14.8.2016

tehomimmi

Vietin perjantaina todella mukavan illan kaverin kanssa ja siitä sain jotenkin virtaa koko viikonlopuksi. Käytin tuon hyvän energian hyödyksi ja siivosin ihan kaikki kaapit!
Nyt on vaatteet, lakanat, pyyhkeet, koristeet, erinäiset johdot ja piuhat ja kaikki työkalut&remppa vehkeet järjestyksessä.
Tulee jotenkin todella levollinen mieli, kun kaapit on järjestyksessä ja kaikki tavarat omilla paikoillaan.
Toki lisäksi perus siivoukset, imurointi, pölyjen pyyhintä, vessan pesu, pyykkiä ja tiskiä jne.
Lisäksi sain vihdoin tulostettua ja leikeltyä läjän kuvia albumiin.
Ja ehdittiin me tänään näkemään kavereitakin!
(kaikissa kaapeissa on vielä jopa vähän tilaa, enkä väkisin niitä täytäkkään, koska varsinkin taas joulun alla tulee tilanne kun pohtii mihin kaiken tunkee...)


Voitin perjantaina myös kaksi pelkoani. Olen aina sanonut, etten tuohon meidän lähi prismaan tule IKINÄ ajamaan itse autolla, koska se on niin jumalattoman pieni ja ahdistava. Lisäksi olen sanonut, että ajan mielummin paskasella autolla, kuin ajaisin sen itse sinne tunneliin ja panikoisin, että osaanko mennä sinne oikein.
No arvatkaas mitä! Kun kaveri oli henkisenä tukena, hurautettiin lähi prismaan ilman mitään ongelmia ja saatiin jopa oven vierestä parkki. Sen jälkeen tankkaamaan ja automaattipesulaan!
Vitsi mikä fiilis. Nyt kykenee jatkossakin, jopa vähemmällä panikoinnilla.

Palkitsin itseni tästä viikonlopun ahkeroinnista tilaamalla pitkästä aikaa itselleni vaatteita ja meikkejä! No joo, tulee sieltä Kevinillekkin muutama juttu :D

Ensiviikko on myös tapahtumaa täys, töiden lisäksi siis, mutta enköhän mä jaksa, sillä mielessä kutkuttaa jo ensimmäinen lapsivapaaviikonloppu!
Kevin lähtee siis äidilleni perjantaina töiden jälkeen ja käyn hakemassa murusen sunnuntai-iltana takaisin kotiin.
Koko neljän vuoden aikana olen ollut pojasta erossa max. vuorokauden, joten kyllä pikkasen jännittää, mutta kyllä mä myös tällähetkellä tarviin sen, että voin käydä rauhassa kaupassa ja sitten vaan olla. Välittämättä mistään kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän.
En malta odottaa!
Näistä aiheista ja tunnelmista siis lisää ensiviikolla, mukavaa viikon alkua kaikille!




2 kommenttia:

  1. Kivaa viikonloppua! Pari päivää itsekseen tekee kyllä hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, varmasti tekee :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥