2.8.2015

3-vuotiaan kaverisynttärit!

Ensimmäiset juhlat on juhlittu, nimittäin meillä pidetyt kaverisynttärit!
Olisi toki ollut kiva laittaa erikseen koristelut, tarjoilut, ymymym. mutta tykkään lukea saman aiheen jutut samasta paikasta, eikä seikkailla postauksesta toiseen, joten rajasin vain kahdet juhlat eri postauksiin ettei niin sekavaksi mene.

Eli kaverisynttärit pidettiin meillä kotona eilen 1.8. Paikalla oli yhteensä 5 lasta: meidän Kevin (3v.), Vili (n. 2v.), Niklas (n.1v.), Elmo (5kk.) ja Mikael (½v.), sekä lasten vanhempia. Hauska muuten, että kaikki on poikia! Näiden synttäreiden teemana oli pöllöt.

Tarjoiluna oli Kevinin valitsemaa piparia (kaupasta),
mato- ja sienikarkkeja (kaupasta, vaikka pöllöt ei niitä taidakkaan syödä mutta ei ole lapsille niin justiinsa..),
suolatikkuja (kaupasta),
minipitsoja (kaupasta) ja  jauhelihapiirakkaa kananmunalla ja riisillä (Rasen tekemiä),
valkosuklaa-mansikkamuffinit (tein itse ohje TÄÄLLÄ),
täytekakku missä oli mustikkarahkaa, kermavaahtoa ja vaniljavanukasta + vadelmia (tein itse)
sekä pienimmille maissi naksuja.
Keittiössä olevaan liitutauluun kirjoitin myös juhla menun.









Isommat lapset saivat istua lasten pöydässä ja vauvat sylissä/syöttötuolissa ja me aikuiset mahduttiin sitten hyvin normi pöytään.
Tokikaan lapset ei ihan hirveästi malttanut pysyä omassa pöydässään, mutta eipä ole niin justiinsa, jokainen kuitenkin jotain maisteli!

Koristeluna perus ilmapallot lattioilla, pikkupalloja roikkumassa ja serpentiinit, sekä pompomeja roikkumassa. Halusin myös kokeilla tarjoilutasolle ruusunlehtiä (viime vuonna oli sydämenmuotoisia helmiä).
Kattauksessa näkyi teema, kun oli pöllö servetit, pöllö muffinivuoat, pöllö kippoja ja muut sitten oli näteimpiä astiioita mitä meidän kaapeista löytyy (paitsi lapsille tietty muoviset)



Juhlat kestivät kolme tuntia. Kevin sai heti aamusta meidän paketit ja aamu menikin niiden parissa kivasti. Päiväunien jälkeen alkoi jännääminen, hän kun tiesi tarkkaan mitä on luvassa unien jälkeen. Rakas odotti niin kovasti kavereita, paketteja ja sitä, että hänelle lauletaan ja saa puhaltaa kynttilän kakusta.
Voi sitä riemua, kun ovikello pärähti ja ensimmäiset vieraat saapui!
Heti piti tietenkin saada aukoa paketit mitä vieraat toivat ja sitten, kun kaikki oli tullut, käytiin pöytään.
Syömisten jälkeen lapsukaiset leikki, otettiin ryhmäkuvia ja juteltiin.
Kaikki meni yllättävän hyvin, kaikki lapset leikki tosi nätisti ja Kevininkin hermo meni vain kerran, kun ei ymmärtänyt, ettei pienempi lapsi vielä osaa leegoilla leikkiä niinkuin hän on ajatellut.
Kevin oli selvästi hirmuisen onnellinen eikä olisi malttanut käydä nukkumaankaan, kun kertaili vaan päivän tapahtumia ♥




Tulossa on siis vielä toiset juhlat ja Kevinin saamista lahjoista kokoan listan seuraavan synttäripostauksen loppuun, niin on nekin kivasti samassa paikassa sitten.
Tiistaina yritän ehtiä julkaista Kevinin 3v.postauksen ja myöhemmässä neuvola-kuulumiset postauksessa varmaan esittelen sitten 3v. kuvat.

Kiitos paljon kaikille juhlissa mukana olleille! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥