2.9.2015

3v. hammaslääkäri & allergia testi

Mä kävin maanantaina meilahden iho- ja allergiasairaalassa allergia kokeessa. Mähän siis kävin aiemmin lääkärissä kissa-allergia epäilyni vuoksi ja sieltä laitettiin lähete. Tuosta epäilystä sekä oireistani voi lukea TÄÄLTÄ.
Maanantaina sitten tosiaan otettiin se koe, joka tehtiin prick-testillä (=ihon pistotesti).
Jos joku ei tiedä miten se tehdään, niin ensin käteen teipataan numerotaulukko, sitten tiputellaan nestepisteet ja sitten sellaisilla ´´neuloilla`` tökkästään jokaiseen pisteeseen. Odotellaan 15min. ja saa tuloksen heti. Pistämisen tuntee, mutta se ei satu.
Mulla alkoi heti kaksi pistettä turpoomaan ja kutisemaan ihan hitosti. Se oli kamalaa, kun ei pystynyt ajattelemaan mitää muuta, kuin sitä kutinaa.
Mulla testattiin koivu (0), Timotei (0), Nurminata (0), Pujo (0), Cladosporium herbarum (0), pölypunkki (0), Hevonen (0), koira (0) ja se kissa (4).
Joku muukin mulla oli kuulemma koholla, mutta niin vähän, ettei sitä merkata, tai jotain. Meni ihan ohi, myös se, että mikä se noista olisi ollut. Eipä sillä väliä.

Nyt sitten vetelen lääkettä aina tarvittaessa ja toivon, ettei kissa-allergia pahene.


Eilen taas oli aamusta Kevinin 3-vuotis hammaslääkäri.
Mukaan piti ottaa neuvolakortti ja hammasharja.
Lääkäri kyseli miten pesut sujuu. Kerroin, että Kevin ei tykkää yhtään ja se on yhtä taistelua ja sen takia pestään vain iltaisin, vaikka tiedän, että olisi suotavaa pestä aamullakin. Ei lääkäri siihen mitään torunut, vaan ymmärsi, ettei aamuisin mielellään uhraa aikaa ja hermoja siihen, jos se on niin vaikeaa. Kysyi mitä hammastahnaa käytetään  ja katsoi harjaa. Molemmat oli kuulemma juuri seillaiset, mitä hän suosittelisi.
Kyseli mitä juo ja syökö hyvin ja syökö makeita. Kerroin, että janojuoma vettä, ruuan kanssa maitoa, mehua vain esim. saunassa tai juhlissa. Syö hyvin ja makeisista ei tykkää vaikka aina saa maistaa, jos me syödään. Oli lääkäri ihmeissään ettei lapsi muka karkista tykkää, haha!
Juteltiin myös vuosi sitten tehdystä kielijänteen leikkuusta, ja lääkärin mielestä se oli hyvä juttu.

Sitten mentiin tuoliin, Kevin minun sylissä ja lääkäri taas selitteli kaikkia ihan höpsöjä juttuja pojalle ja esitteli suusuojaa ja hanskoja ja ajelutti meitä tuolilla ylös alas.
Sitten hän kokeili posket sisä ja ulkopuolelta, tutki ikenet ja huulijänteet ja sitten ne hampaat.
Yllätyin, kun hän sanoi, että ylhäällä yhdeksän, alhaalla kymmenen, ´´yksi hammas vielä piilossa`` minä kun olin ollut näkevinään siellä sen viimeisen puhjenneen, mutta ilmeisesti ne kulmat olikin kuulunut vielä sille viereiselle hampaalle...

Lopuksi lääkäri ajelutti vielä lisää ylös alas ja sitten poika sai valita taas tarran.
Saatiin kehuja erittäin hyvin pestyistä hampaista, joista ei löytynyt mitään vikaa ja ikenetkin oli siistit.
Etupurentaahan se edelleen näyttää, mutta sitä vain tietenkin seuraillaan näin pienellä.
Koska kaikki oli niin hyvin, niin seuraava käynti on vasta puolentoistavuoden päästä, eli 4½-vuotiaana. Ellei sitten jotain vaivaa tule niin tietty sitten varataan aiemmin aikaa.

Tämä koko viikko on muutenkin ihan hässäkkää, kun  maanantaina oli ne allergia testit ja illalla nähtiin kavereita. Eilen oli tuo hammaslääkäri ja sitten normi koulupäivä ja sitten vielä illalla uudelleen koululla sellainen perheliikunta tapahtuma, joka luokan kanssa järjestettiin.
Tänään taas oli puheterapiaa koulun jälkeen, sekä vähän erinäisten asioiden selvittelyä ja kaupassakäynti. Huomenna pakataan ja siivotaan, kun perjantaina lähtäänkin reissuun Kouvolaan.
Veljeni tulee taas meille vahtimaan kotia ja kissoja viikonlopuksi.
Olen ollut hirveän stressaantunut, väsynyt ja kiireinen ja tämäkin postaus piti tulla eilen, mutta en vain kerennyt, ja kuten huomata voi, ei ole paljon kuviakaan tullut otettua. Huomiseksi pitäisi kirjoittaa tämänpäiväisestä puheterapiastakin vielä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥