12.3.2016

21-vuotias

Muistan kuinka lapsena tuntui aina ikuisuudelta odottaa omia synttäreitä, sitä, että tulisi ikää lisää. Nyt sitä ikää tuntuu tulevan vähän turhan nopeaan tahtiin. Eikä sillä että tuntisin itseäni 21-vuotiaana mitenkään vanhaksi, mutta jos nämä vuoden vierii tähän tahtiin jatkossakin, niin kyllä vähän kauhistuttaa!

Eilen oli tosiaan minun syntymäpäivä.
Isovanhemmiltani sain jo viime kuussa lahjan rahana ja ostin meille sen uuden ´´sohvapöydän`` olkkariin. Äiskän kanssa taas tehtiin diili, että sain tilata uudet verhot sekä ihanan kevättakin + siihen sopivan huivin ja laitan laskut hänelle.





Kevin oli ihana torstaina kun ennen kauppaan lähtöä kerroin hänelle, että ´´huomenna sitten laulat äitille onnittelu laulun, kun on äitin synttärit``, ensin harjoiteltiin laulua ja sitten Kevinin ilme kirkastui. Hän keksi, että ´´mimä ostaa äiti lahja!!`` (ensimmäinen neljän sanan lause!!!)Olin ihan ihmeissään, että hän keksi tuollaisen ja olin kysymässä että ´´ai ostat lahjan minulle, no mitäs sinä ajattelit....`` Ennenkuin ehdin loppuun niin Kevin sanoi ´´iso tossu!`` ´´mimä ostaa!`` ´´äiti iso tossu ostaa!``  Hän siis aikoi ostaa minulle isot tossun ja oli kovin onnellisen näköinen oivalluksestaan. Sitten hän vielä omalla tavallaan selitti sitä, kuinka hänellä on pienet tossut ja ne ei mahdu äidille joten äiti tarvii isot tossut.

Harmi vaan, kun kaupasta ei ollut löytynyt aikuisten tossuja. No Kevin oli sitten valinnut ihanan pehmoisen valkoisen viltin. Senkin hän paljasti illalla suihkussa. ´´iso tossu ei löyty`` Kysyin että löysitkö jotain muuta? ´´joo!`` Sanoin, että ei kerro vielä mitä, hyvä että jotain löytyi. Kevin jotenkin ymmärsi sen, että asia olisi salaisuus, mutta pakko oli kertoa, hän kuiskasi ´´sshhh! peitto! mimä ostaa peitto! sshhhh`` Voi pieni ♥

Lisäksi Rasmus oli ostanut muurlan cupido maljakon. Hän laittoi ne lahjapussiin ja jätti keittiöön illalla, että Kevin voi ne heti aamulla antaa.
Poika olikin tosi innoissaan, kun sai kantaa minulle tuon pussin, minä en vaan itse saanut purkaa tavaroita kun pikku apulainen oli niin intona tonkimassa niitä. Peittoakaan en ole juuri saanut itse käyttää, kun Kevin itse tykästyi siihen niin paljon, että se on hänellä koko aika.



Koulun jälkeen kaveri tuli käymään kakku kahvilla ja sen jälkeen tuli vielä Rasen kaveri/Kevinin kummi käymään pikaisesti.
Iltapalaksi Rasmus teki hampparit, ranskalaisia ja mozzarellatikkuja.

Oikein mukava syntymäpäivä siis. En sen kummemmin enään näin aikuisiällä juhli synttäreitä, seuraavaksi kunnon pirskeet sitten yhdeksän vuoden päästä kolmekymppisillä!
Huomenna tulee vielä koko viikon kuulumiset ja TOP 5.
Valmiina on myös postaus viime työssäoppijaksosta, kunhan jossain välissä muistaisi julkaista senkin...

2 kommenttia:

  1. Anonyymi13.3.16

    Ihana Kevin! <3 lapset on nii huippuja nuissa lahja asioissa ja yllätyksissä. Ei sitä malta pitää salaisuuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D enkä yhtää ihmettele, ettei lapset pysty pitää tollasia salaisuuksia, kun se on mulle näin aikuisenakin välillä vaikeaa jos oon tosi innoissaa jostain :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥