26.4.2015

Alle 3-vuotiaiden työssäoppiminen

Nyt on taas yksi työjakso ohi haikeilla mielin!
Eli meillä oli tosiaan alle 3-vuotiaiden harkka, joka suoritettiin päiväkodissa.
Mun ryhmässä oli yhteensä 14 lasta, joista osa oli jo täyttänyt neljäkin, mutta myös niitä pieniä n. 1½v. muksuja oli.
Nautin töissä olosta tosi paljon ja monesti huomasin, että tää on niin mun juttu. Onhan se rankkaa ja palkka noissa hommissa ei todellakaan ole mielestäni tarpeeksi siihin nähden mitä kaikkea sen eteen pitää tehdä, mutta onneksi lapsilta saama ´´kiitos`` antaa paljon ja sen avulla jaksaakin ihmeen paljon.
Kyllä ne muksut on vaan niin ihania, aitoja ja kaikki niin omanlaisiaan ♥
Olisin voinut jäädä tuonne suoraan töihin, jos se olisi mahdollista, mutta vielä olisi vuosi koulua jäljellä. Mutta kyllä ajatuksena olisi yrittää päästä tuonne tekemään ertun ja valinnaisen harkatkin ja ehkäpä niiden jälkeen sitten töihinkin, mikäli paikkaa on vapaana.
Työmatkakin oli oikein mukava, 5min. kävellen, ei paha!
Työkaverit oli tosi kivoja ja porukkaan pääsi heti hyvin mukaan.

Tässä harkassa ei ollut näyttöä, mutta arvioitiin kuitenkin numerolla (1-3 tai hylätty tietty jos niin huonosti menee) Työssäoppimisen tavoitteena oli, että opiskelija:
• toimii kasvatuskumppanuuden periaatteiden mukaan yhdessä vanhempien kanssa lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi.
• Vahvistaa tuntemustaan alle 3-vuotiaan lapsen kehityksestä ja päivähoidosta.
• Kohtaa vanhemmat ja hahmottaa perheen ja vanhemmuuden haasteita ja iloja.
• Toimii vastuullisesti ja aloitteellisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
• Arvioi ja kehittää omaa toimintaansa.

Työpaikkaohjaajan tuli kirjoittaa arvioinnit, vahvuudet ja kehittämishaasteet. No, kaikki kohdat oli kiitettävää eikä ohjaajani keksinyt kehitettävää, vaan kirjoitti sitten ´´saatto sanat`` (vai miksikä hän nyt sitä kutsuikaan..) että ´´Tämä työ on jatkuvaa oppimista, joka päivä oppii jotain uutta. Jokainen lapsi on persoona, se mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toisella. Kokeilemalla eri keinoja, löytää varmasti sen oikean.``
Mielestäni tosi hyvin kirjoitettu, näinhän se juuri menee!
Arviointeihin tuli tälläisiä pätkiä:
•´´Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö sujunut kiitettävästi. Opiskelija on kohdannut erilaiset vanhemmat luontevasti, kunnioittaen ja myös vanhempia aidosti kuunnellen.``
•´´Toiminut kiitettävän aloitteellisesti, suunnitelmallisesti ja vastuullisesti. Ottanut huomioon myös sen että aina ei suunniteltu toiminta toteudu ja osannut vaihtaa toimintaa toimivampaan.``
•´´Päivittäin arvioi omaa työtään ja mietti miten asioita voisi tehdä toisin, kuten pohti myös missä oli onnistunut. Otti hyvin vastaan palautetta.``
• ´´Luonut lyhyessä ajassa hyvät vuorovaikutussuhteet lapsiin ja ryhmän työntekijöihin, saanut hiljaisempiakin lapsia avautumaan. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö sujunut kiitettävästi. Lasten perushoito, työvuorojen tehtävät ja pienryhmissä tapahtuvien toimintatuokioiden pitäminen sujui kiitettävän aloitteellisesti ja vastuullisesti.``

Työssäoppiminen(numero 1-3): 3

Tarvitseeko sanoa, että oon aikas tyytyväinen?



Parhaita juttuja lapsilta:
Yksi lapsukainen katseli muumijulisteita seinällä ja osasi hienosti luetella kaikkien hahmojen nimet, sitten hän sanoi ´´mä olen käynyt muumien kotona kylässä``
minä: ´´ai muumimaailmassa, muumitalossa?``
lapsi: ´´joo, just siellä``
minä: ´´ voi kuinka kiva! Minäkin haluaisin päästä sinne``
Lapsi katsoo mua kulmat kurtussa ja huokaisee syvään ´´et sä voi, sä olet ihan liian vanha!``

Olin laittamassa CD-soittimeen levyä, lapsi tulee sanomaan ´´ei et voi koskea siihin!``
minä hämmästyneenä ´´ai miksi en?``
lapsi: ´´no kun vain aikuiset saa koskea siihin!``
Katsoin hetken hämmentyneenä ja kysyin ´´olenko minä lapsi vai mikäs mä olen?``
lapsi kikattaen: ´´no aikuinen!``
Että mikähän se logiikka oli.. :D

Lapsi söi lautasen tyhjäksi ja riemuissaan kysyi ohjaajalta ´´oletko nyt ylpeä minusta?``

Parhaita/mieleenpainuvimpia hetkiä:
Oli ujo pieni lapsi, josta sanottiin, että ei kannata ottaa kädestä tai napata syliin kun hän saa siitä sitten hepulin, että jos tarvitsee niin pitää pyytää muuta ohjaajaa avuksi. Pari päivää siinä meni kun tämä katseli minua kauempaa ja otin häneen kontaktia vain höpöttelemällä hyvältä etäisyydeltä ja hymyilemällä tälle. Toisena päivänä tämä katseli kun puin toiselle pienelle päälle unien jälkeen - ja juoksi yhtäkkiä suoraan syliini! Sen jälkeen olikin hyvin tiiviisti minussa kiinni ja välillä ei edes hyväksynyt muita kuin minut sylittelemään tai pukemaan. Tälle oli pukemistilanteet ja vaipan vaihdot kamalimpia, mutta lopulta alkoi tulla niitä päiviä, kun sain ilokseni kertoa vanhemmille, että eipä tullut hepuleita enään pukemisesta eikä vaipanvaihdosta!

Kun ohjaaja sanoi mulle loppu arvioinnissa, että ´´musta on mielettömän hienoa, kuinka olet sulkeutuneen ja ujon lapsen saanut avautumaan, siis lapsi, joka ei puhu edes terapiassa, on alkanut puhumaan sulle!``
Ja mähän en alkuun edes tajunnut että puhumisessa olisi sen suurempaa ongelmaa, koska alkuun ajattelin, että no hän on vaan ujo eikä siksi puhu, mutta pikkuhiljaa hän alkoi puhumaan minulle, kuiskaten. Hän pyysi minulta lisää ruokaa/maitoa/leipää ilman apukuvia (koska en tiennyt että siihin pitäisi antaa ne - joten hänen oli pakko puhua) No siitä muut huomasi, että eipä laitetakkaan enään ollenkaan niitä apukuvia.

Kun jouduin vetämään päiväpiirin lyhyellä varoitusajalla ja aikalailla täysin suunnittelemattomasti - ja se meni loistavasti ja ohjaaja vielä ihmetteli kun meni niin hyvin, eikä huomannut yhtään että se olisi ollut mulle mitenkään vaikeaa.

Joka viikko oli yhtenä päivänä ryhmän oma suunnittelu/keskustelu aika ulkoilun aikaan, jolloin naapuriryhmän ohjaajat vahti myös toisen ryhmän lapset. Viimeinen näistä keskusteluista oli sellainen, että siinä oli myös erityislastentarhanopettaja paikalla ja he keskusteli yhdestä lapsesta/tämän perheestä. Aihe oli mielenkiintoinen ja koko keskustelu äärimmäisen opettavainen, oli todella hienoa päästä mukaan tälläiseen keskusteluun jo opiskeluaikana.

Ja tietysti kaikki ne hetket, kun sai höpötellä kaikkea lasten kanssa, nähdä heidän ilon ja innostuksen, kun lapset onnistui jossain, sai lohdutettua jotain, joku tuli halimaan, kun he vilkuttivat ja heippailivat kuorossa kun lähdin kotiin... Näitä olis vaikka kuinka!

Seuraavaksi on taas koulua 3viikkoa + 2 päivää, mikään viikkokaan ei ole kyllä kokonainen ja päivät on tosi lyhyitä; joko 8.30-11 tai 8.30-13
Syy on se, että meillä ei ole enään kuin vihoviimeiset atto-aineet - ruotsi ja fyke 2 ja pari tutorin tuntia.
Voi olla, etten näistä rupea erillistä juttua vääntämään, mutta voisin lätkäistä ne samaan leirinnäytön kanssa, joka mulla on kesäkuun ekalla viikolla.
Tykkään näistä opiskeluista kirjoitella, ihan itselle muistoksi ja ilmeisesti teistä lukijoistakin löytyy sellaisia ketkä tykkää näistä lukea.

Ps. Pahoittelut kuvattomasta postauksesta, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti ole mitään kuvia tähän nyt..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥