18.12.2014

Luukku 18: Banaanikakku, käsityö vinkki, hyvästi

Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti,
nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti.


Kerroin aiemmin, että rakas serkkuni on vakavasti sairas ja odotetaan vain väistämätöntä... Tänään se sitten koitti, hän lähti parempaan paikkaan.
Ikävä ja suru on suunnaton, mutta vaikka hän ei enään ole täällä, hän on aina sydämessä ja muistoissa ♥





Sitten se valmiiksi kirjoitettu luukku:

Alkoi yhtenä päivänä tehdä hirveästi mieli jotain itsetehtyä hyvää ja kaapeissa ei ollut kuin perus tuotteita + banaania ja keksin, josko niistä saisi tehtyä banaanikakun.
Löytyi erilaisia ohjeita ja niistä sitten vähän valikoin mitä laitan ja mitä jätän pois.
Tuli ihan mielettömän hyvää, mutta enpäs sitä tekohetkellä tajunnut, että ohjeen voisi teille jakaa, joten kuvaa on vain valmiista kakusta.

Tarvitaan:
• kananmuna x2
• banaani x2
• sokeria 2½ dl
• leivinjauhetta 2 tl
• ruokasoodaa 1 tl
• vaniliinisokeria 2 tl
• voita 150 g
• vehnäjauhoja 2½ dl
• kanelia maun mukaan (itse taisin laittaa kutakuinkin 2 tl)

Teko:
1. muussaa banaanit ja sulata voi
2. sekoita kaikki keskenään kuohkeaksi & löysähköksi taikinaksi
3. voitele & korppujauhota vuoka
4. kaada taikina vuokaan
5. paista 200 asteessa n. 1h (mulla alkoi olla valmista jo 45min. kohdalla)
    Kakku tummuu päältä - älä säikähdä. Kokeile kypsyys tikulla: kypsästä kakusta ei jää taikinaa  
    tikkuun.
6. Anna jäähtyä ennen kumoamista.

Oli tosi tosi hyvä vähän lämpöisenä & pehmoisena, mutta kun oli ollut yön yli jääkaapissa oli kaikki maut tulleet vielä voimakkaammin esille.



Sitten haluaisin jakaa teille pienen käsityö vinkin. Ei suinkaan mitään minkä voisi itse tehdä, vaan facebook ryhmän, josta löytää mielettömän ihania käsin tehtyjä tuotteita.
Kyseessä on Omppiksen joululahjavinkit
Ryhmä on suljettu, mutta se pitäisi haulla löytyä, sinne vaan liittymään ja katselemaan mitä kaikkea sieltä löytyykään.
Ryhmän yp ja tuotteiden tekijä kuvailee näin: (lainattu sivuilta)

´´Omppis on lämminhenkinen perheyritys, jonka käsityöpajassa valmistan itse kaikki tuotteet. Haluan tehdä persoonallisia, värikkäitä ja laadukkaita tuotteita, jotka sopivat jokaisen kukkarolle.
Tälle sivulle kokoan kaikenlaisia tekemiäni tuotteita, joista voit mahdollisesti valita joululahjoja perheellesi ja ystävillesi. Yritän päivittää tätä mahdollisimman usein.``
 
Ja teksti sopii kuin nenä päähän. Tuotteet ovat laadukkaita, ihania ja naurettavan edullisia!
Sivuilta voi katsella mitä haluaisi ja laittaa tekijälle viestiä toiveistaan, esim kankaiden väreistä ja tuotteiden koosta. Tuotteiden hinnat hän on reilusti ilmoittanut kuvien alla.
 
Minä tilasin häneltä punatulkku säilytyspussukan, jonka korkeus on 15cm ja halkaisija 16cm,
pöllö pussukan sinisellä kankaalla, jonka mitat ovat samat kuin toisella pussilla,
sekä pöllö kännykkäpussin.
Hintaa näille tuli postituksineen vain 20€! Ja tulivat myös nopeasti perille, kun mahtuivat normi kirjeenä luukusta.
 
En ole vielä kaupoista löytänyt hyvää ja tarpeeksi iso pussia kännykälleni, mutta tuohon mahtuu loistavasti ja siinä on vielä kaksi lokeroa, että avaimetkin menee samassa paketissa.
Pöllö pussukka pääsee Kevinin hyllylle erinäisten tavaroiden säilytykseen ja punatulkkupussukkahan lähtee pukinpaketissa äidilleni.
 
Minä en hyödy tästä hehkutuksesta mitenkään, mutta mielestäni noin mahtava yritys ansaitsee huomiota!
 

3 kommenttia:

  1. Anonyymi18.12.14

    Osanotot ja voimia ! ♡

    VastaaPoista
  2. Paljon voimia ja osanotot. Toinen oli vielä niin pieni. :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥