5.6.2015

leirinäyttö, FYKE&ruotsi, 2.lukuvuoden koonti

Ensin pahoittelut, mä en sitten julkaissutkaan yhtään mitään koko viikon aikana, vaikka tarkoitus oli. On vaan ollut ihan todella kiire viikko! Siksipä latailin kuvia ja kirjoitin tämän mahdollisimman valmiiksi, että sain tän nyt kännykällä julkaistua tai tämäkin olisi mennyt ensiviikkoon, olen nimittäin koko viikonlopun ilman konettani..

Nyt siis luvassa viimeiset ATTO-aineet, tän viikon leirinäyttö ja lopuksi vielä linkki kooste toisen vuoden opintojen postauksista.

Mutta niin, nytpä voin huokaista loppu lomaksi! Kaikki opinnot on vihdoin ajantasalla, kun kävin suorittamassa tuon leirinäytön, minkä muu luokka oli tehnyt ekana vuonna.

Viimisen harkan jälkeen oli koulua enään 3viikkoa + 2päivää ja sinä aikana meillä oli viimeiset ammattitaitoatäydentävät opinnot eli fysiikka/Kemia 2 ja ruotsi, lisäksi pari tutorin tuntia, joilla läväytettiinkin paperille jo viiminen lukuvuosi kokonaisuudessaan ja voin sanoa, että kyllä rupes hikeä pukkaamaan!
Asiaa ei helpota sekään, että kaikki (oppilaat sekä opettajat) on nyt ihan ulapalla, koska opetussuunnitelmiin tulee radikaaleja muutoksia ja mm. kaikki numerot, paisti työjaksojen, muuttuu S-merkinnöiksi, jos jollain on kesken jääneitä kursseja onkin se jo hankalampaa, koska joitain kursseja poistuu/kursseja yhdistellään ja opintoviikot muuttuu opintopisteiksi ja yhden pisteen saa 16tunnista ja vaikka mitä. Myös opinnäytetyö on nyt vähän jäissä ennenkuin siihen saadaan uusi ohjeistus, sinänsä ärsyttävää, koska mä olen jo tehnyt siihen kaiken suunnittelutyön ja aloitellut sekä materiaalia, että teoria osuutta..

Mutta mennään nyt näihin viimisiin toisen vuoden opintoihin.

FYKE2
Tästähän oli eka kurssi tän lukuvuoden alussa ja se käsitteli lähinnä fysiikkaa ja tämä kurssi taas oli sitten kemiaa. Myös opettaja oli eri ja rehellisesti tosi huono. Välillä opettaja itsekään ei osannut vastata joihinkin kysymyksiin..
Meidän piti tehdä ´´ryhmätyö`` joka kuitenkin piti tehdä pareittain ja vapaa-ajalla. Annettiin aiheet, joista parit sai valita. Jokaisen parin piti tehdä esittely aiheestaan kemiallisesta näkökulmasta ja sitten esitellä se muille.
Yhdellä tunnilla tehtiin myös melkoisen turhia ´´kokeita`` (mm. leivottiin pipareita hieman erilaisilla ohjeilla)...
Meidän sateenkaari putki oli kyllä hieno (kuva alla)
Lopuksi oli koe, johon annettiin etukäteen kysymykset joita tulee kokeeseen, että voi harjoitella, mutta eipä siinä kokeessa sitten ollutkaan kuin muutama niistä ja loput oli jotain mitä ei oltu edes käsitelty mitenkään. Voin sanoa, että tältä kurssilta ei jäänyt kuin paha maku. Ei mitään hyötyä.
Kokeesta tuli 2, paritehtävästä 2 ja näin ollen kurssiarvosanakin 2.

Ruotsi
Minähän kävin viime syksynä sen ruotsin tukkikurssin valinnaisena, että siitä saisi pohjaa tälle pakolliselle ruotsille, mutta kuinka ollakkaan, koska en ruotsia käytä mitenkään missään koskaan niin enhän mä enään muistanut mitään mitä olin opetellut. Ihan uskomatonta, että silloin osasin kokeessa hyvin ja sain kolmosen ja muistin jutut ja seuraavalla kerralla löikin taas ihan tyhjää ja opeteltava kaikki alusta uusiksi.
Opettaja oli onneksi sama, mukava ja hyvä.
Käytiin ihan tosi paljon juttuja; esittäytymistä, päivämääriä, vuosilukuja, normi numeroita, ammattisanastoa niin pirusti, kahvilasanastoa, tien neuvomista, s-postin luettelemista, hotellissa asioimista, perheestä kertominen ja seurakuntasanastoa.
Ja lopuksi tietty koe.
Kurssista tuli kolmonen ja sitä ihmettelin suuresti, joten oli pakko kysyä mitä kokeesta tuli, kun olin ajatellut että se meni nippanappa läpi (en ole saanut vastausta vielä)

Sitten vielä tämä Leiri
Eli suoritin sen seurakunnan kesäleirillä, jossa oli 1-4luokkalaisia lapsia yht. 46kpl, joka päivä klo 9-15.
Tämä kesti siis viisi päivää.
Etukäteen piti suunnitella askarteluja lapsille ja käydä kaksi kertaa tapaamassa pääohjaajaa/johtajaa.

Päivärunko: töihin ysiksi, jolloin myös lapset saapui. Pientä puuhaa, kuten hamahelmiä, lautapelejä, kirjoja puolisentuntia. Sitten kokoonnuttiin saliin kuuntelemaan satua.
9.30-10 välillä jakaannuttiin osa porukkkaa kentille ja osa metsään ja siellä sitten kaikkia leikkejä ja pelejä lasten kanssa.
11.30 kokoontuminen kentällä, josta mentiin yhdessä sisätiloihin syömään ruoka, jonka myös minä sain ilmaiseksi syödä.
Ruuan jälkeen lapset leikki sisällä, pelaili pelejä ja oli askartelemassa. Mun päätehtävä oli se askartelun vetäminen ja omien suunnitelmieni toteuttaminen sekä tietenkin lasten ohjaus ja huolehtiminen.
14.30 oli sellainen pieni hartaus, mutta ei tosiaan sellainen mitä voisi luulla. Sytytettiin kaksi kynttilää ja jutusteltiin jostain tärkeästä asiasta. Sen jälkeen oli välipala, jonka myös minä sain taas syödä ja kotiin lähtö sen jälkeen klo 15.

Työreppuun piti varata joka sään kamppeet eli: aurinkorasvaa, hyttysmyrkky, aurinkolasit, ohut huivi kiedottavaksi päähän (en omista kesähattua), lyhyet housut, sadetakki, pitkät housut, lenkki paita sekä takki, lenkkarit.

Tavoitteet työssäoppijaksolle oli:
• osaa huolehtia lasten perustarpeista ja turvallisuudesta
• osallistuu aktiivisesti leiri- ja retkitoiminnan järjestämiseen
• perehtyy leiriturvallisuuteen ja siihen liittyviin säädöksiin
• arvioi ja kehittää omaa toimintaansa

Tältä harkalta ei tarvinut tehdä oppimispäiväkirjaa, mutta samat näyttöpaperit oli ja piti tehdä oma ohjaussuunnitelma sekä tutustua ja laittaa opelle turvallisuussuunnitelma, sekä tietopaketti koko leiristä. Kaikki paperit vaan isoon kuoreen ja kun koulu jatkuu niin toimitan sen opettajani lokeroon.

Ohjaajan arvioinnissa tuli paljon positiivista palautetta eikä taas keksinyt oikein kehitettävää mutta hyviä näkökulmia tulevaisuutta ajatellen. mm. se, että kun tätä hommaa tekee monta vuotta, voi alkaa kyllästyttämään ja mennä liian rutiininomaiseksi koko touhu, pitäisi muistaa aina pysyä lapsen mielisenä, iloisena, positiivisena. Ohjaaja sanoi hyvin, että on hassua kun kysyy ihmisiltä, miksi tekee tätä työtä ja vastaus on ´´kun mä tykkään niin paljon lapsista`` ja sitten tulos on kuitenkin se, että pyöritetään jotain narua pihalla naama kurtussa ja lasketaan tunteja kotiin pääsyyn.
Niin ja K3 tuli arvosanaksi.

Tänään, viimeisenä päivänä sain vielä kiitos-lahjan: ison aarrearkku karkkipussin sekä samanlaisen pienen Kevinille, kortin missä oli ihan kaikkien nimet kerättynä sekä kaksi leffalippua finnkinoon. Olin kyllä niiin yllättynyt ja hämilläni.


Tähän loppuun vielä kaikki tämän menneen lukuvuoden kirjoitukset, että löytyy kaikki samasta paikasta tarvittaessa (vaikka löytyyhän kaikki opintoihini liittyvä myös hakusanalla opiskelu:

1. seurakuntajakso (oppiaineet + työssäoppi)
2. ATTO-aineet + valinnainen
3. kouluikäisten teoria
4. kouluikäisten työssäoppi, mutta koska paikkani oli sitä tasoa, ettei sinne enään ketään voi laittaa, niin siitä ei ole omaa postausta, mutta TÄÄLLÄ kuulumisia ennen viimistä työviikkoa
5. perhelähtöisen teoria
6. alle 3-vuotiaiden työssäoppi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥