10.5.2017

Liikkuminen Dubaissa

Kuten otsikko kertoo, tässä postauksessa kerron vähän liikkumisesta Dubaissa, kaduista ja maastosta...

Ensinnäkin siellä on etäisyydet yllättävän pitkiä, karttaa katsomalla sai ihan väärän kuvan. Paikasta A paikkaan B saattaa olla kymmeniä kilometrejä ja välissä suureksiosaksi rakentamatonta aluetta, ei nyt ihan aavikkoa mutta aika kuivaa ja karua. Muistan mm. pienen paniikin iskeneen, kun mentiin miracle gardenille taksilla, katseltiin vaan että ollaan ajettu yli puolituntia ja ollaan keskellä ei mitään senkun hiekka vaan pöllyää. Sinne ´´keskelle ei mitään`` olikin rakennettu sitten ne mielettömät puutarhat.

Jalkakäytäviä ei ole läheskään joka paikassa ja niistäkin suuriosa on melko huonossa kunnossa, todella kapeita tai ne saattavat loppua yhtäkkiä ja oletkin taas autotien reunassa kävelemässä. Suojatiet oli sitäkin harvinaisempia. Mutta siellä kyllä taas autot antaa tilaa, kun pokkana vaan uskallat johonkin väliin esim. tietä ylittäessä.

Tiesuunnittelu siellä on muutenkin aika persiillään, kun vaikkapa täällä ajat autoa ja näät että hei kohteeni on vasemmalla, käännynpä tuosta seuraavasta risteyksestä sinne ja olet kutakuinkin perillä. No Dubaissa ajat sitä 5-7 kaistaista motaria (ja kyllä, se motari alkaa kutakunkin heti kun hotellin  alueelta poistut) ja katsot, että kohde näkyy vasemmalla, mutta eipä ole yhtään tietä että pääsisi kääntymään pois siltä suoralta motarilta, joten ajat sitten vaan suoraa useita kilometrejä, jotta jossain kohtaa pääsisit heittämään U-käännöksen/kiertämään jostain silmukka rampista vastaantulevien tielle, josta ehkä jossain kohtaa pääset kääntymään sinnepäin missä se kohde oli.

Myös sana ruuhka saa siellä ihan uuden käsityksen. Välillä taksikin oikeasti sammutti auton, koska liikenne vaan seisoi paikallaan, tai sitten ne yritti seilata niillä lukuisilla kaistoilla siinä toivossa, että joku vetäisi paremmin, vaikka ei niistä mikään kuitenkaan ikinä vetänyt yhtään sen paremmin.
Töötit lauloi kokoaika ja olipa pari taksia, joiden torvi oli jo mennyt rikki siitä hakkamisesta ja silti ne kuskit yritti epätoivoisesti edelleen hakata sitä..
Yhtenä iltana kuuntelin, kun joku soitti hotellin alla liikenneympyrässä useamman minuutin putkeen tööttiä. Ihan kuin se auttaisi jotain.

Tästä johtuen taksien hinnat vaihteli todella paljon, sillä mittarihan kipittää, vaikka se auto seisoisi 15min täysin paikallaan... Mutta oli se taksin perus taksa vähemmän, kuin suomessa.



Kuitenkin kannattaa käyttää julkisia, mikäli mahdollista, sillä ne on siellä todella toimivia ja halpoja! Okei, jos ihmismassa ahdistaa niin älä käytä, älä ainakaan metroa.
Luulin, että tuollainen metroruuhka on mahdollinen vain jossain kiinassa, mutta olin näköjään väärässä, vaikka niitä metroja menee 6min välein. Teki mieli ottaa kuvaa sieltä, mutta siellä metroissa on kamerat ja tarkat säännöt: ei saa juoda eikä syödä mitään, jopa purkka on kielletty eikä missään nimessä saa kuvata. Miesten tuli antaa istumapaikkansa naiselle, vaikka naisille ja lapsille oli ihan omat vaunutkin metroissa.
Sekavaunuissa oli tosiaan niin paljon väkeä, lähinnä miehiä, että joiltain pysäkeiltä ihmisiä PERUUTTI metroon sisään ja veti lopuksi kengänkärjet sisään, että ovet mahtui kiinni...
Naisten ja lasten vaunuissa oli hieman väljempää onneksi.
Metrolinjoja on kaksi: vihreä ja punainen ja netistä tai hotellilta pyytämällä saa todella selkeän ´´kartan`` mistä mihin kumpikin linja vie, missä voi vaihtaa linjaa ja mitkä pysäkit sillä välillä on.
Joitain metroasemia on ehkä vaikea löytää, jos ei tiedä miltä kyseinen asema näyttää ja missä se on, alla kuva yhdestä hissistä joka vei maan alle metroasemmalle. 



Joillain asemilla sekä lentokentällä oli myös ´´tasaisia liukuportaita`` en tiedä miksikä noita kutsutaan, mutta tosiaan samanlainen luiska kuin meidän lähi prismassa, mutta tasaisella maalla... Okei, siellä tuntui olevan ne etäisyydet tosi pitkiä joka paikassa, että saahan noissa lepuutettua hetken jalkoja ja jos halusi kävellä niin pääsi siinä vähän nopeampaa, kyllä ne silti vähän huvitti.


Muita julkisia oli tietysti bussit, ratikat, vesibussi ja vanhanajan puinen Abra -lossi.
Vesibussi liikennöi Marina Walk kävelybulevardin joella ja Abra - lossi Creek-lahdella.
Ratikan reitit nähtiin samasta ´´kartasta`` kuin metron reitit, mutta ei sitä käytetty niinkuin ei julkista bussiakaan, sillä hotellilla oli oma ilmainen bussikuljetus moniin paikkoihin.
Julkisten sekä taksien merkki/logo/tunnus on tuo RTA, joka neuvottiin tarkistamaan esim taxista, sillä myös huijareita on liikkeellä.






Kuva otettu Abra -lossin kyydistä ja edessä näkyy muita samanlaisia losseja.
ratikka
Vielä olisi tulossa postausta ainakin ostosmahdollisuuksista, Miracle Gardenista ja butterfly gardenista sekä rantapromenadista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥