mustikkametsässä ja lammassaarella

Meillä olikin ulkoilu viikonloppu, pitää ottaa kaikki ilo irti ulkoilusta ennen läheneviä pakkasia ja kylmää viimaa, vesisadetta ja loskaa.
Lauantaina lähdettiin ensin lähimetsään etsimään mustikoita, mutta eipä löytynyt ainuttakaan, joten ajettiin autolla vähän pidemmälle metsään, jossa tiesin varmasti olevan.
Sieltä rupesikin löytymään, Kevin jaksoi alkuun poimia muutaman mustikan, mutta sitten hän lähinnä römysi pusikoissa ja minä poimin marjat.

Marjojen poiminnan lomassa käppäiltiin metsässä ja lopuksi mentiin sorsalammelle. Sorsat oli tosi kesyjä ja harmitti, ettei tullut leipää tai pullaa mukaan, mutta onneksi niille kelpasi meidän keräämät mustikatkin.
Kotiin saavuttiin sopivasti iltapalalle ja -pesuille ja Kevin simahti silmänräpäyksessä yöunille.

Sunnuntaina aamusta leivottiin piirakka keräämistämme mustikoista ja sitten lähdettiin ajamaan Helsinkiin pornaistenniemelle ja siitä jalan lammassaareen.
Maisemat oli kauniit, vaikkakin pellolle kaislojen sekaan rakennetulla puusillalla ei paljon maisemat vaihtuneetkaan. Onneksi sen jälkeen oli suht pitkä luontopolku, itse tykkään kävellä enemmin maassa/luonnossa, kehittää lastakin paljon paremmin kuin tasaisella tehdyllä polulla tallustelu.
Löydettiin myös pornaistenniemen lintutornille sekä lammassaaren lintutornille. Toiseen minäkin kiipesin korkeanpaikan kammosta huolimatta, mutta seuraavaan en enään lähtenyt, kun ekassakin alkoi reidet kramppaamaan ja tärisyttämään alastullessa, kun näki suoraan maahan portaissa.
Jos tykkää lintubongauksesta, niin kannattaa suunnata Lammassaareen. Siellä olikin monia ihmisiä kiikareiden ja kameroiden kanssa.

Sieläkin meni sen verran aikaa, että kun vielä kaupassa käytiin ja syötiin, niin ihan hirveästi ei ehditty hereillä olla, kun olikin taas nukkumaanmenoaika.
Oli kyllä tosi kiva ja rentouttava viikonloppu, vaikkakin viikonloppu menee joka kerta ihan liian nopsaa.

viikko ilman lasta

Elokuun alussa juttelin äitini kanssa, ja hän varovasti ehdotti, että kun hänellä on kesäloma niin voisi ottaa Kevinin viikoksi hoitoon. Ensin innostuin heti, jossain vaiheessa aloin miettiä, että ehkä ei kuitenkaan, koska en kestä niin pitkää aikaa erossa, kun viikonlopun kyläilytkin tekee tiukkaa, mutta sitten taas ajattelin, että pääsenhän mä hakemaan hänet aiemminkin jos siltä tuntuu ja on aika hauska päästä kokemaan sekin, että töiden jälkeen saa vaan olla ja koko illat omaa aikaa sekä etenkin se, miten helppoa on lähteä aamuisin töihin, kun ei tarvitse huolehtia kuin itsensä valmiiksi ja voi suoraa kotoa ajaa töihin, eikä viedä lasta välissä; tätä kun en ole ikinä kokenut.

Vein Kevinin perjantaina 18.8 äidilleni ja jäin itsekin viikonlopuksi, sunnuntaina sanottiin heipat ja lähdin yksin kotiin. Oli tosi outoa ajella sunnuntaina kotiin yksin.

Maanantaina aamulla rehellisesti nautin todella paljon rauhallisesta aamusta yksin ja jopa yllätyin, kuinka rentoa töihin lähtö onkaan ilman lasta.
Töissä lapsilla oli lelupäivä ja muistin, että Kevinilläkin on aina maanantaisin lelupäivä ja säikähdin tajutessani, ettei viety lelua.... kunnes taas tajusin, että enpä mä vieny lastakaan..
Töistä mulla ei ollu mikään kiire kotiin, toisin kuin yleensä panikoin, että ehdin hakea pojan ajoissa.
Töistä suoraan lähdettiin miehen kanssa kauppaan ja otettiin samalla patongit ruaksi, kun kunnon ruoka tehtiin vasta illalla. Tämäkään ei onnistuisi lapsen kanssa, vaan se olisi käytävä ensin kotona ruokkimassa ja sitten vasta asioille.
Sekin oli jotenkin ihan absurdia, että saatiin katsoa salkkarit suorana 19.30 (normaalisti katson aina nauhalta, kun Kevin on nukkumassa) ja tehtiin ruoka vasta sen jälkeen ja kun se oli uunissa niin katseltiin vielä ex-onnellisia.

Tiistaina repäisin ja lähdin suoraan aamuvuorosta töistä kaverin kanssa terassille parille höpöttelemään ja oltiin sitten illasta miehen kanssa yhtäaikaa kotona. Katseltiin taas salkkarit ja ex-onnelliset, höpöteltiin ja mentiin nukkumaan.
Ikävän lisäksi tuli sellainen olo, että hitto tää viikko menee kamalan nopeasti.

Keskiviikkona olin iltavuorossa töissä ja yleensä niistä on kaikkein kovin kiire kotiin, vaan ei tällä kertaa. Menin käymään kaupassa ja postissa kaikessa rauhassa, sitten kotiin syömään, kirjoittelemaan blogia ja siivoilemaan, ja tietty nautin täysin omasta rauhastani, kun mies oli iltamyöhään töissä.

Torstaina kävin kahvilla ennenkuin mies pääsi töistä ja ilta vaan oltiin kotona tekemättä mitään sen ihmeempää.

Perjantaina mulla oli tosi lyhyt päivä, kun menin aamuun ja lähdin jo puoli yhdeltä kotiin. Ehdin hyvin ottaa päikkärit, käydä kaupassa, siivoilla ja laittautua iltaa varten, ennenkuin kaverit tuli meille viettämään iltaa ja meiltä baariin katsomaan rähinä specialia.

Lauantaina nukuttiin pitkään, katseltiin leffoja sängyssä löhöillen ja illalla mentiin ravintolaan syömään. Siitä käytiin ajelulla ja sitten vielä miehen kaverin kanssa kahville.

Sunnuntaina lähdettiin heti herättyä varaamaan mulle tatuointi aikaa ja sen jälkeen mulla olikin 45min hieronta varattuna. Sen jälkeen kotiin odottelemaan Keviniä, joka tuotiin puoli 3 aikoihin.
Ikävä iski pintaan kun näin pikkumurun pitkästä aikaa, halattiin pidempään kuin koskaan ja mulla vaan kyyneleet valui. Tuntui, kuin poika ois kasvanut viikossa hurjan paljon.

Viikko ilman lasta oli rehellisesti sanoen todella rentouttava ja mukava, vaikkakin samaan aikaan todella outo. Jos joskus tulee uusi tilaisuus tällaiseen, niin tartun siihen hetkeäkään miettimättä.
Parasta oli se, että lapseni oli hoidossa ihmisellä, johon pystyn luottamaan 100prosenttisesti ja tiesin kokoajan, että pojalla on hyvä olla ja kivaa siellä. Sain toki myös tässä postauksessakin käytettyjä kuvia päivittäin äidiltäni sähköpostiin, niin näin mitä he on puuhaillut.
Nyt on ollut paljon helpompaa jaksaa pikku murun kiukutteluja ja vetkutteluja, kun on saanut ihan oikeasti kunnon lomaa.

Mun piti tämä julkaista jo viikon alussa, mutta tämä viikko on ollut taas niin kiireinen, etten ole ehtinyt taas mitään.
Mikä teillä on ollut pisin aika erossa lapsesta?

Avaimet onnelliseen parisuhteeseen

Ihan ensin pakko sanoa, että tämä postaus perustuu omiin ajatuksiini sekä kokemuksiini, kantapään kautta tajuttuihin asioihin.
Joku voi tulla sanomaan, että hänellä on onnellinen parisuhde, vaikka tämä tuo ja se ei toteudu, se on ihan fine. Listasta voi myös puuttua jotain ollennaista, jos teillä on lisäyksiä niin heittäkää ihmeessä kommenttia!

Oma eroni aiemmasta suhteesta johtui varmasti siitä, että suurinosa alla olevasta listasta ei vaan toteutunut. Huvittavinta on se, että tajusin sen itsekin oikeasti kunnolla vasta uuden suhteen myötä. Laskettiin viiden vuoden aikana suhde liian itsestäänselvyydeksi ja tylsäksi arjeksi, jossa toisen seura ei vaan enään kiinnostanut eikä kumpaakaan huvittanut tehdä tilanteelle mitään. Tai sitten huvitti, mutta eri aikoihin, ja eihän se toimi jos vaan toinen yrittää.

Eli mitkä ohjeet minä antaisin onnelliseen parisuhteeseen:

• Puhukaa! Tämä on ehdottomasti tärkein.
Puhukaa ihan kaikesta; tunteistanne, mitä mielessä liikkuu, suunnitelmista, menoista.
Kertokaa, jos joku asia painaa mieltä/on huonosti, vastapainoksi on hyvä osata myös kiittää toista jos siihen on yhtään syytä.
Puhukaa tulevaisuuden suunnitelmistanne, että vältytte yllätyksiltä. Välillä on hyvä myös kartoittaa, että molemmilla on yhä samat tulevaisuuden näkymät.
Puhukaa myös ihan arkiasioista; miten töissä meni, millä mielellä olet ollut tänään. Muistakaa kysyä toisen päivästä. Joillekkin tämä on itsestäänselvyys, ei kaikille. Mutta ero on huomattava siinä tehdäänkö tätä vai ei. Pienillä asioilla pystyy osoittamaan kiinnostusta toista kohtaan.

• Puhumisen lisäksi kuuntele. Ole oikeasti läsnä ja kiinnostunut siitä mitä toinen sinulle haluaa puhua, äläkä vain jankkaa omia asioitasi tai tuijota kännykkää.

• Kysy toisen mielipiteitä ja kunnioita niitä. Neuvotelkaa, perustelkaa omaa kantaa, joustakaa puolin ja toisin.

• Älkää menkö vihaisena/riidoissa nukkumaan, vaan yrittäkää saada joku sopu aikaan ennen yöunia. Tietysti on osattava nähdä myös se hetki, jolloin kiukku on liian pinnassa ja molempien parempi rauhoittua ensin, ettei tule sanottua asioita joita ei edes tarkoita.

• Joillekin on hankalaa myöntää virheensä, helpompihan se on nähdä ja syyttää vain toista hänen tekemistä virheistä. Joten opettele myöntämään omat virheesi, pyytämään anteeksi ja myös antamaan anteeksi toiselle.

• Ajattele lähtökohtaisesti aina perheen/teidän yhteinen onni tai toisen onnellisuus edellä. Jos molemmat ajattelee vain miten itse olisi onnellinen, ei se kanna kovin pitkälle.

• Auttakaa toisianne. Pienet asiat; jos tiedät, että toista ärsyttää joku tietty asia, vaikkapa se surullisen kuuluisa vessanpöntön kansi, niin etkö voi sen pienen asian tehdä, joka vie sun päivästä ehkä 2sekuntia ja jolla vältät taas sen toisen naputuksen kuuntelun? Se on sitä toisen huomioon ottamista, jos et siihen kykene, niin pitäisi ehkä elää yksin...
Jos tiskikone on tyhjentämättä ja toinen on poikkeuksellisen väsynyt vaikka töiden jälkeen tai kuunneltuaan koko päivän lapsen/lasten kiukuttelua, niin eikö paremmin jaksava voisi sen tehdä, vaikka ei olisi hänen vuoro siihen puuttua.
Ja nämäkin tietysti molemminpuolin, ei toimi jos aina vaan toinen tarjoutuu auttamaan.

• Läheisyys. Myös ihan mielettömän tärkeä, varmasti toisiksi tärkein asia. Läheisyys kaikissa muodoissa. pussatkaa, halailkaa, hipaise kumppaniasi vaikka ohi mennessäsi. Hyvänyön pusut.
Illalla jotain sarjaa/leffaa katsoessa, älä pakene sinne toiseen päähän sohvaa, vaan mene lähelle. Pienillä asioilla saa välitettyä toiselle sen, että välittää yhä.
Myös sanoin voi hyvin helposti viestiä välittämistä. Ei vaadi paljoa kehaista tai muistuttaa että tykkään susta/rakastan sua.
Näiden lisäksi seksi. Jos ette usko miten se vaikuttaa, niin kokeilkaapa ihan testi mielessä olla pitkä aika (mikä se pitkä aika kellekkin on) ilman ja sen jälkeen niin, että sitä on usein. Kyllä se tuo ihan erilaisen läheisyyden tunteen kaikkeen olemiseen. Mielummin ´´uhrautuu`` toisen vuoksi ja ennenkaikkea sen hyvän suhteen vuoksi, vaikka itselle meinaisi iskeä kuivakausi fiilis, koska siitä loppujenlopuksi hyötyy itsekin.

• Omaa-aikaa, molemmille. Omia harrastuksia, omia kavereita. Aina ei tarvi nyhjätä kahdestaan joka paikkaan, varsinkin jos suhde on jo pidemmällä ja arkistunut. Pienet hetket erillään omissa puuhissa tekee hyvää molempien mielenterveydelle sekä sitä kautta sille suhteelle. Toisen naama alkaa ärsyttää paljon nopeammin, jos sitä katselee koko aika.

• Jos on lapsi(a) suhteessa, ottakaa mahdollisuuksien mukaan lapsivapaata ja viettäkää aikaa ihan kahdestaan. Lähtekää treffeille. Virkistää kummasti lapsiperhearkea, kun välillä ns. palaa alkuun, panostaa siihen yhteiseen treffi-iltaan. Älkääkä vaan tehkö sitä virhettä, että puhuisitte arkiasioista ja niistä lapsista siellä treffeillä!

• Välillä arki on todella raskasta ja tulee syytettyä sitä tasapaksua arkea siitä, että suhde voi huonosti. Ei se kaipaa irtiottoa rodokselle, vaan pientä spesiaalia voi tuoda siihen arkeen. Pimenevinä syysiltoina laittakaa kynttilät palamaan ja käpertykää viltin alle, tai kokatkaa yhdessä jotain hyvää ruokaa, hassutelkaa, muistelkaa hyviä yhteisiä hetkiä. Löytäkää ilo ja onni siitä perus arjesta.
Toista on kiva myös piristää silloin tällöin arjen keskellä; tuo vaikka jotain hyvää mistä tiedät toisen pitävän, ihan muuten vaan. Tai tee aamupala, hiero, jätä kivoja post-it lappu terkkuja, ihan mitä ikinä keksit.

• Luottamus. Se on usein se kompastuskivi. Itselläni se on suurin ongelma, koska se matto on vedetty jalkojen alta liian monta kertaa, joten mulla ei ole heittää ideoita miten oppia luottamaan toiseen. Jos teillä on tähän vinkkejä niin antaa tulla!
Ainut mitä voi tehdä, on yrittää luottaa ja pitää omia harhaisia kuvitelmia kurissa. Ja tietysti olla itse luottamuksen arvoinen. Älä tee mitään, mitä et toivoisi toisen tekevän, toimii aika hyvin.
Ja kaikista asioista puhuminen on se avain tähänkin asiaan.

• Vaikka suhde on vuosia vanha ja arkistunut, kaikki rullaa omalla painollaan: Älä ikinä pidä toista ja teidän suhdetta itsestäänselvyytenä. Vanha sanonta ´´toisen arvon tajuaa vasta kun sen menettää`` pitää ikävän usein paikkaansa.


Jos omat neuvot ei enään riitä ja suhde voi huonosti, muttette halua vielä luovuttaakaan; suosittelen kokeilemaan pariterapiaa. Kaikille ei siitäkään ole apua, mutta joidenkin suhde pelastuu sillä.
Tai olkaa hetki erillään ja miettikää mitä haluatte elämältä, siltä suhteelta, mitkä omat tunteet on ja onko halua vielä yrittää vai mielummin heittää yhteiset vuodet menemään. Mikä on mielestäsi paras vaihtoehto. Usein omatkin ajatukset selkiytyy kun on erillään.

Nyt kommenttikenttä on teidän!
Oletteko samaa mieltä, tai erimieltä jostain? Onko lisäyksiä mun listaan?

Kevin 5v!!

Viime perjantaina iso-pieni rakas täytti viisi vuotta, en voi uskoa, että hän on jo niin vanha!
Aamulla herätin murun onnittelulaululla ja lahjalla ja tarhaan lähdettiin uusissa batman vaatteissa namien kanssa. Hänelle oli laulettu ja annettu hieno batman kortti sekä valita pieni lahja laatikosta, hän valitsi angry birds aurinkolasit.

Lauantaina tuli sukulaisia ja kummeja juhlimaan.
Tänävuonna yritin päästä mahdollisimman helpolla, koska arjen alkaminen on aina raskasta ja jaksaminen äärirajoilla.
Tarjoiluina oli siis entiseltä työkaverilta tilattu batman täytekakku,
kääretorttua, toasteja, popcornia ja kaupan valmiita muffinseja. Popparit ja toastit oli pojan oma toive, samoin batman teema.

Kevin oli onnessaan vieraista, huomiosta, enon Mörkö -koirasta sekä kivoista lahjoista.
Hän sai mm. vaatteita, leegoja, tehtäväkirjoja, Batman juttuja, Ryhmä hau lakanat ja -kiikarit ja Elsa kampauspään, jota oli kovasti toivonut.

Rakas 5-vuotiaani on erittäin huumorintajuinen, ystävällinen, sosiaalinen, temperamentinen ja tunteikas. Hän on myös todella fiksu ja pystyy yhä paremmin tuoda sitä esille, kun puhekin sujuu kokoaika paremmin.
Hän vitsailee, laulelee ja leikkii mahtavia mielikuvitusleikkejä.
Hän on taitava poika, mutta tykkää yhä ajoittain heittäytyä äidin pikku vauvaksi.
Hän on reipas ja aloittanut uudessa päiväkodissa todella hyvin. Hän on kovin innoissaan siitä, että on jo viskari, joka saa nukkua yläsängyssä päikkärit ja ensivuonna eskari ja aikoo silloin ylettää kiipeämään päiväkodin pihan puuhun.
Hän on minun maailman rakkain iso-pieni punapääni ♥
Mittoja ei ole, kun neuvola on vasta ensiviikolla.