31.10.2015

kateellisuus

Mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että on kateellinen jollekkin/jostain?
Omaan korvaan tuo sana kuullostaa karulta. Siitä tulee mieleen, että ihminen ei voi olla itseensä tyytyväinen tai on kokoaika haluamassa enemmän ja enemmän eikä mikään riitä. Tai on ilkeä jollekkin, koska on sille kateellinen.
Joidenkin mielestä tuossa sanassa taas ei ole mitään pahaa, vaan ajattelee sen enemmänkin niin, mitä minä ajattelisin ihannoimisena tai unelmana.

Mitä minä itse ihannoin (tai kadehdin-jos joku sitä sanaa mielummin käyttää)?
Ihmisiä, joilla on hyvä kroppa siksi, että ovat tehneet sen eteen ite töitä.
Niitä, joilla on hyvä itsekuri.
Niitä joilla on hyvä varallisuus siksi, että tekevät hyvä palkkaista työtä, johon ovat päässeet opiskelemalla paljon. Ja lisänä vielä, jos työ on vielä sellaista mistä oikeasti pitää!
Ja tätä kautta päästään siihen, että niitä joilla on ihanat omistus kodit, hienot autot ja kaunis sisustus, matkustelevat, MUTTA eivät kuitenkaan leveile varallisuudellaan liioiksi.
Ihmisiä, jotka ovat kauniita ulkoa sekä sisältä.
Niitä, jotka ovat jaksaneet ja pystyneet pitämään hyvät ystävyyssuhteet riippumatta elämäntilanteista.
Niitä, joilla on loppumaton kärsivällisyys.
Vanhempia, joilla on omat vanhemmat ja tukiverkosto lähellä.
Myöskin voisin laittaa tähän, että helpot lapset.
Ihannoin pitkiä paksuja hiuksia, tuuheita pitkiä ripsiä, hyvää ihoa, suoraa hammasriviä, terveyttä, pirteyttä (siis että ei väsyttäisi 24/7), kauniita kasvon piirteitä.

Olishan sitä vaikka mitä.
En kuitenkaan koe itseäni huonoksi, katkeraksi tai elämääni surkeaksi.
Kaikilla on omat vastoinkäymiset, omat heikkoudet, asiat joiden toivoisi muuttuvan, sekä ihanteet ja unelmat.
Jokainen saa olla kateellinen, kunhan se pysyy hyvänä kateutena ja muistaa myös itsessään ja omassa elämässään ne hyvät asiat.

Heittäkääpä kommentteihin mitä te ihannoitte/mistä olette kateellisia? SEKÄ mikä juuri sinussa ja/tai sinun elämässä on hyvin (eli josta joku muu voisi olla kateellinen)?

Omat voisi olla; järjestelmällisyys, siisti koti, asun hyvien kulkuyhteyksien vieressä sekä tärkeimmät liikkeet (lääkärit, kaupat, apteekit yms.) vieressä, minulla on ihana lapsi (kaikki eivät valitettavasti voi saada lapsia), minulla on mies, olen helposti lähestyttävä (kuulemma :D ), opiskelen ammattiin josta oikeasti pidän, minulla on auto, minulla/meillä on varaa asua turhan kalliissa asunnossa, varaa sisustaa pikkuhiljaa (ei sillä, ettäkö olisin täysin tyytyväinen, mutta ollaan päästy jo niistä ekoista kierrätys huolekaluista vaihtoon), minua ei ole ikinä pahoinpidelty, minulla on bengali ja ragdoll, minulla oli hyvä lapsuus, tavallaan velaton (nostan opintolainaa, mutta saan maksettua sen heti valmistuttuani kokonaan pois), minulta on otettu kaikki viisurit jo pois joten ne eivät voi ikinä olla riesanani..

Siinä nyt olisi jotain, nyt on teidän vuoro !
Kuten huomaatte ne asiat joista kadehtii/joita ihannoi sekä ne omat hyvät asiat, ne voi olla ihan mitä vaan!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi7.11.15

    Ihannoin toisissa sitä jos osaa elää hetkessä eikö liikoja murehdi tulevaa. Myös positiivinen ja iloinen elämänasenne on ihailtavaa.. Itse meinaa välillä olla niin masenteleviin fiiliksiin taipuvainen :P
    Luin vasta jostain hyvän lauseen joka jäi mm mieleen ja pitää kyllä paikkansa.. "Älä kadehdi toisen ihmisen näkyvää onnea, sillä et tiedä surua hänen sisällään."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi löytämäsi lause on kyllä niiiin totta!!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥