26.2.2016

Kysymyksiä ja vastauksia teiniäitiydestä

Olen kirjoitellut aiheesta ennenkin, mutta nyt kirjoitan omia vastauksia kysymyksiin, joita esitettiin yhdessä facebook ryhmässä kaikille teininä äidiksi tulleille, eli kysymykset on aika kattavat ja varmasti sellaisia joita moni miettii.
Pohjustuksena siis sen verran, että Rasmus oli 18v. ja minä 16v. kun tulin raskaaksi, ehdin täyttää 17 ennenkuin Kevin syntyi.

Millainen olit ennen raskautta?
Varmaan aika tavallinen 16-vuotias; olin olevinaan tosi aikuinen, uhmasin äitiä, rellestin, vedin koulussa ´´samoilla silmillä`` kun yö oli mennyt notkuen kaikkea turhaa tehden jne.
Olin kuitenkin rauhoittunut jo hurjasti verraten 14-15-vuotiaaseen minään, sillä olin päässyt toiselle paikkakunnalle opiskelemaan - juuri sinne minne eniten halusinkin ja lisäksi Rasmus oli tullut elämääni.

Oliko Raskaus suunniteltu?
Raskaus ei ollut suunniteltu, vaan raskauduin vaikka söin pillereitä. Kuitenkin, kun sain tietää olevani raskaana, oli päätös lapsen pitämisestä helppo ja kun ajatukseen hetken tottui - oli lapsi kyllä erittäin haluttu ja asiat suunniteltu sujumaan parhainpäin.

Asuitko vielä kotona kun tulit raskaaksi?
No ´´asuin`` koulun asuntolassa n.150km kotoa, mutta viikonloput, lomat ja työharjoitteluajat olin kotona.

Miten vanhempasi suhtautui raskauteen?
Äiskä oli ensin tosi järkyttynyt ja paniikissa ja varma, ettei tästä selvitä mitenkään. Kysyi olenko miettinyt kaikki vaihtoehdot, mutta ei painostanut aborttiin, kun sanoin, että tiedän ja olen miettinyt ja aion pitää lapsen. Kyllä äiskä siitä sitten tokeni ja sitten innoissaan osteli tulevalle vauvalle kaikkea ja auttoi mm. paperiasioissa, kämpän etsimisessä yms.

Ottiko isä vastuun?
Rasmus olisi ensin halunnut ehdottomasti abortin ja kerroin etten sitä aijo tehdä, mutta hänen ei ole pakko olla kanssani/kanssamme, vaan se on hänen oma päätös mitä haluaa tehdä. Tuossahan tuo vieläkin on ja hyvin pärjäilee!

Vaikuttiko Raskaus/vauva koulun käyntiin?
Tietenkin vaikutti. Minä sain onneksi käytyä ensimmäisen vuoden ammatillisia opintoja ja sitten jäin kahdeksi vuodeksi lomalle ja palasin jatkamaan toiselta vuodelta, kun Kevin oli juuri täyttänyt 2-vuotta. Mutta nyt se ei ole sen kummemmin vaikuttanut. Toki kaikkien tehtävien teko ja opparin teko yms olisi paljon helpompaa jos ei olisi lasta, mutta onnistuu se näinkin. Ja tietty poissaoloja on tullut myös Kevinin sairastelujen vuoksi, mutta ei onneksi paljoa.
Raskausaikana ekana opintovuonna sain liikunnasta ykkösen, koska mulla oli juuri silloin juoksu/pomppu kielto ja yhden viikon jouduin olemaan pahoinvoinnin takia kokonaan pois, mutta muuten raskaus olikin aika helppo ja koulun käynti sujui ongelmitta. Sain silloin myös asuntolasta kokonaan oman huoneen, että sain levättyä koulun jälkeen rauhassa jne.

Mikä sai pitämään lapsen niin nuorena?
Ensinnäkin musta ei olisi tekemään aborttia, kuin ääritilanteissa (eli jos olisi vaara, että minä ja/tai lapsi kuolisi synnytykseen, lapsi olisi varmasti vakavasti vammainen tai raskautuisin raiskauksen seurauksena). Toiseksi tiesin, että en jää yksin, koska minulla on mahtava äiti ja mahtavat isovanhemmat, jotka silloin asui lähelläkin. Ja luotin itseeni, tiesin, että minä pärjään kyllä, pärjään vaikka jäisin ihan yksin.

Asuitko vielä kotona lapsen synnyttyä?
Me haettiin asuntoa melkein heti kun raskaus selvisi ja kun koulu päättyi(tai oikeestaan kesäloma alkoi) toukokuun lopulla niin kesäkuun ekana päivänä päästiin muuttamaan Rasen kanssa yhteiseen kotiin ja vauva syntyi elokuun alussa.

Miten kaverit/koulukaverit suhtautui?
Luokkakaverit oli aivan ihania, kyseli vointeja ja oli kiinnostuneita. Kun jäin pois niin he jopa lähetti mulle kortin ja hierontaan lahjakortin omalle paikkakunnalleni. Käytiin myös vauva Kevinin kanssa heitä moikkaamassa.
Muut kaverit suhtautui vaihtelevasti, osa jäi elämästä pois ja yhdestä tuli jopa kummi. Eli kaikkea siltä väliltä.

Kuinka hultajuus ym. jutut, kun olit itsekin vielä alaikäinen?
Kyllä ihan alusta asti olin lapseni huoltaja. Sossun luona piti käydä kerran juttelemassa raskausaikana alaikäisyyden takia ja sairaalassa synnytyksen jälkeen pitivät pidempään. Asunnon saaminen oli varmaan vaikeinta, ja siihen tarvittiin äitini allekirjoitus, jos en väärin muista niin se koko soppari oli äitini nimellä ja se käytiin sitten vain muuttamassa mun ja Rasen nimille kun täytin 18-vuotta.

Miten elämä muuttu?
No kaikin tavoin. Piti ekaa kertaa elämässä olla oikeasti itse itsestä vastuussa ja opetella uusia asioita ja lisäksi oli vielä siitä pienestä ihmisestäkin vastuussa ja osattava hoitaa häntä. Koulu jäi kesken ja valmistun kaksi vuotta myöhemmin, kuin mitä olisin ilman lasta valmistunut. Myös jatko-opinto haaveeni on vähän hankalia toteuttaa perheellisenä (ei toki mahdottomia). Kaveri piirit muuttui, oma ajatusmaailma muuttui, kasvoin hetkessä (okei yhdeksässä kuukaudessa) ihan hirvittävän paljon.
Mutta oma elämäni omasta mielestäni muuttui vain parempaan suuntaan!

Ootko miettinyt että nuoruus tai osa siitä jäi elämättä ?
Olen miettinyt, mutta en keksi mitään elämästä ilman lasta mitä kaipaisin... Ainoa asia on ehkä se, että pitkiä yöunia vapaapäivinä kaipaan kyllä! Se on todella ainoa asia, kun kuuntelee muiden juttuja kuinka nukkui pitkät päikkärit, valvoi myöhään ja nukkui pitkälle päivään ja itseä väsyttää niin perhanasti ja tietää, että ei auta muu kuin yrittää päästä mahdollisimman ajoissa illalla nukkumaan, joka sekään ei aina ole mahdollista.

Harmittaako koskaan ettet saanut elää ns. itsenäistymisvaihetta yksin?
Ei sekään harmita. Ehdin ns. erkaantua äidistäni vuoden verran, kun asuin koulun asuntolassa ja ehdin myös asua ekassa omassa kodissa ihan yksin vajaa pari kuukautta, ennenkuin Kevin syntyi (Rase oli armeijassa).

Mitä sanoisit tuon ikäiselle tytölle, joka haaveilee vauvasta?
Kysyisin, onko hän valmis siihen, että suurella todennököisyydellä moni nykyinen kaveri jää pois ja voi tuntea itsensä välillä todella yksinäiseksi? onko valmis heräämään öisin monta kertaa itsestä riippumattomista syistä? onko valmis siihen, että väsyttää mahdollisesti all day every day? kestääkö hän sen, että kroppa muuttuu radikaalisti? pärjääkö hän rahallisesti ja kestää sen ettei mitään jää ikinä ylimääräistä (ellei ole miestä joka on hyvissä palkkatöissä)? kestääkö sen, että on kokoaika tarkassa syynissä ja kaikki arvioi suoriutumista? Ymmärtääkö hän sen, että ei voi enään mennä miten lystää vaan se oma lapsi on laitettava kaiken edelle ja kaikki menot on suunniteltava ja järjesteltävä onnistumaan?
Vaikka vastaus kaikkiin edellä oleviin olisi kyllä, kehottaisin kuitenkin hankkimaan ensin edes yhden ammatin ja mielellään myös työpaikan johon palata äitiysloman jälkeen.

Sellaisia olisi minun vastaukseni. Onko siellä muita alaikäisenä vanhemmaksi tulleita? Ketokaa kokemuksianne!

12 kommenttia:

  1. Poikani syntyi vuosi sitten ollessani vielä 17 vuotta, mutta muutaman kk päästä täytin 18 :-) En ole ikinä kokenut itseäni teiniäidiksi, mitä pidän vähän hassuna. Siihen saattaa vaikuttaa se, että olin pojan syntyessä itsenäistynyt, sillä olin asunut omillani jo kaksi vuotta ja hoitanut "omaa taloutta". Valmistun näillä näkymin ensi jouluksi, mikä on vain puoli vuotta myöhemmin kuin samaan aikaan alottaneilla, vaikka suoritan opintoni kaksoistutkintona (lukio on pulkassa samalla aikataululla kuin muut). Mieskin on pysynyt mukana vauhdissa ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jos miettii ikää englanniksi, niin kaikki alle 20-vuotiaathan on teinejä ;)
      Mutta varmasti, jos on jo itsenäistynyt hyvän aikaa ennenkuin tulee äidiksi, niin varmasti kokee jo itsensä vastuulliseksi aikuiseksi, ennemmin, kuin silloin jos joutuu samaan aikaan kasvamaan vanhemmaksi sekä itsenäiseksi :)
      Hyvin olet suoriutunut ja hienoa, että mies on pysynyt mukana! :)

      Poista
  2. Anonyymi26.2.16

    En ookkaan koskaan aatellu että oot saanu Kevinin nuorena.
    Jotenkin olen aina ajatellu ja pitäny sua vanhempana kuin ootkaan.. Siis kirjoittamiesi juttujen yms perusteella :)
    En ulkonäön.. ;)
    Siis vain kohteliaisuutena tämä kommentti!
    On varmaan lapsen saaminen kovasti kasvattanut ja hienosti kyllä pärjäät ja pärjäätte :)
    Tuntuu että sulla on hyvä asenne elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, mä oon jotenkin luullut, että kaikki lukijat on perillä mun iästä, kun sen oon oikein kirjottanut tohon ´´esittelyyn``kin :D Mutta kiva kuulla, että kirjoitustyylini ja juttuni ei ole ns. teinimäisiä/lapsellisia! :D
      Oon kyllä kuullut ennenkin ihmettelyä siitä miten oonkin niin nuori, siis ihmisiltä ketkä ei ole ennestään tiennyt ikääni :)
      Olen elämäni aikana oppinut, että elämässä ei vaan pärjää, jos asenne ei ole kohdillaan! :)

      Poista
  3. Itse tulin 15-vuotiaana raskaaksi ja kerkesin täyttää 16. Hyvin on pärjätty ja tukiverkosto ollut täydellinen! Isä ei ollut kuvioissa ensimmäiseen vuoteen juuri ollenkaan eli "ainoa" vanhempi, mutta tänä päivänä on pojan elämässä hyvin tiiviisti. Nyt vajaa 8kk toinen poika, mies, oma talo ja 4 lapsen äitipuoli. Kyllä sitä elämä muuttui hyvin hyvin radikaalisti, mutta vain positiivisempaan suuntaan. Ei siitä teiniajan sooloilusta jäänyt kyllä kaipaamaan yhtään mitään :) oikeat ystävät säilynyt vaikka olikin kausi milloin he elivät sitä nuoruutta kun itse painoin niska limassa töitä elättääkseni meidät vaikka kyllä olleet aina hyvin kiinnostuneita voinnistamme. Mitään en vaihtaisi pois, mutta jokaiselle samassa tilanteessa olevalle tilaisuuden tullen kävisin nuo samat kysymykset läpi ja myös onko valmis sitoutumaan loppuelämäkseen jatkuvaan huoleen, vastuuseen, pelon tunteeseen, suruun ja epäonnistumisen tunteeseen mitä lapsi tuo tietysti kaiken onnellisuuden ja rakkauden vastapainoksi ja mikä ei lopu ikinä on lapsi minkä ikäinen tahansa ja vaikka saisikin niitä "vapaapäiviä ja lomia" arjesta.

    Tsemppiä teille!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että isä on nykyään lapsen elämässä mukana!
      Oho, siinä sitten pamahtikin useempi lapsi elämään mukaan kerralla! :D
      Äärimmäisen hyvä lisäys tuo, että on oltava valmis sitoutumaan loppuelämäkseen ja kantamaan tuon kaiken mukanaan aina!

      Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi, kaikkea hyvää teidän perheelle! :)

      Poista
  4. Jäin lukijaksi sul on kiva blogi

    http://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  5. ihana postaus. :) Mäkin jään lukemaan. :)

    http://blogit.kaksplus.fi/blogi/yksinhuoltajaaidiksi2011/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  6. ekaa kertaa luin blogiasi. Kiva blogi jään seuraileen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva juttu ja tervetuloa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥