16.6.2018

Rv 28+0 lääkäri & kuulumisia

Eilen oli rutiini lääkäri Jorvissa RV 28+0. Kohdunkaulan ja -suun tilanne pysynyt ennallaan muuttorehkimisistä, kivuista ja kivuttomista supistuksista huolimatta.
Lääkäri oli aivan ihana ja juteltiin kaikesta mahdollisesta, mm. synnytyksestä, Espoon uudesta sairaalasta, imetyksestä, raskausoireista... Sain myös imetysohjaus ajan jo raskausajalle ja vaihtoivat synnytyspelkopoli käynnin naikkarilta Espooseen, koska järkevämpäähän se niin on.
Ultraili meidän minit, molemmilla painoa arviolta 1,2kg eli kannan masussa vauvaa nyt 2,4kilon edestä, ei ihmekään että hengästyttää ja ahdistaa niin helposti.
Tyttö on edelleen marssijärjestyksessä ekana, mutta kääntynyt peppu alaspäin ja poika on hieman poikittain pää alaspäin ylävatsalla. Heillä on kuulemma kyllä vielä pitkään hyvin aikaa pyöriä ja kääntyillä.
Kaikki oli pienillä sekä minulla niin hyvin, että sain päättää onko seuraava käynti jo 2vk päästä vai 4vk päästä, lääkäri ei nähnyt syytä tihentää käyntejä vielä, joten totesin, että jatketaan tällä 4vk välillä, että osaan kyllä soitella aiemminkin, jos huolettaa.
Poitsusta saatiin hyvä sivuprofiilikuvakin, mutta tyttö oli tapansa mukaan niin jäärä, ettei saatu millään naamaa näkyviin.



Vointi on pysynyt samanlaisena edelleen, selkä on voinut yllättävän hyvin, yöllä kun joutuu vessassa ravaamaan ja aamulla yön jäljiltä on todella jäykkä ja nouseminen sekä liikkuminen vaikeaa, mutta kyllä se siitä aina vetristyy nopsaa. Turvotus on lisääntynyt ja levinnyt jo naamaankin sillä huomasin kuvista, että nenäni on levinnyt..
Suonenvedot iskee heti, jos unohdan magnesiumin ottaa, mutta sillä onneksi ainakin vielä pysynyt kurissa samoin närästykseen toiminut rennie, jota tosin joutuu joinain päivinä popsia aika tiuhaan.
Liitoskivut yllätti sillä kuinka hitokseen ne voikaan sattua, meinasin yhtenä aamuna jo herättää miehen ja lähteä sairaalaan, kun en ollut enää kolmen tunnin tuskaisen kärvistelyn jälkeen ollenkaan varma onko tuo kipu normaalia... Kivuttomia supistuksiakin olen alkanut havaitsemaan, onneksi vielä aika harvakseltaan kyllä eivätkä näköjään ole mihinkään vaikuttaneet, joten ei hätää.
Uutena vaivana on nyt se, että iltaisin on jotenkin tosi vaikea saada unta ja sitten taas aamulla joudun todella taistelemaan itseni kanssa, että pääsen sängystä ylös tai ylipäätään saan silmiä auki.


Stressi alkaa pikkuhiljaa taas helpottaa, kun ollaan vihdoin päästy yhteisymmärrykseen tuplien nimistä ja muutosta on selvitty, asunnossa on käynyt remppamiehet korjailemassa viat, enää parvekelasien korjaajaa odotellaan. Ollaan myös saatu aikalailla kaikki paikoilleen ja tämä näyttää jo kodilta. Tietysti kaikkea pientä laitettavaa löytyy varmasti pitkään, mutta ei nyt mitään sellaista, mitä vieraat huomaisi olevan rempallaan.

Ensimmäiset vieraatkin on käyneet, kun pidettiin viime viikonloppuna kummi-ilta meidän Tiuhtille ja Viuhtille tulevien kummien kanssa. Olen kyllä jo nyt hurjan tyytyväinen tuohon porukkaan ja tuo ilta oli todella mukava ja päätettiin, että pidetään jatkossakin tuollaisia. Miksi tarvitsisi kaikkien olla paikalla aina vain lasten juhlissa, kun juhlia ja kivaa voi pitää noin hyvällä porukalla ihan ilman lapsiakin!



Elokuun alussa pidetään tietysti Kevinin synttärit ja siinä samalla sitten tuparit sukulaisille ja Kevinin kummeille. Siihen mennessä olisi tarkoitus saada vielä parvekekin kuntoon, että voi sielläkin istuskella ja juoda kahvia.
Pieniä paloja saatte uudesta kodista nähdä näin postausten lomassa, mutta kunnon kotipostausta ei varmastikaan ole vielä pitkään aikaan tulossa, vaikka tarkoitus on sellainen kyllä tehdä heti kun täällä on oikeasti valmista.




Uusi liesi, täysin puhdas ja toimiva, ruuan laitto on edes himpun verran siedettävämpää!


Tämän viikon alussa sain vihdoin äitiyspakkauksenkin ja päästiin kaikki yhdessä sitä tutkimaan. Kevin oli innokkaana purkamassa pakkausta ja omikin sieltä jo itse laatikon, pehmolelun ja viltin. Sovittiin, että hän voi sen pehmonorsun saada, mutta muut jätetään vauvoille.
Nännivoide ja kelan kirje oli jäänyt mun paketista pois, mutta sain nopean vastauksen kun laittelin asiasta sähköpostia ja voide luvattiin mulle jälkitoimituksena.







En ala tämän enempää enää tätä pakkausta ihmettelemään, kun olen siitä jo oman postauksen tehnyt ja se löytyy TÄÄLTÄ (klik)
Tuohon postaukseen on tullut sen verran muutosta, että se karhu lautanen ja lusikkahan jouduttiin poistamaan ja tilalle tuli kuumemittari, johon itse olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen!
Suomi tossut lensi veks samantien, aivan järkyttävät samoin unipussi tuskin tulee käyttöön, mutta ihan kaikki muu paketista tulee varmasti käyttöön! Vaatteetkin jo pesin ja viikkailin kaappiin ja pahvilaatikko on meillä ns. olkkari petinä, on vähän turvallisempaa pitää siinä kuin pelkiltään lattialla tai sohvalla siihen asti, että uskaltaa alkaa pitää sittereissä.

Semmoisia kuulumisia tällä kertaa. Täällä lomaillaan ja yritetään nauttia näistä kesäkeleistä, vaikka aika tuskaistahan tämä mulle on..
Vauvojen tarvikehankinnoista on tulossa postausta, mutta ajattelin odottaa, että saadaan rattaat vielä kotiutettua, ne olisi tarkoitus nyt mennä joku päivä tilamaan liikkeestä. Sen jälkeen puuttuu ainoastaan tuplien rintareppu, mutta sen tilailen varmaan vasta paljon myöhemmin, ehkä jopa vasta vauvojen synnyttyä, joten sitä en postaukseen jää odottelemaan.

Olisiko teillä mielessä jotain aihetta, mistä haluaisitte, että kirjoitan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥