15.5.2017

pikaiset kuulumiset & Äitienpäivä

Käytiin viimeviikon torstaina helsingin kirurgisella sairaalalla Kevinin kuulotutkimuksissa. En tiedä miten tutkimus tehtiin, sillä mua ei otettu sinne mukaan, mutta tulos oli hyvä normaali kuulo. Eipä siitä epäilystä kummemmin ollutkaan, mutta se vaihtoehto piti sulkea pois.
Kevin oli tosi reipas siellä ja näkipä matkallamme myös ekaa kertaa ratikan. Ilme oli hyvä, kun hän totesi, että ´´kato äiti! juna menee kävelytiellä!``



Viikonloppuna oltiin Kouvolassa ja oli kyllä ihan super hauskaa!
Lähdettiin kavereiden kanssa pitkästä aikaa vähän nollaamaan ja onnistuttiin aika hyvin, en muista milloin olisin nauranut niin paljon!
Ja Kevinillä oli kivaa mummin kanssa.

Sunnuntaina vietettiin vielä äitienpäivää yhdessä.
Oltiin tehty mun äidille kortti ja lahjaksi vietiin tuulikello sekä Kevinin valitsema pupukoriste. Piti ensin viedä tuulikello ja kukkia, mutta kun Kevin näki puput hän ilmoitti, että ´´tämä mummille, mummin pihaan laittaa!`` ♥



Hauska sattuma oli, että äitini oli ostanut myös mulle ´´Keviniltä`` tuulikellon, lisäksi oli Kevinin tekemä kortti ja taulu.







Ensiviikolla olisi töissä kevätjuhlaa sekä Kevinin päiväkodin kevätjuhla, viikonlopulle olisi luvattu hyvää säätä, mutta yritän ehtiä yhden uuden Dubai postauksen tehdä silti..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥