28.7.2015

Kouvolassa & mökillä

Viimeksi tuli kuulumisia viime perjantaina jo, koska silloin lähdettiin illalla junailemaan Kouvolaan.
Ennen lähtöä kävin hakemassa vielä postista Kevinin uuden ihanan jumpsuitin, joka pääsikin heti matkalle mukaan.
Junamatka Kouvolaan meni oikein mukavasti. Minä olin Kevinin kanssa leikkipaikalla ja Rasmus kissojen kanssa lemmikkivaunussa.



Lauantaina oltiinkin koko päivä mun isovanhempien mökillä ja sääkin oli onneksi ihan hyvä.
Kevin kävi monta kertaa uimassa, vaikka sää oli selvästi turhan kylmä uimiseen, mutta pakko se oli päästä.




meidän eläinten hautuumaa ♥
Viimisillä uimareissuilla oli jo saunakin valmiina, että pääsi lämmittelemään.
Mummini syötti meidät taas ihan ähkyyn. Ruuaksi oli kanaa, perunaa, riisiä, kananmunaa, salaattia ja jälkkäriksi mansikoita ja jätskiä.
Kevinin unien jälkeen oli kahvia ja eri lajikkeita pullaa ja piparia.
Sitten vielä ennen lähtöä uudelleen jätskiä ja mansikoita.





Kevin tykkäsi selvästi olla mökillä, onhan se ihan erilainen paikka kuin kaupungissa tallata.
Onneksi tosiaan aurinkokin vähän paistoi niin sain maattua laiturin nokassa Kevinin unien ajan, mutta aina, kun aurinko meni pilvien taa, tuli todella kylmä, että joutui takkia pukea.



Sunnuntaina kävi Kevinin kummi miehensä kanssa moikkaamassa ja Maanantaina käytiin vielä kaupoilla. Ostin itselle uusia housuja ja alusvaatteita ja käytettiin Kevin parturissa. Oltiin varattu aika pojan kummilta, kun hän ei päässyt tulemaan meidän luokse leikkaamaan, niin mentiin sitten hänen työpaikalle. Tuli nätti tukka ♥

Äiskä tietää, että rakastan pöllöjä niin hän oli ostanut mulle ihanan koristeen ja mukeja.
Kevinkin sai kivan dublo junan.



Sitten illasta vielä junalla takaisin kotiin.
Matkan kuuluu kestää n. tunnin, mutta matkammehan kestikin taas 2h 10min. vaihde vian takia. Että sattuukin aina meidän tuurille! Tänään nimittäin juututtiin lähijunaankin ja matka kesti 10min. sijaan 40min. jippii. kyllä VR toimii.
Kaikkein lohduttavin kuulutus onkin ´´nyt on sitä ja sitä vikaa, eikä osata sanoa kauan kestää vian korjaamisessa, voi mennä kauankin.`` nice.
Eilinen juna tosiaan sökähti joskus Lahden jälkeen ja seisoi pitkään paikoillaan. Ensin vaihdevikaa yritettiin korjata, mutta se ei sitten onnistunut, joten lopulta peruutettiin takaisin lahteen. Siellä taas vähän ihmeteltiin, kunnes päästiin uudelleen matkaan.
Kaikkein eniten nyppi kyllä taas se, että leikkipaikka oli täynnä lapsia, joiden vanhempia ei selvästikkään kiinnosta vahtia sitä jälkikasvuaan saati opettaa mitään käytöstapoja. Sai kokoaika olla varuillaan, kun isommat lapset kiipeili ja riekkui (yksi mm. roikkui siinä katossa olevassa näytössä?!?), töni muita, etuili, esti pääsyä portaisiin jne.
Lopulta mulla meni hermo yhden naisen kanssa ja menin ottamaan Keviniä pois ylätasanteelta, ja sanoin pojalleni, että parempi poistua ennenkuin sattuu pahasti. Nainen alkoi räyhäämään että ´´vahtii kyllä lastaan, jolta ei voi odottaa hyvää käytöstä koska on vasta kolme`` (ja todellisuudessa on nenä kiinni kännykässä ja vähän huutelee ´´ei``-tä katsomatta toimiiko se, kun lapsensa tuuppii muita alas ja selvästi kiusaa kaikin keinoin.)  Totesin sitten vaan, että ehdotan vahtimaan hieman paremmin, ikä ei ole peruste huonolle käytökselle, mutta mulle riitti nyt, en jää odottamaan milloin oma lapseni tulee pää edellä alas, kun hänet on jo kerran onnistuttu tönäisemään mäestä ja yrityksiä on monia takana.
Mentiin sitten loppu puoleksitunniksi eläinvaunuun, kun siellä oli tilaa Rasmuksen vieressä.
Huh mikä matka!! Onneksi ei tarvi pitkään aikaan reissata junilla, muuta, kun sitten taas itsekseni koulumatkoja.
Törmäättekö te usein tähän ilmiöön, että ihmiset menee lapsineen johonkin, eikä sitten yhtään vahdi niiden perään? Komennatteko muiden lapsia? Jos näette huonosti käyttäytyvän lapsen vanhempia, sanotteko heille mitään?


Kirjoittelen taas todennäköisesti torstaina meidän suursiivon edistymisestä ja tämänpäivän lintsin reissusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥