24.1.2015

sairastelua ja muuttoa

Taas olisi viikon kuulumiset luvassa, vaikkei mitenkään ihmeellisiä kuulumisia olekaan.
Huomasin, etten ole kirjoitellut mitään maanantain jälkeen, kun kirjoitin pitkän pätkän Kevinin puheseen, kielijänteeseen ja puheterapiaan liittyen.

Mulla jäi treenit minitauolle juuri, kun oli hyvä skarppi päällä. Ärsyttävää, mutta minkäs teet kun tulee kipeäksi.
Viimeviikon lauantaina tuli ensin selkä tosi kipeäksi - joka helpotti lääkkellä. Illasta, kun vaikutus lakkasi, tuli kipu moninkertaisena takaisin, kaverina päänsärky ja kuume (en mitannut, mutta tärisin kylmästä paksu kerros vaatetta ja vilttiä päällä). Sama jatkui sunnuntaina ja sängystä en ylös päässyt ilman panacodia. Kaveriksi saapui myös nenän tukkoisuus.
Maanantaina ei enää kuumetta ollut, mutta olo oli kaikinpuolin muuten ihan hirveä, joten olin pois koulusta. Tiistaina ei enään ollut muuta, kuin tukkoisuus vaihtunut kauheaan yskään + keuhkoihin sattui/ahdisti pienikin hengästyminen ja hengästyin jo siitä, kun kävelin edes olkkarista vessaan. Toinen päivä kotona siis.

Keskiviikkona raahauduin kouluun ja kävely asemalle + toiselta asemalta kouluun oli ihan tuskaa.
Mutta pakko se oli, koska mulla + yhdellä toisella mun luokkalaisella oli rehtorikahvit, jonne oli pyydelty ilmeisesti 2.- ja 3. luokilta oppilaita kertomaan kokemuksia koulun toiminnasta ja opiskelusta samalla kun mutustettiin croisantteja ja juotiin kahvia.
Sen jälkeen oli meidän luokan järjestämä liikuntatuokio lähikoulun 1- ja 2-luokkalaisille.
Sieltä vielä turhaakin turhempaan lääkärintarkistukseen.

Kun hain Kevinin, tuli käsky, ettei häntä saa seuraavana päivänä viedä hoitoon, koska leuassa oleva rupi saattaa olla märkärupi. On se vaan niin mukavaa, kun päiväkodista saa kaikenmailman mätäpaiseet mukaansa. Kiinnostaisi vaan tietää mistä tollainen märkärupikin lähtee liikkeelle. Ärsyttävää kun nuo kaikki tietenkin on äärimmäisen herkästi tarttuvia ja siellä kun ne pienet pyörii sohvilla ja sängyissä kiinni toisissaan niin jippikajey!
No niin takaisin asiaan.. Varasin sitten heti ajan mehiläiseen ja käytiin näytillä. Lääkäri oli oikein miellyttävä ja ei oikein sata varmaksi sanonut onko märkärupi vai ei, mutta kun se hieman näytti siltä niin määräsi lääkettä. Myös sanoi, ettei suunkautta otettavaa antibiottia tarvi, kun ei ole kun tuo yksi pieni rupi eikä ole tässä kahdessa päivässä levinnyt mihinkään (ollut siis tuo jo maanantaista asti, mutta näytti ihan kaatumisen/hiertymisen aiheuttamalta ruhjeelta), mutta jos sattuisi leviämään niin sitten myös se lääke.
Nyt on siis kolme kertaa päivässä viikon ajan laitettava antibiottirasvaa, ihan kun se tollasella toheltajalla pysyisi, kun sitä ei saa peittää millään...
Ja onneksi ei tarvinut olla kuin se yksi päivä poissa, koska lääkkeen alotuksesta tartuntavaara menee ohi kuulemma päivässä.
Kaikki mahdolliset tekstiilit lähti pesuun, mitkä on ollut tuon ruven kanssa kosketuksissa.
Toivon todella, ettei tämä jää kierteeksi! Luin hirveitä tarinoita siitä, kuinka se vaan leviää ja saa olla jokapäivä pesemässä kaikkia leluja ja tekstiilejä ja antaa antibiotteeja eikä vaan lähde. Hyi yök.
Onneksi ainakin nyt näyttää jo siltä, että se koko ruhje alkaa parantumaan eikä mihinkään ole ilmaantunut uusia.



Eilinen päivä oli kaikin puolin niin syvältä sieltä ettei tosikaan.
Lisäksi selvisi, että mulla on vielä joku leiri näyttö suorittamatta, vaikka mulle sanottiin että kaikki opinnot on nyt ajantasalla. Vaihtoehdot on hankkia itse viikonlopun leiripaikka tai mennä opistolle kesälomalla jollekkin musiikkiviikolle ja olla siellä niin, että tulee 35h täyteen.
Ilmottauduin tietysti heti sinne, koska en oikein pysty olla yöleirillä, mutta päänvaivaa tuokin tuottaa, koska ei ole mitenkään varmaa, että Rasmus saisi kesälomansa juuri sille viikolle kun tarvitsee, päiväkoti on kiinni, ja Kevinillä olisi ollut silloin synttäritkin...
En pysty edes kuvailla mitenkään tätä ärsytyksen määrää!


Tänään olin kaverin muuttoapuna ja ihan kivastihan siinä hiki tuli ja 50minuutissa palo 291 kcal.
Oli ihan kivaa, en ole koskaan ennen ollut kenenkään muuttoapuna, hoitanut vain kaksi kertaa omaa muuttoa.
Nyt tuntuu olevan hirveästi energiaa, mutten tiedä mihin sen käyttäisin, ei oikein ole mitään tekemistä. Tai olisi siivottavaa ja ruuan laittoa, mutta jälkimmäisestä en tykkää yhtään ja ensimmäistä en pysty toteuttaa kun Kevin nukkuu päikkäreitä..

Mutta kyllä mä jotain keksin.
Yritän ensiviikolla olla ahkerampi bloginkin suhteen, mutta saa nähdä kuinka käy kun on kiireitä!
Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥