30.8.2015

Oliko onnistunut kesä?

Oli kyllä ihanaa ja jotenkin myös haikeaa viettää kesälomaa, sehän oli mun viiminen noin pitkä kesäloma, töistä kun saa yleensä sen 4-5vk kesälomaa ymmärtääkseni..
Toki sitä joskus tulee toivonmukaan taas oltua kotosalla oikein urakalla kotiäitinä, mutta siihen voi mennä hetki..

Ennen kesää kirjoitin suunnitelman, mitä kaikkea haluaisin toteuttaa tämän kesäloman aikana, se kirjoitus löytyy TÄÄLTÄ

Ulkoilu sekä tuosta kirjoituksesta puuttunut, mutta itsekseni päätetty lenkkeily:
toteutui! Sain itseä niskasta kiinni ja joka aamu käytiin lenkillä, jos ei ollut kaupassa pyörimistä (joka käy ihan kevyestä lenkistä...) tai jos ei satanut vettä. Lenkin ajan Kevin toimi painolastina rattaissa ja lenkin jälkeen hän sai jäädä kävelemään, tutkimaan ja leikkimään.
Ja kyllä ulkona tuli muutenkin vietettyä aikaa. Vielä viimeisellä lomaviikolla vietettiin melkein kaikki Kevinin hereillä olo aika ulkona, kun tuli vihdoin hyvät kelitkin ja oltiin äidilläni (joka asuu ok-talossa, eli pihaa riittää)


Kouvolassa käyntiä:
JEP! kolme reissua sinne heitettiin, kaksi viikonlopun minilomaa junalla ja yksi viikon pituinen autokyydeillä, kun samalla reissulla vietettiin Kevinin synttäreitä, ihan niinkuin suunnittelinkin.


Mökkeilyä:
no juu. Olisi ollut tarkoitus käydä parikin kertaa, mutta lopputulos jäi vain yhteen kertaan, mutta onneksi edes se.


Uimista:
Juu. Käytiin ekaa kertaa täällä Vantaalla rannalla ja sitten siellä mökillä käydessä päästiin uimaan. Eli sekin jäi kyllä vain kahteen kertaan, tai oikeastaan kolmeen, jos kesäloman ulkopuoleltakin yksi uintireissu lasketaan.
Syytän kuitenkin vähäisistä rantapäivistä kesän huonoa säätä.


Kavereiden näkemistä:
JEP! Se oli myös ehdoton, että kavereita pitää nähdä niin paljon kun mahdollista, kun koulu- ja työpäivinä sitä ei oikein kerkiä ja viikonloput on turhan lyhyitä..
Ja kyllä me nähtiinkin sitten!

Huvipuisto, Fallkulla, korkeasaari ja (suunnitelmalistasta puuttunut) korkee-kiipeilypuisto
4/4 Eli kaikki toteutui, jes!




piknik, katukioskin jätski, grillaus ja sorsien syöttö
4/4 Kaikki näistäkin toteutui! Harmittaa vaan, kun näistä ei näköjään ole kuvia, ainakaan tallessa, muuta kuin piknikiltä..


Lisäksi vietettiin mahtavat 3-vuotis synttärit ja mä rusketuin ekaa kertaa sitten lapsuuden edes vähäsen!
Ostin myös ensimmäisen kesähattuni, sekä monikäyttöisen sarongin, jolle ei sitten tullutkaan juuri käyttöä tänä vuonna.
rentouduttiin ja ihailtiin kesämaisemia...
Voisin siis sanoa, että oli onnistunut kesäloma muuten, muutta kyllähän nuo surkeat säät nyppi tosissaan ja se, että ne hyvät säät tulivat sitten, kun ilma alkaa jo muuten viilenemään ja ne lämpöisimmät tunnit joutuu kökkiä sisällä koulussa!
Koska kunnon kesäsäät alkoivat vasta elokuussa, niin lasketaan kesän onnistuneisiin myös auton osto, toinen uimaranta reissu sekä hahmojen tapaaminen kaupassa (muumi, pikkumyy, pingviini ja panda)





OLIKO TEILLÄ ONNISTUNUT KESÄ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥