16.7.2017

Vuosi erosta & miten selvitä eron jälkeen

Vuosi sitten eron jälkeen kirjoitin mm. siitä kuka minä olen? sekä Eron vaiheista tunnepuolella.
Vuosi on mennyt yllättävän nopeasti ja siihen on mahtunut ylä- sekä alamäkiä.
Mikä on muuttunut vuoden aikana?

´´En osaa ajatella meitä enään perheeksi, kun isä puuttuu, on vain äiti ja lapsi. (tiedän, että myös se luokitellaan perheeksi. En vain kyennyt sitä omalla kohdallani enään ajattelemaan niin)``
- nykyään osaan taas ajatella meidät kaksikin ihan hyvänä perheenä.

´´Seuraavaksi tuli aaltoilu vaihe.
Kaikki eri tunteet vuorotteli. Olin yhä välillä todella ahdistunut, välillä surullinen, epätoivoinen, pettynyt, vihainen, katkera, ja välillä suht tyyni ja turta. Joinain pieninä hetkinä jopa vähän iloinen/tyytyväinen. Kykenin taas nauramaan.
Niinä hetkinä, kun en ollut ahdistunut ja allapäin, tajusin kuinka väsynyt olen ollut ja etten siitä johtuen muista juurikaan mitään kuluneesta ajasta. Mitä olen tehnyt kaikki päivät? Mitä tein edes eilen? Muistan kuluneista päivistä vain pahan olon ja pelkään kokoaika milloin se iskee taas.
Mietin, milloin tämä loppuu? Milloin ei enää itketä? Milloin olen taas iloinen ja ajatus kulkee normaalisti?``

- Aaltoilua on edelleen, mutta ei onneksi noissa mittakaavoissa. Suurimman osan ajasta olen iloinen ja onnellinen. Lähinnä aaltoilen siinä, kuinka paljon se exän olemassa olo milloinkin ärsyttää ja toivon, että sekin menee vielä ohi, mutta luulen että se vie vielä paljon aikaa, varsinkin, kun toinen ei kykene kovin aikuismaisesti käyttäytymään ja energiaa menee kokoaika sen kanssa vänkäämiseen.
Vieläkin välillä itkettää ja surettaa, pieniä hetkiä. Nykyään surun laukaisee vain tuo ikävöivä pieni poika joka ei osaa käsitellä tätä tilannetta - miten osaisikaan jos ei me aikuisetkaan osata.
Pahimpia on ne, kun isi palauttaa poikasen kotiin ja lähtee takaisin omaansa, poika purskahtaa itkuun, tarrautuu minuun ja kysyy ´´milloin isi muuttaa takaisin kotiin?``

´´Kysyykö se multa ikinä miten mä jaksan? Ei. Ei sillä ole väliä, se tietää, että mun on pakko jaksaa niin mä jaksan. Hänellä on nyt helpompi ja parempi elämä. Kukaan ei vaadi häntä jaksamaan. Ei sitä kiinnosta. `` ´´..Ja jälleen mietin, miten toinen voi olla niin tunteeton.``
- viha ja katkeruus oli vuosi sitten hyvin vahvana. Sanotaan, että en niistä tunteista ole vieläkään täysin päässyt irti, mutta oppinut ajattelemaan, että turha mun on vittuuntua asioista joille en minkään mahda, jos toinen on idiootti niin se on sitä vaikka mitä tekisin.
Eniten ehkä vihan tuntemuksia aiheuttaa se, kuinka vähän häntä kiinnostaa edes lapsen asiat, yksin on saanut jaksaa koko vuoden läpi, vaikka yhteishuolto pitäisi jo sanana kertoa sen, että lapsen asiat hoidetaan yhdessä. Vaan ei, se on kiva, että voi paperilla todistella olevansa jotain, mitä ei kuitenkaan käytännössä toteuta mitenkään...


Sanoisin, että ihan hirveän moni asia ei ole muuttunut vuoden aikana, ja sitten taas kuitenkin kaikki on toisin. Molemmat on jatkanut elämää eteenpäin niinkun pitääkin, oma mieli on vuodessa tasaantunut yllättävän hyvin ja tilanteen on oppinut hyväksymään.
Ainut mikä ärsyttää edelleen yhtä paljon, on se miten vähän toinen osapuoli osallistuu lapsen asioiden hoitamiseen. Ja tietysti se, että lapsi on yhä ihan sekaisin aina isillä olon jälkeen.
Haluan uskoa, että tämä toinen vuosi tasoittaisi myös lapsen mielen ja saisi sen toisen osapuolen mielen heräämään siihin omaan vastuuseen.



Multa on paljon kysytty, että mikä auttoi selviämään erosta, mitä vinkkejä antaisin eronneille.
Kylmä fakta on, että ainoa mikä oikeasti auttaa on aika, eikä sitä pysty ennustaa kuinka paljon aikaa kukakin tulee tarvitsemaan. Itsellä se oli vajaa vuosi, että oikeasti pääsi yli.
Sitä odotellessa voi oloa helpottaa puhumalla ystäville tai perheelle tai tehdä niinkuin minä ja kirjoittaa tuntemuksista.
Tee asioita joista pidät. Ja jos on jotain asioita mitä olet halunnut, muttet suhteen aikana voinut toteuttaa syystä tai toisesta - toteuta ne nyt.
Alkoholi ei ole ratkaisu ongelmiin, mutta ihan rehellisesti, kyllä pienet irtiotot ja nollaukset vei taas vähän eteenpäin ja auttoi ainakin hetkellisesti, ihan niinkuin laastarisuhteet ja treffailu.
Itke, jos itkettää. Tiedän kokemuksesta, että se on kamala tunne, kun tuntuu, että kaikki sisuskalut murenee ja ahdistaa niin paljon ettei henki kulje, mutta siitä ei vaan pääse yli jossei niille tunteille anna valtaa ja itke ulos. Huutaminenkin on ihan ok.
Jos suhteesta jäi lapsi/lapsia, nauti heistä, tee lastesi kanssa kaikkea mukavaa ja keskity niihin.
Jos kotona olo ahdistaa eikä muuttokaan ole vaihtoehto; muuta sisustusta, vaihda järjestystä, kyläile ja ulkoile paljon.
Hävitä kaikki näkyvillä olevat muistot.
Koita hoitaa kaikki käytännön asiat mahdollisimman pian, päätät vaikka, että ensin ne kuntoon ja sitten vasta annat itselle luvan romahtaa.

Paljon tsemppiä kaikille eronneille, lupaan teille, että paremmat ajat on edessä!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi16.7.17

    Pahin asia taitaa todellakin olla juuri ne lapsen ikävän tunteet, joita pitäisi pystyä jotenkin fiksusti käsittelemään myös sen oman surun rinnalla. Kiitos tästä postauksesta. Antaa toivoa paremmista ajoista, kun huomaa että muutkin on erosta selvinneet ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se :/
      Ihana kuulla, että tästä postauksesta oli jotain hyötyä! tsemppiä, kyllä se aurinko nousee taas - kirkkaampana kuin ennen ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥