7.8.2018

Mitä odotan monikkoarjelta

Me ollaan matkalla jotain uutta ja tuntematonta. Vaikka mulle vauva-arki onkin jo tuttua ja jo vauvaa suunnitellessa oli jotenkin selvänä mielessä millaista meidän arki tulisi olemaan eskarilaisen ja vauvan kanssa, niin siitä hetkestä asti, kun kuultiin, että vauvoja tuleekin olemaan kaksi - on koko tulevan näkymä ollut sumea. En jotenkin osaa vieläkään yhtään ajatella kahta vauvaa tähän.
Ajattelin, että olisi hauska kirjoitella jotain tämän hetken ajatuksia ylös ja katsoa sitten myöhemmin, että kohtasiko ne todellisuuden kanssa lainkaan.

Tietysti kaikkeen vaikuttaa se, millaiset vauvat sattuu tulemaan.
Kevin oli varmaan maailman helpoin vauva; itkeskeli vain silloin, kun oli oikeasti joku huonosti, muuten hän söi todella hyvin ja paljon, nukkui todella paljon ja hyvin, alle 2kk iässä heräsi 1-2x yössä ja 2kk eteenpäin ei kertaakaan. Hän nukkui missä vain, tottui kaikkiin ääniinkin heti. Hänen kanssaan saatiin todella nopeasti päivärytmi ja hereillä oloajat oli rauhallista ihmettelyä ja höpöttelyä. Vähän meinasi jossain kohtaa pulauttelu olla ongelma, mutta maidon sakeuttaja auttoi siihen, sitten meinasi tulla ilmavaivoja, mutta cuplaton hoiti ongelman.



Pahinta olisi jos näillä kahdella olisi täysin eri luontaiset rytmit, eikä saataisi niitä millään yhtenäisiksi, sekä se, jos molemmilla sattuisi olemaan joku koliikki ja huutaisivat vuoroissa.

Jotenkin ajattelen kokoaika, että kun olen saanut jo yhden helpon vauvavuoden, niin tupla-arki tulee olemaan jotain aivan kamalaa. Toisaalta, nyt kun varaudun pahimpaan, niin sittenhän se on vain positiivinen yllätys, jos nämäkin vauvat ovatkin helppoja.



Välillä kuvittelen arjen mielessäni sellaiseksi, että olen kokoaika niin väsynyt, etten muista edes omaa nimeäni. Aamuista selviäminen on mahdotonta ja päästään joka aamu eskariin vähintään puolituntia myöhässä. Vauvat vaan huutaa enkä enää tiedä mitä tekisin niiden oloa helpottaakseni.
Lopulta sorrun kaikkeen mitä olen aina vannonut etten tekisi: perhepeti, nukutan rinnalle, kannan ja hyssytän sylissä kaikki päivät, hytkytän rattaita etteivät heräisi jne. En ehdi itse syödä, enkä huolehtia omasta ulkonäöstä.
Haetaan Kevin eskarista ja tarjoan jotain valmisruokaa, koska mulla ei ole ollut aikaa tehdä kunnon ruokaa.
Kevin alkaa mustasukkaiseksi ja käyttäytyä huonosti, koska olen niin kiinni vauvoissa, jotka vaan huutavat. Mihinkään ei liikuta, koska ensinnäkään en sen näköisenä kehtaisi, toiseksi en haluaisi kiusata kanssa olijoita vauvojen korvia satuttavalla rääkymisellä ja kolmanneksi mulla ei olisi siihen energiaa.



Välillä taas mietin sitä maailman helpointa Kevin vauvaa ja muistelen, kuinka TYLSÄÄ mulla oli hänen vauva-aikana. Kyllähän siinä nyt menisi vaikka kolmekin vauvaa, miksi ei menisi?
Ainakaan ei olisi ihan niin tylsää, kun perus hoitoon menisi vähän kauemmin, kuin yhden kanssa.

Kaikki tosiaan riippuu hyvin pitkälti siitä, millainen vauva sattuu olemaan.
Sekin on mahdollista, että tuplista toinen on huutava koliikki vauva kaikilla mahdollisilla vaivoilla, ja toinen niin kuin isoveljensä - maailman helpoin.

Se mitä toivon tulevalta arjeltamme, on se, että kaikki kolme muksua pysyisivät edes terveinä, siitäkin huolimatta, että esikoinen raahaa eskarista kaikki mahdolliset pöpöt kotiin.
Toiseksi toivon, että saisin huomioitua Keviniä tarpeeksi, niin, ettei hän koe jäävänsä mistään paitsi vauvojen takia ja hänellä pysyisi positiivinen suhtautuminen siskoon ja veikkaan.
Toivon myös, että saisin vauvoille samanlaiset rytmit ja että he nukkuisi edes yhdet päikkärit Kevinin eskari aikana, niin minäkin voisin silloin tarpeen vaatiessa itsekin nukkua ja jaksaa loppu päivän paremmin myös Kevinin kanssa.

Tavoitteita mulla on tandem-imetys, koska se säästäisi aikaa puolet - siihen verrattuna, että ruokkisin minit eriaikaan. Se myös tukisi tuplien yhtenäistä rytmiä.
Öisinkin aion heidät kyllä herättää niin, että kun toinen herää, niin herätän toisen syömään samaan aikaan, jos eivät itse niin havahdu.
Kevinin olen suunnitellut vieväni kävellen eskariin ja myös hakea kävellen, saadaan siinä kaikki vähän ulkoilua ja mulle liikuntaa, hyvällä tuurilla saisin vauvatkin nukahtamaan siinä matkalla ja jatkamaan unia parvekkeella.
Kuten ylempänä sivusin asiaa, niin meidän vauvat nukkuu alusta alkaen omassa sängyssä, niin kuin Kevinkin on aina nukkunut. Syötöt hoidan istuviltaan ja ehkä jopa eri huoneessa, etten vahingossakaan nukahda itse kesken, jolloin vauvatkin oppivat nukahtamaan maidolle ja viereen.
Vauvojen nukuttamiseen en myöskään halua ruveta vaan yritän selvitä siitäkin samalla taktiikalla, kun Kevinin kanssa aina selvitty - joka ilta samat iltarutiinit ja sitten sinne omaan petiin ja nukahtaa sinne kun nukahtaa. Olen niin monesti nähnyt näitä, kuinka siinä käy lopulta niin, että se lapsi ei vaan enää nukahda ilman kaiken maailman sirkus huveja joka ikinen ilta ja tämä johtaa siihen, että se surullisen vähäinen oma aika, jota iltaisin voisi olla - on menetetty. Joten ei, meillä ei jäädä hyssyttelemään ja silittelemään ja istuskelemaan seuraksi.

Puolenvuoden päästä mä tuun kirjoittamaan, kuinka kaikki suunnitelmat meni päälaelleen, mutta eikai sekään haittaa.
Yritän olla ottamatta tässä tilanteessa liikaa stressiä mistään, eletään ja toimitaan tilanteiden mukaan, kun nähdään millaiset vauvat meillä on.



Kuvituksena Kevinin vauvakuvia 💙

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥