6.11.2016

Kevinin nimipäivä 2016

Kevinin nimipäivä on virallisesti huomenna, joten vietettiin niitä tänään meillä kahvitellen.
Vietämme lasten nimipäiviä, mutta ei todellakaan niin isosti, kuin syntymäpäiviä. Ei siis ollut koristeita, syömisetkin oli simppelit. Mutta hyvä syy saada läheisimmät paikalle yhtäaikaa.
Ja Kevin oli tietysti taas onnessaan.


Aamu alkoi ensimmäisellä lahjalla, sekä toive aamupalalla: leipää ja kananmunatohjoa ja mehua, uusista astioista.

Tarjoiluina tälläkertaa oli hapankorppua tuorejuustolevitteillä, paprika silpulla ja sipulirenkailla, jauhelihapasteijoita, tiikerikakku ja kinderbueno -juustokakku.


Vieraat tuli tälläkertaa jo vähän ennen yhtä, koska Kevin ei vapaapäivinä enään nuku päiväunia ja hänelle on tuottanut hirveää tuskaa odotella kolmeen asti vieraita, eikä tämäkään aamupäivä helppo ollut... Yhteen mennessä kuitenkin kerkisin vielä laittaa paikkoja kuntoon hyvin.
Kevinin suosikkivieras taisi olla veljeni koira, jonka veljeni otti mukaansa. Se oli ihan mielettömän pieni söpöläinen.


Lahjoiksi Kevin sai:
• ryhmä Hau lautaset ja -mukin, Ti-Ti nalle laulukirjan ja konserttitaltiointi DVD:n siitä konsertista, jota oltiin tammikuussa katsomassa (merenalainen maailma).
• Ryhmä Haun Haltin, sähkökitaran ja mikrofonin ja suklaakalenterin
• soivan pikkuauton, Ryhmä Haun Sampan ja rahaa
• Legopaketin






Oli tosi kiva nähdä kaikkia ja jutella kaikessa rauhassa.
Lisäksi mies-vieraat pelasti mut pulasta viimehetkellä ja vaihtoi mulle talvirenkaat autoon ja kävi vielä katsomassa paineet kuntoon.
Seuraavaksi nähdään kaikkia sitten jouluna, enkä malttaisi odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥