7.2.2016

TOP 5 - viikko 5

Tältä viikolta on päällimäisenä mielessä taas vaan kasa ikäviä asioita; Keviniä on taas kiusattu tarhassa (siellä on yksi toinen lapsi, joka tönii, hakkaa, puree jatkuvasti...), itselle iski keskiviikko iltana ihan järkyttävä vatsatauti tai joku.. Oli ihan hiton kylmä vaikka olin sisällä toppatakki päällä, tavaraa tuli molemmista päistä näin nätisti ilmaistuna, maha kramppaili ja se sattui niin paljon, että itku tuli, oli toki myös äärimmäisen huono-olo. Enkä tietenkään voinut torstaina mennä töihinkään.
Sitten vielä kaverista paljastui ikäviä uusi ´´piirteitä``.
Viikonlopun kaverisuunnitelmat meni mönkään, kun Kevin oksensi, onneksi tosin selvisi yhdellä päivällä, ja itsellekkin tuli taas huono-olo, toivotaan ettei ala itsellä tauti uudelleen.

Mutta yritetäänpäs miettiä nyt edes jotain hyviäkin juttuja, vaikka se juuri nyt kovin vaikeaa onkin...
- Oli pitkästä aikaa puheterapia ja se meni ihan kivasti
- Auto on vihdoin korjattu ja kunnossa (vaikka maksoikin sen 1200€ enemmän, kuin alkujaan piti, mutta onpahan kaikki korjattuna nyt!)
- Kevin 3½ v. ja kuvat onnistui hyvin
- Pitsa perjantai
- Keksittiin kissoille uusi hoitojärjestely meidän reissun ajaksi, ja mielessä on vielä toinenkin idea, mutta sitä pitää vielä varmistella. Olisi kyllä kiva, että on kaksi vaihtoehtoa, että jos toiselle tulee esteitä niin on vielä toinen mahdollisuus. Ei yhtään nimittäin kiinnostaisi laittaa viikoksi hoitolan häkkiin, joka on täysin ylihinnoiteltu.

Okei, ei tämä hyvien asioiden etsiminen tällä kertaa auttanut, oli sen verran järkyttävä viikko, mutta jos lohduttautuisi sillä, että ehkä ensiviikko on taas jo paljon parempi!

Ei mulla ole näköjään edes mitään kuvia tältä viikolta.
Parempaa uutta viikkoa kohti siis!

6 kommenttia:

  1. Anonyymi7.2.16

    Ymmärsin että tän sun postaussarjan tarkoitus oli miettiä viikon hyviä asioita. Tässä tuntuu se syvin ajatus hävinneen jonnekkin. Ainakin omaan silmään tämä oli hyvin negatiivispainotteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni olen vain rehellinen, olisi aika tekopyhää viikonpäätteeksi kieriskellä onnessa ja listailla kaikkea ihanaa, jos todellisuus on todella se, että joutuu keksimällä keksiä hyviä asioita ja viikko on ollut kamala.
      En myöskään jaksanut erikseen tehdä kuulumispostausta joten siinäpä oli nekin tiivistettynä.

      Idea nimenomaan oli keksiä joka viikosta 5 hyvää asiaa, tässäkin ne ovat.

      Muistutan myös, että ei ole pakko lukea jos noin paljon hiertää rehelliset tekstit - paljon löytyy niitäkin blogeja missä kaikki on vaan ihanaa vaaleanpunaista hattaraa ;)

      Poista
  2. Anonyymi8.2.16

    Voi elämä toi eka kommentti, Petrahan oli vaan rehellinen!! Ja musta ainakin perheenäitinä on "mukava" lukea että ei muidenkaan viikot suju aina niin ruususesti!! Kiitos Petra että olet rehellinen ja kerrot asioista laidasta laitaan, se luo toivoa meille muillekin että ihan normaalia arkea eletään vaikka aina ei niin superkivaa olekaan. Ja jos kerrot esim että joku asia on mennyt hyvin (esim saitte sen matkan varattua), tulee itsellekin hyvä mieli toisen puolesta. Ja mikään ei oo yhtä syvältä kun että omaa lasta kiusataan!! Silloin on tosiaan vaikea keksiä mitään hyvää siitä päivästä :( :( voimia teidän perheelle ja kiitos kun jaksat kirjottaa!! Tähän loppuun vielä että mua henk koht ainakin ärsyttää sellaiset blogit jossa kaikki on niin ihanaa ja elämä hymyilee päivästä toiseen!! Eihän niitäkään oo tietysti pakko lukea ;) anyway, tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että joku ei ole ymmärtänyt minua (tai koko blogia) väärin, ja kiitos paljon siitä että myös kommentoit, se piristi iltaani!

      Itsekään en henkilökohtaisesti välitä lukea sellaisesta "arjesta" jossa kaikki aina sujuu vaan hyvin - koska en usko sen olevan oikeasti mahdollista ;) toki myös se nyppii jos ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa. Siksi yritänkin pitää tasapainoa ja kirjoittaa niin niinkuin asiat oikeasti on meidän kohdalla, tai jos on jotain mistä ei viitsi rehellisesti kirjoittaa niin sitten jätän kokonaan kirjoittamatta kys. Asiasta :)

      Poista
    2. Anonyymi9.2.16

      Säälittävä kommentti tuo ekana oleva.. Huh ..
      Rehellisyyttä itsekin arvostan ja aitoutta blogeissa. Ja vaikka kerroit myös huonoista asioista niin olihan siinä ne top 5 hyvät jutut kuitenkin :)
      Jätä omaan arvoonsa tuommoset kommentit ja mukavaa sekä parempaa viikkoa teille!

      Poista
    3. Hei kiva kuulla! Ja mukavaa että kommentoit! :)
      Joukkoon mahtuu aina niitä mielensäpahoittajia :D
      Ja tämän postaussarjan ideahan nimenomaan oli se, että vaikka olis kurjia päiviä ja liikaa kiirettä niin on aina edes ne viisi asiaa joista voi olla positiivinen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥