31.7.2015

Lintsin reissu ja suursiivo

Käytiin tiistaina linnanmäellä ja sielläpä sitten tuntui olevan vähintään puoli suomea samaan aikaan, eikä ihme, kun kerrankin oli hyvä sää.
Eteneminen oli hidasta tungoksessa ja lapsen hermo ei meinannut kestää laitteisiin jonottamista, mutta päästiin me sentään kuudessa laitteessa käymään.


Käytiin laitteissa, jotka sopii alle 100cm pituiselle. Rasmus meni mukaan pyöriviin laitteisiin, koska mulla tulee huono-olo ja minä sitten menin muihin. Käytiin kotkot (ilmainen!), hepparata, karuselli, maisemajuna (joka oli virhe mun osalta, kun en muistanut, että kärsin myös korkeanpaikan kammosta enkä myöskään tajunnut sen menevän niinkin korkealla), pallokarusellissä (ilmainen!) ja rumpukarusellissä (ilmainen!). Ei-ilmaisiin laitteisiin mentiin yhdellä laitelipulla/laite, koska alle metrin pituinen pääsee ilmaisiksi, jos aikuisella on ranneke tai lippu.


Kevin olisi halunnut uudelleen pallokaruselliin, ja mentiinkin jonottamaan, mutta ei pienen nälkäisen lapsen kärsivällisyys riittänyt kovinkaan pitkälle. Sitten grillistä ruokaa, jota ei tosiaan mahtunut pöytiin syömään vaan etsittiin sitten penkki, jossa oli tilaa.
Myös hepparata oli kovin meiluinen.
Narunvedosta tuli taas joku epämääräinen pehmo, mistä ei kyllä saa edes selvää mitä se esittää..
Matkamuistoksi pojat kävi kuitenkin ostamassa vielä lelumopon ja pinssin hattuun.


Keskiviikkona alkoi joka kesän suursiivo. Päivän projekteina oli mulla vitriinien, peilien ja ikkunoiden pesu, joka jäi vähän puolitiehen, kun keittiön ja olkkarin ikkunoita ei saanutkaan pestyä ulkopuolelta, koska ikkunoihin oli laitettu molempiin reunoihin sellaiset esteet, joita ei saa itse poistettua (tai toki saa, mutta en usko, että vuokranantaja tykkää..) täytynee soittaa ja kysyä, että mites noiden kanssa toimitaan.
Rasmuksen siivouskohteita oli parveke, jääkaappi, pakastin, mikro ja sauna.
       Illalla vielä veljeni kävi kahvilla ja Rasmus laittoi oikein herkkuiltapalaa.

Eilen oli vuorossa imurointi. Siirrettiin kaikki kaapit, sohvat ja sängyt ja jestas mitkä pölypallot sieltä löytyi sekä kasa leluja!
Sitten oli tavaroiden järjestelyä, koko vessan pesu (pönttö, lavuaari, lattiat, seinät, suihku, kissojen astiat..), kissojen ruokakuppien pesu sekä Kevinin syöttötuolin pesu.
Käänsin myös Kevinin sängyn niin, että siihen tuli vähän kuin pieni turvallinen pesä ♥
Rasmuksella oli mattojen tamppaus, lattioiden pesu ja roskakaapin pesu.

Tänään käytiin heti aamupalan jälkeen kaupassa ja sitten oli Kevinin uniaika.
Päikkäreiden jälkeen mulla alkoi leipomiset, joiden jälkeen tietty keittiön putsaus. Pyykin pyöritystä ja tavaroiden järjestelyä. Rasmuksella oli päiväruuan valmistus ja pölyjen pyyhkiminen.
Voin vaan todeta, ettei tule ihan heti tehtyä toista kakkua, joka päällystetään sokerimassalla. Huhhu mitä puuhaa!
ps. alla olevassa kuvassa mun uudet rakkaushousut ♥

Huomenna aamulla sitten juhlakoristeet paikoilleen, pikaimurointi vielä (kissojen takia saisi imuroida pääpiirteittäin jokatoinen päivä) ja iltapäivällä juhlitaan meidän rakasta, tiistaina 3-vuotta täyttävää poikaa kavereiden kanssa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥