskusteli hänen kanssaan kaikista asioista, sillä minä en muista nähneeni tätä tätiä enään.
Lääkärissä kuitenkin piti myös käydä sossun puheilla joka kyseli kyllä siihin sävyyn, kuin oltaisiin jotain vähä-älyisiä idiootteja kakaroita. Mutta sinnekään ei tarvinut mennä onneksi kuin sen yhden kerran.

Asunnon saaminen oli hiton vaikeaa, minun sekä äitini piti soitella kaupungille vähänväliä ja lopulta meille tarjottiin kaksiota, vaikka pyysimme kolmiota. Otimme sen kuitenkin vastaan, koska se oli tilava kaksio, hyvässä kunnossa ja kaikki tarpeellinen oli kävelymatkan päässä.
Meillä oli paljon tavaraa ja huonekaluja valmiina, lisää huonekaluja, keittiövälineitä yms. saatiin sukulaisilta eli ensimmäisen kodin rakentaminen oli meille erittäin helppoa.

Synnytyksen jälkeen jouduttiin vauvan kanssa olla sairaalassa pari ´´ylimääräistä`` päivää turhaa, koska niuho lastenlääkäri keksimällä keksi syitä miksei voi laskea kotiin ja mahtavin syyhän oli taas ´´kun sä oot niin kamalan nuori....`` Loppujenlopuksi hoitaja otti meidät vastuulleen ja laski kotiin kun valitin lääkäristä hänelle.

Meillä sujui vauvavuosi yllättävän hyvin, en muista mitään suurempia ongelmia olleen. Saatiin melko nopsaa kunnolliset rytmit, ruokailut sujui, nukkumiset sujui, kaikki oli oikein hyvin. En ollut edes väsynyt ja paranin synnytyksestäkin nopsaa. Kevin oli äärimmäisen helppo vauva. Rasmushan oli ensimmäisen puolivuotta armeijassa, olihan se kurjaa, mutta ei meidän arki tuntunut yhtään vaikealle. Oikeastaan se arki tuntui paljon raskaammalle, kun Rasmus pääsi armeijasta. Piti opetella elämään arkea kunnon perheenä. Riitoja oli ja on edelleen, suhde ei todellakaan ole samallainen, kuin ennen lasta.
Mutta yhä ollaan yhdessä, kaikesta ollaan selvitty.
Mulla toki on ollut ihan alusta asti mitä parhain tukiverkosto, että fiilikset voisi selviytymisestä olla hiukan eri, jos näin ei olisi ollut.

Minusta ei ole tuntunut missään vaiheessa vaikealle, ettei ole sitä vapaata elämää. En kaipaa rälläystä, koska kerkesin rällätä jo aivan liikaa ennen raskautta. En kaipaa ´´vapautta`` koska ainut menemisten kannalta mitä pitää miettiä on päiväuniaika, sillä ruuat saa aina mukaan, samaten lelut että voi mennä lapsettomillekin kavereille, rattaat kulkee. Ja extempore reissuja en harrasta muutenkaan, joten pystyn menemiseni sumplimaan aina niin, että Kevinillä on hoitaja tai hän kulkee näppärästi mukana.
En myöskään ole menettänyt yhtään tärkeää ystävää lapsen saannin myötä. Itseasiassa kirjoitin joskus TÄMÄN: kuinka kaverini suhtautuu minuun äitinä?
Olen saanut myös uusia ystäviä, joita minulla ei olisi, ilman Keviniä.

Raha-asioista en avaudu blogissa, mutta sen voin sanoa, että vaikka tiukkaa on, niin jos nekin asiat suunnittelee huolellisesti, ei ole hätää - pärjää kyllä.
2013

Voisin sanoa, että ainut raskas asia, mitä minulla tulee mieleen äitiydestä on se, kun vaihdettiin pinnasängystä pois juuri ennen kouluni jatkumista. Emme koskaan totuttaneet Keviniä nukkumaan vieressä, mutta nyt on lipsuttu, kun molemmat ollaan niin pirun väsyneitä kun poika karkailee sängystä usean kerran yössä, joten nyt se on mennyt siihin, että ei me edes herätä siihin, että höntti kömpii kainaloon.. Huono juttu ja siihin on saatava kyllä muutos.
Toinen suuri asia tietysti oli muutto uudelle paikkakunnalle, kun kaikki tukiverkosto jäi kauas. Äitini oli aiemmin käynyt 1-2 kertaa viikossa meidän luona ja nyt nähdään enään ehkä kerran kuussa eikä aina niinkään ´´usein``, ikävä on kova. Onneksi täällä on hoitoapuna kuitenkin rakas veljeni.

Ikinä en ole joutunut kuulemaan pahaa sanottavaa tekemisistäni tai valinnoistani ja olen itsekin tyytyväinen kasvatukseemme.
Ja olen pärjännyt ihan omien aivojeni avulla, ei lapsia oppikirjasta kasvateta.

Joihinkin asioihin olen kuitenkin tarvinnut apua, mihin? ja mistä olen apua pyytänyt?
Kodinhuoltokin on sujunut oikein hyvin, kun äiti opetti ennen lapsen syntymään kuinka silitetään ja pyykätään. Kuitenkin jotain ruokaa valmistaessa (kuten makaroonilaatikko ekaa kertaa - naurakaan vaan!) olen pirauttanut äidilleni tai mummilleni ja kysynyt mitä laitan ja kuinka paljon.
Tai kun vaikka pesin ekaa kertaa itse ikkunoita, piti soittaa ja kysyä, pitääkö ikkunoille ostaa oma pesuaine, johon sain vastauksen, että ihan fairyvesi kelpaa.
Yleensäkin, jos tulee joku asia, joka mietityttää, tai en oikein tiedä mitä mieltä asiasta olen, soitan aina äidilleni tai mummilleni, heiltä saa neuvot ja niksit kaikkeen!

Meillä on ollut kokoajan hyvä tukiverkosto, josta on ollut apua ihan jo siinä, että jos on ollut rankkapäivä uhmataaperon kanssa, on voinut soittaa ja itkeä kun mikään ei onnistunut päivän aikana, eikä mua silti tuomita huonoksi äidiksi siksi, että yhtenä päivänä veetuttaa.

Meillä on rajat, meillä on rakkautta, meillä on tasapainoinen perhe ja me voidaan hyvin - vaikka ollaan aloitettu hyvin nuorina ♥
2014

Ja niille, jotka jaksaa näitä ´´ette pääse elää nuoruutta, ette pysty matkustella``jnejnejne. mitäs siihin sanotte, kun mä olenkin vasta kolmevitonen, Kevinin päästessä täysi-ikäisyyteen, sitten mulla on jo jälkikasvua, ja voin reissata ihan niin paljon kun raha ja OMA aika antaa myöden ;)
Saatanpahan olla mummikin jo nelikymppisenä oikein kepeästi, ellen aiemminkin!

Tiivistäisin teiniäitiyden niin, että kaikki pärjääminen riippuu ihan itsestä. Onko fiksu, tekeekö fiksuja valintoja, osaako tarvittaessa pyytää apua ja ottaako sitä vastaan, millainen tukiverkosto on (ja niillekin löytyy kyllä tukea ja apua, kellä ei omaa sukua ole turvana!) ja mikä se oma asennoituminen on. Rankkaa tämä on, sitä ei ole kieltäminen, mutta antaako sen vaikuttaa elämään vai porskuttaako sen yli?

Toivottavasti tekstini ei ole liian sekava ja siitä olisi jollekkin jotain apua. Ei teiniäitiyden tarvitse olla kamala asia, vaikkei myöskään tavoiteltava asia.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi12.12.14

    Olipa kiva postaus. Hyvin kirjoitettu :) Ootte varmasti hyvä kolmikko yhdessä, tsemppiä arkeen :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta kommentista! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥