5.2.2017

Kevin 4½-vuotta

Hullua, että puolenvuoden päästä mulla on 5-vuotias poika ja vuoden päästä pitää hakea eskari paikkaa.. Huh, no yritetään pitää nämä villit ajatukset vielä tässä hetkessä.
Paljon on taas edistytty puolessavuodessakin, puhe ehkä se eniten kehittynyt osa-alue, toki siinä on ne suurimmat haasteetkin. Siihen on varmasti kolme asiaa, jotka on vaikuttanut:
liimakorvien putkitus & kitarisojen poisto, päiväkodin vaihto sekä meidän vanhempien ero sillä onhan yksi pirteä ja jaksava vanhempi parempi, kuin kaksi hiljaa mököttävää tai tiuskivaa vanhempaa. Ja nyt ollaan saatu lausunto jolla hakea puheterapiaa puolet enemmän tälle vuodelle, kuin mitä se oli viime vuonna, joten odotan hyvän kehitysvauhdin nyt jatkuvan.

Kevin on ottanut kasvuspurtin alle puolessavuodessa, huomasi taas kun vaatetta jäi kokoaika pieneksi. Tammikuussa sairaalalla mittauksissa oli pituutta 104.2cm ja painoa 16.3kg.
Vaatteissa on nyt hankala vaihe menossa kun on ihan arpapeliä mikä on hyvä.
Housuissa tuntuu menevän vielä melkein kaikki 104 kokoset, mutta myös 110 on hyvä.
Paidoissa taas 104 hihat jää auttamatta liian lyhyeksi kun käsiä liikuttaa (joten ne karkaa takin hihojen alla ja ärsyttää Keviniä) mutta sitten taas 110 on ihan himpusti liian pitkiä hihoista ja varsinkin liian isoja helmasta, kun tuo keskivartalo tuntuisi olevan vielä 104:lle sopiva...
Ulkovaatteissa on tietenkin 110.
Kengissä menee suurimmalti osin 27, joistain 26.

En tiedä mitä kertoisin, joten annan Kevinin kertoa. Olen tehnyt ennenkin näitä haastatteluja ihan senkin takia, että saan itselle vertailuksi juuri tuota puheenkehitystä, mutta tässäpä ekaa kertaa haastattelu videolla.


Ja sama vielä kirjallisena:
Kuka olet?
- minä olen Kevin R.

Kuinka vanha olet?
- neljä

Oletko iso poika?
- Olen!

Minkä väriset hiukset sulla on?
- vihreät.... vihreät
Taitaa olla oranssit...
- oranssit!  ...vihreät silmät

Onko tarhassa kivaa?
- joo

Mitä sä tykkäät tehdä tarhassa?
- minä sattuu peppuun...
miksi? - minä pysähtyy liukumäkee. ...kengät menee rikki, minä lasken
Mitäs muuta sä teet tarhassa?
- minä pyörin ympäri hyrrässä
Mitä sä leikit sisällä?
- autot, sekä iso jono (palikoista)
leikata kukkia... päiväkoti lelut


Onko sulla siellä kavereita?
- on
Onko kivoja kavereita?- Kevin on

Mikä sun lempi ruoka on?
Mistä ruuasta tykkäät?
-  mä tykkään leivästä

Mitä sä tykkäät kattoa telkkarista?
- puuha pete
Et oo ikinä kattonu puuha peteä..
Mitä vilmejä sä katot?
- smurffeista



Semmonen rakas hömppä ♥

4 kommenttia:

  1. Anonyymi6.2.17

    Ihana poitsu!
    Kiva oli lukea Kevinistä mahtava kuulla et puheen kehitys on mennyt hienosti eteenpäin! !
    Mukavaa viikkoo teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! :)

      Poista
  2. Anonyymi6.2.17

    Apua en kestä!! Ihan ku oisit vasta ollu raskaana ja nökötettiin Amerikanhallin nojatuoleissa syömässä jäätelöö!! Ihana Kevin! ❤❤
    - S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, just tossa perjantaina muistelin äänee kaverille kuinka koko luokka oli kokeilees potkuja ruokajonos :'D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥