15.11.2015

kuulumisia lyhyesti & tukiverkosto mietintää

Näköjään en taas ole viikkoon kirjotellut, joten tässäpä näin sunnuntai illaksi ajatusten purkamista ja pikaiset kuulumiset.

Sain tällä viikolla oikein kivan puhelun, nimittäin nyt alkaa vihdoin kaikki Kevinin asiat etenemään ja kiireellisenä. Kunhan hommat alkaa selkiämään niin voi olla että jotain vihdoin tännekkin aiheesta kirjoitan. Kyseessä ei siis ole mitään kovin ihmeellistä eikä todennäköisimmin mitään kovin vaarallistakaan.

Mulla on nyt myös ensimmäinen näyttöviikko ohi ja toinen alkaa huomenna ja sitten arviointi ja enään viiminen viikko työharkkaa. Mulla siis päätettiin aikaistaa näyttö viikolla, kun opettaja ei ehdi tulla myöhemmin arviointiin vaan sekin on viikkoa aiemmin.
Ihan hyvin töissä kuitenkin on mennyt, ja samalla tavalla mä töitä teen oli näyttö tai ei, joten samapa tuo..
Kevin sovitteli uutta piparkakkupoika asuaan ♥

Oltiin nyt myös yksi yö kouvolassa äidilläni, kun oli jotenkin niin suuri ahdistus tästä välimatkasta..
Mitä lähemmäs meidän mahdollinen muutto tulee, sitä enemmän ajatuksissa pyörii se pieni (idiootin) ajatus siitä, jos palaisikin Kouvolaan läheisten luo.
Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Siellähän ei yksinkertaisesti ole mitään, verrattuna pääkaupunkiseutuun, anteeksi nyt vaan.
Täällä on niin paljon paremmat koulutusmahdollisuudet, työmahdollisuudet, julkinen liikenne, kauppoja joka nurkalla, terveydenhuolto parempaa, päivähoitoa joka nurkalla jne.
Kouvolassa meille ei olisi mitään muuta, kuin se tukiverkosto (ja toki halvempaa asuminen)
Se tukiverkosto vaan on ihan hemmetin iso tekijä ja siksi ajatukset välillä harhailee.

Vaikeaa edes selittää tätä tunnetilaa. Joku repii sisintä kahteen eri suuntaan. Ahdistaa. Ahdistaa muuten ihan hitosti. Kokoaika ihan hemmetin kova ikävä. Stressi siitä mistä repäisee Kevinille hoitajan jos/kun tulee menoja, joihin häntä ei voi ottaa mukaan ja tarha on kiinni. Tai jos haluaisi Rasen kanssa päästä kahdestaan rentoutumaan. No, ei pääse.
Kuitenkin tuntuu, että täällä on koti eikä täältä halua mihinkään. Ja sitten taas ajattelee, että eikö koti ole siellä, missä kaikki rakkaimmat on.

Ei mulla aiemmin ollut näin paha olla. Veli asui ihan lähellä, hänen perässähän alunperin tänne halusinkin, kuusi vuotiaasta asti. Veli pääsi vahtimaan Keviniä ja kävi kylässä ja tiesin, että hän pääsee paikalle nopeasti, tuli mikä hätä tahansa.
Nyt veli muuttaa tosi kauas, eri kaupunkiin ja mulla on olo, että jään ihan yksin.

Jos saisin toivoa mitä tahansa ja se toteutuisi, toivoisin, että saisin asua täällä, mutta niin asuisi lähimmäisenikin.

Yritänkin nyt pitää kiinni siitä, että nähtäisiin vähintään joka toinen viikko, kun on autokin joka ei edes kuluta paljoa, niin kävisi vaikka vaan yhden yön reissuilla useammin. Ei sekään todellakaan ole tarpeeksi, eikä se poista sitä ongelmaa, että täältä puuttuu se lapsenvahti tarvittaessa, mutta jos se edes vähän auttaisi tähän jatkuvaan ikävään ja niin lievittäisi edes vähän tätä ahdistusta.
Onneksi kohta on joululoma ja saadaan taas oltua pitempään läheisten luona.

Nyt kaikki, joilla tukiverkostoa ei ole (ei ole olemassakaan tai se on kaukana) miten te pärjäätte? kuka hoitaa lasta/lapsia kun tarvitsee?
Olen miettinyt näitä erilaisia lastenhoitajiakin, joille maksetaan, mutta sekin ajatus tuntuu ahdistavalle, että joku tuntematon ihminen tulee meille ja hoitaa Keviniä.

Huh, näihin fiiliksiin päätetään tämä viikko.
Öitä! Ja mukavaa seuraavan viikon alkua!

12 kommenttia:

  1. Anonyymi15.11.15

    Varmasti on hankala tilanne .. Ymmärrän kyllä ahdistuksesi. Tsemppiä ja eiköhän elämä kuljeta sinne missä teidän paikka on.
    On muuten iso asia että lähellä on tukiverkko.. Meillä on aina ollu nii nyt vasta rupesin miettii että mitä jos ei oiskaan.
    Oon itekin huono jättään lapsia vieraamman hoitoon.. Mutta jos lapsi sais pikkuhiljaa tutustella hoitajaan ja löytyis semmone luotettava ja mukava.. Nii ehkä se sitte ois helpompaa :)
    Mukavaa viikon alkua kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, on monia asioita joita pitää ns. Itsestää selvyytenä niin kauan kun sitä ei itseltä puutu :)
      Nii olis ihan paras ku löytys joku eläkkeellä oleva "vara mummo" kun semmoset pääsee helpommin kellon aikaa katsomatta ja heillä jo elämän kokemustakin, mutta mistäs semmosen mummon ja löytäs :D
      Kiitos!

      Poista
  2. Anonyymi16.11.15

    Kannattaa kyllä yrittää löytää joku ulkopuolinen hoitaja joka olisi silloin tällöin avuksi! Tietysti ymmärrrän sen, että vieras ihminen lapsen hoitajana voi mietityttää. Mutta jos saisitte sellaisen hoitajan, joka sitoutuu pidemmäksi aikaaa niin eihän hän sitten olisi vieras kuin sen ensimmäisen kerran :) Ja tietysti jos kovasti epäilyttää niin kannattaa hankkia lastenhoitaja "yksityisesti" (eli ei esim. MLL), että voit kutsua hänet ensin "haastatteluun" kotiinne ja katsoa miltä hän vaikuttaa ja miten Kevin häneen suhtautuu :) Esim. sellainen sivu kuin fi.care.com josta voi hakea lapsenvahtia, olen ite rekisteröityneenä sinne niin sieltä tulee aina välillä mulle ehdotuksia sähköpostiin että millaiset lapset tarvisi hoitajaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkun ylemmäs juuri kirjoitin, niin joku jo eläkkeellä oleva olis kaikkein paras kun semmosen jostaa löytäs ja tutustuis, se pääsis helpommin kellon aikaa katsomatta ja olis jo rutkasti elämänkokemusta.
      Mietim kans sitä et kuinkahan hintavii tommoset ulkopuoliset hoitajat on :/
      Onneks ei kyllä usein oo semmosta pakkotarvetta.
      Sit haluisin kans et hoitaja on oikeesti osaava, koska kevin ei tosiaan oo helppo lapsi niin pitää kyetä toimimaa kaikis tilanteis et se sulkee esim. Nuoret pois.

      Poista
  3. Meidän tukiverkko asuu 400km:n päässä. Käydään siellä pari kertaa vuoteen ja he käyvät täällä n.6 kertaa vuoteen. Nähdään siis noin kerran kahdessa kuussa. Kyseessä ovat siis minun vanhempani, miehen vanhemmat ovat kuolleet. Täällä asuu kyllä ystäviä, mutta he eivät ole oikein innokkaita lastenhoitajia ja lisäksi olen huono pyytämään heiltä apua.
    Ollaankin järkätty lastenhoito niin, että silloin kun äitini käy täällä, niin käydään miehen kanssa "treffeillä". Omat pakolliset menot sumplitaan niin, että mies on sen hetken kotona lasten kanssa, ottaen siis koulusta vapaata. Yhteistä täysin lapsivapaata aikaa on siis vähän, mutta käytetään iltoja hyödyksi, kun molemmat lapset nukkuvat. Silloin voi katsella leffoja, pelata tai jutella rauhassa, olla lähekkäin. Välillä turhauttaa, kun olisi vaikka joku kiva tapahtuma, johon olisi hauska mennä yhdessä, mutta lapsenvahdin puuttuessa ei päästäkään. Tokaa lapsen synnyttämisessä eniten jännitti esikon hoito. "Onneksi" raskaus meni käynnistykseen asti yli, niin vanhempani kerkesivät hakea esikon heille hoitoon. Olisi muuten jäänyt isiltä kuopuksen syntymä näkemättä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, teillä läheiset vielä paljon kauempana kuin meidän :(
      Olisi mullakin toki kavereita ketä voisi pyytää, mutta hekin tietty koulussa/töissä ja minäkin huono pyytämään muita kuin perhettä hoitamaan :/
      Niinhän mekin nyt joudutaan tekee et jos ei meno oo tarha--aikaan niin toisen oltava pois koulusta/töistä, ennen sai veljen avuksi..
      Tuotakin oon miettiny et mitähän sitte joskus jos toinen lapsi tulee niin se synnytys että mistä saa äkkii silloin hoitajan esikoiselle :/ onneksi teillä meni noin hyvin ja isi pääsi mukaan! :)

      Poista
  4. Anonyymi18.11.15

    Mie ite muutin toiselle paikkakunnalle vaan siksi että koin kuuluvanni läheisteni lähelle. En katunu hetkeäkään päätöstä. Olin yksinäinen ja ahistunu kun oli tukena vaan muutamia kavereita. Perhe ja suku jotka tukee ja joita näkee päivittäin on parasta. ♥ toivottavasti löydät oikein ratkaisun ja kannattaa miettiä miten Kevin suhtautuu vanhempana sukuunsa ja läheisiinsä jos välimatkaa on paljon. Miulle on ollu tärkeetä että oon pienestä asti ollu päivittäin tekemisissä suvun kanssa ja edelleen meillä on läheiset välit. :) tsemppiä valinnan tekoon. Onha toi teidän välimatka aika ikävä. Ja ymmärrän ettei Kouvola kiinnosta paikkana mut kannattaa tsekata viereiset kaupungit ja kunnat :) ei täälä välimatkat kuitekaa suuria ole. Ja voihan sitä aina palata pääkaupunkiseudulle, mikäli siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikeudellä mä muistelen sitä kun äiskä pysty töiden jälkee tulla meille niin usein kun halus ja oli lapsenvahti lähellä :/ kyllähän se tukiverkko on tärkee ja oon onnelliin et meil se oli lähel edes tossa vauva ja taapero aikana kun kaikki oli ihan uutta.
      Kyllähän kevinkin ikävöi, mutta muistaa hyvin kyllä läheiset ja varsinkin mummi on kovin tärkee ja rakas jä äiti ei kelpaa mihkää jos mummi on täällä tai me siellä :D
      Eipä siinä lähettyvillä oo kun niitä pieniä kuntia/kaupunkeja missä just tökkii about kaikki, mietittävä kuitenkin opiskelu ja työ mahollisuudet, se et ois päivähoidot ja lasten koulut lähellä ja se terveydenhuolto on kans aika tärkee kun tiiän mitä se on siel vs. Mitä se on täällä...
      Ja kyllähän kaikki läheisetkin aina sanoo et ei meidän ois täältä järkee mihkää lähtä enää kun on tänneasti päässy..
      Onneks ei tän pidempi välimatka oo, et pystyy just vaik jokatoinen viikonloppu ajaa sinne, että oikeestaa ainoo ongelma on se jos tulee pikasen lapsenvahdin tarve et on joku meno mihi ei voi kevinii ottaa mukaa :/

      Poista
  5. Anonyymi18.11.15

    Meillä asuu isovanhemmat samassa kaupungissa mutta tekee niin pitkää työpäivää yrittäjänä ettei ehdi lastenvahdiksi. Ja silloin kun ovat vapaalla, ei viitsi vaivata, vaikka tykkäävät lapsenlapsistaan ihan älyttömästi. Miehen vanhemmat ovat liian vanhoja hoitamaan lapsia, ja tulevatkin katsomaan heitä silloin kun ollaan miehen kanssa paikalla. Meillä siis 3- ja 1-vuotiaat lapset. Ei päästä miehen kanssa kahdestaan minnekään joten ymmärrän ahdistuksesi ja yleensä jos pitää käydä esim. mun lääkärissä, otan lapset mukaan. Kun ei ole ketään ketä heitä katsoisi. Omaa aikaa jos haluan niin mies jää lasten kanssa ja toisin päin, mutta yhdessä ei päästä minnekään, paitsi tietty lasten kanssa. Raskasta aikaa mutta koitetaan jaksaa, teilläkin jo 3,5 vuotias joten vuoden -parin päästä voit jättää kaverille leikkimään?? Mä vaan odotan että nuo lapsukaiset kasvaa ja tulevat omatoimisemmaksi. Kenellekään kaverille en ole koskaan jättänyt, en vaan luota keneenkään. Mietin aina et jos jotain tapahtuu, niin loppuelämänsä miettii että jos ei olisikaan jättänyt hoitoon... Vaikka samalla tavalla onnettomuus voi tapahtua kotona/ulkoillessa. Mutta ymmärrän ahdistuksesi kun itseänikin ahdistaa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Tsemppiä. Itse myös opiskelen joten tiedän että pienet lapset ja opiskelu on rankka yhdistelmä :( hyvää joulunodotusta teidän perheellenne!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan tota en olekaan ajatellut, että vaikka asuisikin suku lähellä, ei heistä silti välttämättä ole mitään apua :/ Rankkaa siis teilläkin varmasti!
      Kyllä mä voisin muuten Kevinin jättää kavereidenkin hoivaan, mutta siinä on se ongelma, että ensiksikin he ovat myös töissä/kouluissa päivisin ja toiseksi, Kevin on vähän hankala tapaus tai sanotaanko, että otteet on oltava varmat :D Että jos olisi vähän helpompi lapsi niin sitten toki iltaisin/viikonloppuisin voisi pyytäkin kaveria hetkeksi. Ja on mulla vähän sekin, etten halua vaivata :/
      Joo, voishan se elämä vähän helpompaakin toki olla, yritän vaan aina miettiä, että joillain on asiat vielä huonommin, kuin minulla. Mulla kuitenkin on terve lapsi (meinaan, että ei mitään kehitysvammaa tai vakavaa sairautta) ja mies ja saa edes joskus hengähtää kun menee äiskän luokse.
      Onneksi mulla opiskeluakin enään vain puolivuotta, wuuhuu, cant wait ;)

      Mutta kiitos kommentistasi ja hyvää joulun odotusta kaikesta huolimatta teillekin! :)

      Poista
  6. Meidän lapset ovat nyt 4,5v ja 3,5v ja tukiverkkoa meillä ei ole,ei ole koskaan ollutkaan.Esikoinen on erityislapsi,eli paljon on hänen kanssaan kaikkia menoja aina ollut,vauvasta asti. Nyt käydään hänen kans fysioterapiassa,toimintaterapiassa ja puheterapiassa ja näitä on noin 1-2 käyntiä viikossa. Kuopus on aina ollut näissä kaikissa menoissa mukana vauvasta asti koska ketään ei ole kelle voisi lapsen siksi aikaa jättää. Mies tekee reppuhommia ja on kotona yhden päivän viikosta,jos sitäkään ja yleensä se on lauantai

    Pakko vaan raahata lapsia mukanaan kaikkialle,omiin menoihin,lääkäreihin ym koska tukiverkkoa ei ole ja hoitajiin ei todellakaan ole varaa.
    Niin sanottua lapsivapaata meillä ei ole koskaan ollut,jospa sitten jonkun kymmenen vuoden päästä olisi yhteistä aikaa.Huono homma mutta näin se vain meillä menee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho, rankka tilanne teillä, tai no, tarkemmin varmaan sulla :(
      Eikö miehellä ole mahdollisuutta tehdä mitään muuta työtä? :/
      Paljon jaksamista sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥