5.2.2017

Sairastuvalta kohti uusia haasteita

Heippa!
Melkoinen viikko ollut!
Keskiviikkona olin yksin töissä lasten kanssa pihalla, kun mulle soitettiin Kevin tarhasta ja pyydettiin hakemaan kotiin, kun on oksentanut ja valitellut huonoa oloa. Pahoittelin, että en tiedä kuinka pian pääsen, mutta tulen heti kun kykenen. Soitin exällekkin ja kysyin, jos hän pääsisi hakemaan, mutta hänellä kestää töistä irtoaminen aina vielä kauemmin. Sovittiin sitten, että minä haen pojan ja hän tulee laskemaan mut takasin töihin niin pian kun pääsee.
Onneksi olin alle tunnin päästä jo hakemassa ressukkaa kotiin. Ilta kuuteen asti tavaraa tuli molemmista päistä, mutta siinä se sitten onneksi olikin!
Kuitenkin torstai meni titysti kotona ja näin ollen tuo keskiviikko jäi mun viimiseksi työpäiväksi.
Oli ihan hirvittävän haikeaa hyvästellä lapsia, heidän vanhempia ja ennenkaikkea työkavereita, kyllä siinä monet itkut tuli itkettyä. Tykkäsin muutenkin tuosta työpaikasta tosi paljon ja todella toivon, että joskus vielä päädyn sinne takaisin.
Onneksi sieltä tarttui myös pari sellaista kaveria, joiden kanssa tullaan varmasti pitämään yhteyttä jatkossakin ♥




Töiden jälkeen kävin passikuvassa, että saan uusittua passini sähköisesti, sekä kaupassa. Tuli siinä matkalla kipaistua Aleksi13:sta alennuksissa ostamassa uusi käyttölaukku, baarilaukku ja huivi edullisesti.

Torstai meni pelaillen, leegoja rakennellen, lastenohjelmia katsellen ja siivoillen.
Perjantaina pakattiin Kevinin kassi ja lähdettiin Kristan kanssa viemään poitsua mun äidille kyläilemään.
Sieltä mentiin syömään, että jaksettiin bailata ilta ja yö.
Eilinen meni vahvasti sohvan nurkassa ämpäri kainalossa, enpä muista milloin olisi tullut noin paha krapula... No mutta, yö oli hauska se kai tärkeintä!


Kohta tulee murunen kotiin ja saan vihdoin uudet lamput kattoon, kun pojan kummin mies tulee asentamaan, jeei!
Vielä pitäisi asennoitua aloittamaan huomenna uudessa työpaikassa, kylläpä jännittää!

Ps. Kevinillä tuli eilen tasan 4½-vuotta ikämittariin, siitä tulossa postaus, kunhan saadaan räpsittyä muutama kuva

2 kommenttia:

  1. Anonyymi6.2.17

    Kiva postaus.
    Toivottavasti pääset vielä entiseenkin paikkaan töihin. Mihin nyt siis vaihdoit töihin? Onnea sinne uusiin haasteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan siis toiseen päiväkotiin vaan, että sama ala yhä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥